Nopein ase voittaa (The Fastest Gun Alive)


Pääosissa: Glenn Ford, Jeanne Crain, Broderick Crawford


Ohjaus: Russell Rouse (1956) 89 min


Vinnie Harold (Broderick Crawford) saapuu Silver Rapidsiin haastamaan kuuluisan ja nopean asemiehen Fallonin (Walter Coy) kaksintaisteluun. Fallon ei halua taistelua, mutta paine käy liian kovaksi. Harold on nopeampi ja uhoaa olevansa nopein asemies ja on menettää hermonsa, kun sokea mies väittää, että aina on olemassa joku nopeampi. Sheriffi pakottaa Haroldin miehineen poistumaan kaupungista, kun todistajat vannovat, että Fallon veti ensin. George Temple (Glenn Ford) on asettunut vaimonsa Doran (Jeanne Crain) kanssa Cross Creekiin asumaan. Dora on alkanut havaita miehessään tuttuja levottomuuden merkkejä ja huolestuu asiasta kovin. Kun Kevin McGovern (J. M. Kerrigan) kertoo todistaneensa kaksintaistelua ja kaupunkilaiset vähättelevät kauppiaana toimivalle Georgea, pinna kiristyy entisestään, kunnes katkeaa lopullisesti, kun saluunan omistajan (Rhys Williams) vaimo (Virginia Gregg) nainen syyttää häntä väärän värisen mekon tilaamisesta. George ryntää saluunaan ja alkaa juomaan ensimmäiset viskiryyppynsä vuosiin. Saatuaan tarpeekseen McGovernin jatkuvasta kaksintaistelukuvaelmasta, hän hakee aseensa ja todistaa, mikä on miehiään: hän ampuu kaksi kolikkoa ilmasta ja oluttuopin yhden asiakkaan kädestä. Dora on vuosia pelännyt tämän tapahtuvan, jälleen kerran. Samaan aikaan Yellow Forkissa Harold, Dink Wells (Noah Beery, Jr.) ja Taylor Swope (John Dehner) ryöstävät pankin. Harold ampuu miehen, jotta muut muistavat, mitä on tapahtunut. He saavat etsintäpartion peräänsä. Vaihtaakseen hevosensa parempikuntoisiin, Harold miehineen suuntaa Cross Creekiin. George on päättänyt lähteä pois, koska asemiehen maine houkuttelee paikalle niitä, jotka haluavat haastaa hänet eikä se ole hyväksi kaupungille. Dora, joka on raskaana, ei halua enää muuttaa ja kaksikon yhteiselo näyttää loppuvan. Kirkossa kaupunkilaiset tekevät lupauksen, ettei kukaan hiiskahda Georgen asetempusta mitään. Saluunanomistajan poika Bobby (Christopher Olsen), joka ei ole kirkossa, kertoo Haroldille, ettei tämä ole nopein vetäjä. Haroldiin iskee pakkomielle tämän miehen kohtaamisesta, ja lopulta hän uhkaa polttaa kaupungin, jollei asemies tule kohtaamaan häntä.


Loppuratkaisusta ei sitten kannata kertoakaan mitään. Tekijät ovat onnistuneet naruttamaan todennäköisesti suurimman osan katsojista. Tarina etenee kaavamaiseen tapaan, mutta loppu paljastaa asioiden oikean laidan. Tärkeää ei ole mitä tapahtuu vaan miksi tapahtuu. Roolihahmoille on taitavasti rakennettu selvät motiivit, miksi kukin toimii tavallaan ja ne paljastetaan juuri oikeaan aikaan. Ainoastaan sankarin motiivissa toimia on hieman pureskelemista, mutta asetelmaltaan sekin istuu tarinaan mainiosti. Elokuva on käsikirjoittanut oman novellinsa pohjalta Frank D. Gilroy yhdessä ohjaaja Rousen kanssa. Novellin alkuperäinen nimi ”The Last Notch” kuvaisi ehkä paremmin elokuvan tapahtumia: nyt nimi antaa hieman virheellisen kuvan elokuvasta, jossa pyssyt paukkuvat vaikka suurin jännite tapahtuu psykologisella tasolla. Vuodelta 1911 on olemassa ”The Last Notch” -niminen elokuva, joten liekö sitten haluttu tehdä selvä pesäero siihen. Alkuperäinen nimihän viittaa siihen, että asesankarit tekivät revolverin kahvaan loven jokaisen voitetun kaksintaistelun merkiksi, ja jokaisellahan on jossain vaiheessa vuorossa se viimeinen lovi. Georgen revolverissa lovia on kuusi. Glenn Fordia opasti aseen käytössä maailman nopein vetäjä, chickasaw-intiaani Rodd Redwing. Wikipedia kertoo, että hänen hallussaan on edelleen ennätys revolverin vetämisestä kotelosta revolverin laukaisuun: kaksi sekunnin kymmenystä! Elokuvan kuuluisassa tuopin ampumisessa näkyy kuvassa outo nykäisy. Ford myönsi itsekin, että siinä on trikki. Joka tapauksessa Ford ampuu tuopin rikki ja kertoo kohtauksen kuvausten kestäneen kolme tuntia ennen kuin temppu onnistui.


Elokuvassa on myös pätevät näyttelijät pienimpiä rooleja myöten. Ford on loistava menneisyytensä kanssa painiskelevana asesankarina, tiimalasivartalon omaava Jeanne Crain miehestään huolta kantavana naisena ja Broderick Crawford pakkomielteisenä rikollisena, jonka kliseisen meuhkaamisen kääntää positiiviseksi hahmon menneisyys, ihan samalla tavalla kuin Fordin hahmon kohdalla. Hyvin on roolitettu ja myös kirjoitettu Haroldin apumiesten osuudet, etenkin John Dehnerin esittämällä Taylorilla on oma lehmä ojassa kannustaessaan Haroldia kaksintaisteluihin, tai ei ainakaan yritä niitä erityisemmin estellä. Kaupunkilaisista löytyy kirjava joukko ihmisiä, joiden roolia ei ole turhaan kasvatettu. Kaikin puolin näyttelijät täydentävät hienoa käsikirjoitusta. Ainoa miinus on Russ Tamblynin tanssikohtaus, joka lienee lisätty vain Tamblynin (akrobaattisten) tanssitaitojen vuoksi.


Jossain kohtaa elokuva alkaa muistuttaa hieman liikaa ”Sheriffiä”, mutta koska elokuvien ilmestymisten välillä on kuitenkin jonkin verran aikaa, niin kyse lienee ennemminkin sattumasta kuin tarkoituksellisuudesta. Erinomainen osoitus leffa kuitenkin on siitä, että pienemmilläkin puitteilla saadaan hienoa jälkeä: kameratyöskentelyyn, lavasteisiin jne. on panostettu ihan tarpeeksi ja Rouse keskittyy kerronnassakin olennaiseen. Liiallisella teknisellä kikkailulla ei tekisi tässä(kään) elokuvassa yhtään mitään, koska hyvä ja mielenkiintoinen tarina on se, minkä vuoksi elokuvia pitäisi ylipäätään tehdä.


Arvosana: ****


the_fastest_gun_alive.jpg