Viimeinen kaksintaistelu (Saddle the Wind)


Pääosissa: Robert Taylor, Julie London, John Cassavetes


Ohjaus: Robert Parrish, John Sturges (1958) 84 min


Tony Sinclair (John Cassavetes) palaa karjakauppareissultaan mukanaan morsian, Joan Blake (Julie London) ja tuliterä revolveri. Tonyn isoveli Steve (Robert Taylor), joka ansaitsi ennen elantonsa aseellaan, on huolissaan veljensä tuliaisista. Kaupungissa pahamaineinen asemies Larry Venables (Charles McGraw) etsii Steveä, ja kun Tony eräänä päivänä on saluunassa, Larry saapuu sinne uudestaan. Miehet ajautuvat kaksintaisteluun ja Tony ampuu Larryn. Steve saapuu paikalle ja on huolissaan, kun Tony rehvastelee tekosillaan. Hän alkaa miettiä, onko hän ollut esikuvana Tonyn käytökselle. Laakson mahtimies Dennis Deneen (Donald Crisp) käskee Steveä pitämään veljensä aisoissa tai muuten nämä saavat lähteä pois. Pian laaksoon saapuu Clay Ellison (Royal Dano) perheineen, jotka ovat tulleet lunastamaan perintömaitaan. Kun Tony saa kuulla, että mies aikoo pystyttää piikkilanka-aidan estämään karjan pääsyn viljelysmailleen, hän ampuu Ellisonin, vaikka Deneen itse on vannonut Ellisonin turvallisuuden. Steve päättää myydä maansa Deneenille ja lähteä pois, kun taas Tony haluaa ryhtyä hoitamaan tilaa itse. Deneen jatkaa Ellisonin aietta piikkilanka-aidan pystyttämiseksi ja Tony yrittää estää sen. Miehet ampuvat toisiaan ja molemmat haavoittuvat vakavasti. Deneenin työnjohtaja Brick Larson (Ray Teal) tulee kertomaan tapauksesta Stevelle, joka haluaa etsiä Tonyn itse, koska arvelee tietävänsä, mihin tämän on mennyt. Hän löytää Tonyn ja veljet ovat kaksintaistelun edessä. Tony kuitenkin ampuu itsensä. Deneen, joka on toipumassa vammoistaan, pyytää Steveä jäämään laaksoon. Joan jää Steven luokse.


Robert Taylor esittää vuoden 1958 toisessa westernissä jälleen asemiestä, joka on jättänyt vanhat hommansa ja ryhtynyt rehellisiin hommiin. Aivan kuten ”Saaliinjaossakin”, suurin mielenkiinto keskittyy Taylorin esittämän hahmon sekä antagonistin, nyt oman veljensä, keskinäiseen suhteeseen. Nuorempi veljeksistä katsoo, että isoveli rajoittaa hänen elämäänsä, ja kun hän todistaa pärjäävänsä omillaan, hän väittää isoveljen olevan vain kateellinen hänelle. Steve on ollut Tonylle samaan aikaan isä ja äiti, mutta pitää itseään syyllisenä oman menneisyytensä takia. Asetelma on kieltämättä mielenkiintoinen, mutta tarina on vain valitettavan tuttu monesta yhteydestä. Elokuva erottuu muiden joukosta vain siitä syystä, että veljesten kaksintaistelun sijaan Tony päättää päästää veljensä helpommalla tappamalla itsensä. Myöskään roolitus ei ole onnistunut parhaimmalla mahdollisella tavalla, sillä Taylor ja Cassavetes edustavat aivan eri koulukuntia. Cassavetesin pestin takana oli käsikirjoittaja Rod Serling, joka halusi ottaa riskin: ”Joko siitä muodostuu täydellinen katastrofi tai sitten siitä kehittyy jotain mielenkiintoista”, kertoi ohjaaja Robert Parrish Serlingin sanoneen.


Serling ruoski itseään myös käsikirjoituksesta, sanoen kirjoittaneensa parempaa dialogia hevosille kuin näyttelijöille. Ainakaan Tonyn motiivista vastustaa piikkilanka-aidan rakentamista hän ei osaa tuoda esille: pikkilanka-aita oli kuitenkin melkoinen kirosana aikoinaan. Joidenkin tietojen mukaan John Sturges olisi ohjannut lukuisia kohtauksia elokuvaan. Ainakin Cassavetesin kansa oli ongelmia, joten Sturges on voitu hieman kokeneempana miehenä palkata joihinkin kohtauksiin. Cassavetes valitsi kuvauspaikkoja itse ja hänellä oli myös vaikeuksia hevosensa kanssa, koska ei omien sanojensa mukaan osannut ratsastaa ollenkaan. Tällä kaikella on voinut myös olla vaikutusta siihen, että jotkin kohtaukset on leikattu kasaan sekä ulko- että studiokuvauksista. Mm. Tonyn ampuessa Ellisonin, puolikuvat ja sitä tiiviimmät kuvat on kuvattu studiossa. Syy voi olla myös budjetissa tai suojaviivan rikkomisessa. Joka tapauksessa tämä ei anna kovin ammattimaista kuvaa ja korostaa tuotannon b-mäisyyttä.


Elokuvan julisteissa Taylorilla on enemmän eloa naamassa kuin itse elokuvassa, kun taas häneen verrattuna Cassavetesin maneerit vaikuttavat ylinäyttelemiseltä. Cassavetes ei istu cowboyn rooliin sitten millään, kun eleet ja puhetyyli eivät poikkea mitenkään esim.Likaisesta tusinasta”, ”Paniikista stadionilla tai ”Rosemaryn painajaisesta”. Taylorin ja Cassavetesin välillä ei ole mitään kontaktia, kun toinen puhuu aidasta ja toinen aidan seipäistä. Julie Londonin rooli elokuvassa jää epäselväksi, sillä Joanilla ei ole mitään vaikutusta kummankaan veljen elämään tai toimintaan. Edes se, päättyykö hän Steven kanssa lopulta yhteen, ei saa varmistusta. Mitään kipinöintiä asian suhteen ei missään vaiheessa synny. London oli tuohon aikaan tunnetumpi laulajana ja hän myös esittää elokuvan tunnuslaulun. Vaatimattomista sivurooleista mieleen jää Donald Crisp ja Bonanzan sheriffi Ray Teale.


Nimen suomennos on taas aika kaukana hyvin toimivan alkuperäisen nimen todellisesta merkityksestä, tosin en oikein tiedä itsekään, miten tuon ilmaisisi suomeksi.


Arvosana: **½


saddle_the_wind.jpg