Kuudes mies (Backlash)

 

Pääosissa: Richard Widmark, Donna Reed, John McIntire

 

Ohjaus: John Sturges (1956) 84 min

 

Jim Slater (Richard Widmark) etsii isänsä hautaa Gila Valleyn erämaasta, kun paikalle saapuu Karyl Orton (Donna Reed), joka puolestaan luulee Jimin etsivän kultaa. Kaksikko joutuu kiväärituleen. Jim luulee kiväärimiehen olevan Karylin kanssa kimpassa. Kun Jim saa lopulta ammuttua heitä väijyneen miehen, tämä paljastuu Silver Cityn apulaissheriffi Tom Welkeriksi (Regis Parton). Jim vie ruumiin Silver Cityyn. Paikallinen sheriffi Marson (Edward Platt) varoittaa kuolleen miehen veljistä. Myös Welker on ollut etsimässä kultaa. Paikalta oli löydetty viiden miehen ruumiit, joista kahta ei tunnistettu, ja Slater uskoo, että on olemassa myös kuudes mies, joka tietää, mitä hänen isälleen tapahtui. Welkerin veli oli yksi kuolleista ja Karylin mies yksi. Sekä Karyl että Jim alkavat epäillä, että nuo tunnistamattomat ruumiit ovat heidän omaisensa. Marson kertoo Jimille, että asiaa selvittänyt sotilas palvelee Tucsonissa. Jim ja Karyl lähtevät sinne, mutta löytävät kyseisen miehen, kersantti Laken (Barton MacLane) puolustamassa postiasemaa apassien hyökkäykseltä. Jim auttaa sotilaita pakenemaan paikalta, mutta Lake haavoittuu vakavasti. Hän kertoo kuitenkin löytäneensä hevosen, jossa oli Carsonin polttomerkki. Welkerin veljet ovat saapuneet Tucsoniin ja kuulevat Karylilta, että Jim on kuollut. Jim kuitenkin saapuu samaan saluunaan, jolloin veljet yrittävät tappaa hänet. Jim ampuu Jeffin (Robert J. Wilke), mutta Tony (Harry Morgan) haavoittaa Jimiä. Myös Tony haavoittuu ja jää vangiksi. Jim lähtee kohti Teksasia ja Carsonin tilaa ja saa Karylin peräänsä. Kun he saapuvat Carsonin (Roy Roberts) tilalle, he huomaavat valokuvan yksikätisestä sotilaasta. Toinen Gila Valleyn tunnistamattomista ruumiista oli yksikätinen. Jim ja Karyl tietävät nyt, että kuudes mies, petturi, on joko Jimin isä tai Karylin mies. Carson yrittää palkata Jimin apulaiseksi kahinaan Bonniwelliä vastaan. Jim ei suostu, ja kun hän saa tietää, että Jim Bonniwell (John McIntire) saapui aikanaan 60000 dollarin kanssa Teksasiin, hän lähtee etsimään tätä. Yksi Carsonin miehistä, Johnny Cool (William Campbell) on tosi asiassa Bonniwellin miehiä ja hän menee varoittamaan tätä Carsonin aikeista. Bonniwell järjestää kaupunkiin väijytyksen. Jim on vangittu, mutta Bonniwell vapauttaa hänet, kun tunnistaa tämän pojakseen. Jim yrittää tappaa isänsä, muttei pysty. Sen sijaan hän onnistuu yrityksessään varoittaa Carsonia. Isä ja poika ovat jälleen vastakkain, kunnes sivullinen ampuu Bonnewillen.

 

Frank Gruberin ”Fort Starvation” kääntyi melkoisen nopeasti elokuvaksi, kuten noihin aikoihin oli tapana. Ja erinomainen sovitus elokuva siitä onkin. Käsikirjoittaja Borden Chase, jonka ansioluettelosta löytyy merkittäviä elokuvia ”Punaisesta virrasta” alkaen, on hieman muuntanut alkuperäisteosta ja etenkin onnistunut sovittamaan naisroolin toimivaksi osaksi tarinaa. Tarinassa on mielenkiintoinen ”kuka-sen-teki -mysteeri” sekä psykologinen käänne, kun sankarimme joutuu taisteluun isäänsä vastaan, kun alkuasetelma heittää kerralla häränpyllyä. Ja tuo salaisuus pidetään aika hyvin piilossa: näin jälkeenpäin on tunnustettava se, että kun kummankin nimi on Jim, olisi sen pitänyt olla selvä vihje. Sivujuonet, joita päähenkilöt joutuvat matkallaan kokemaan, eivät myöskään tunnu turhilta. Romaanissa kuolleet viisi miestä puolustivat linnaketta intiaaneja vastaan, elokuvassa näiden viiden taustat eivät ole yhtä kunnialliset. Ja hyvä niin, sillä valitulla ratkaisulla saadaan tarinaan lisää tulkinnanvaraa. Hiukan mielikuvituksellisemmalla loppuratkaisulla elokuva heilahtaisi listallani monta pykälää ylös: hieman petyin, etteivät Jim ja Bonnewille tosissaan joutuneet kohtaamaan toisiaan. Widmark saa näyttää aseenkäsittelytaitojaan ja -nopeuttaan vain William Campbelliä vastaan.

 

Richard Widmark on hyvä valinta Jim Slaterin rooliin. Toinen hyvä vaihtoehto olisi voinut olla Alan Ladd, tai miksei myös Glenn Ford. Widmark on erinomainen näyttelemään tällaisia vähäeleisiä ja -ilmeisiä hahmoja, oli kyseessä sitten sankari tai konna, olematta kuitenkin puiseva. Ja ylitunteelliseen teatraalisuuteen hän ei sorru, vaikka tarinassa olisi ollut siihen oiva paikka kompastua. Hän onnistuu myös häivyttämään rajan sankarin ja konnan välillä, mikä tekee hahmosta automaattisesti mielenkiintoisemman, etenkin tässä genressä. Mitenkään sympaattisia hänen roolihahmot eivät yleensä ole. Jännää, että tosielämässä hän ei ollut sellainen laisinkaan, vaan vihasi väkivaltaa, kannatti asekontrollia, eli vaimonsa Jean Hazlewoodin kanssa tämän kuolemaan saakka jne. John McIntire on lännenelokuvien vakiokasvoja eikä petä juuri koskaan. Myös Donna Reed pysyy hyvin Widmarkin kyydissä, samoin Harry Morgan. Sen sijaan William Campbell on hieman turhan innokas nuoren kiihkopään roolissa.

 

Draaman ja toiminnan suhde on hyvässä balanssissa tässä Sturgesin elokuvassa eikä Widmarkin ja Reedin välille edes yritetä synnyttää imelää suhdetta. Jokainen voi päätellä, miten he loppuratkaisun jälkeen elämänsä viettävät.

 

Arvosana: ***½

 

Backlash.jpg

 

 

Saluunan ovet sulkeutuvat ainakin tällä erää tähän. Kiitos lukijoille.