Kuolemansola (Ambush at Cimarron Pass)

 

Pääosissa: Scott Brady, Margia Dean, Clint Eastwood

 

Ohjaus: Jodie Copelan (1958) 73 min

 

Ratsuväen osastosta on viisi miestä jäänyt henkiin. Kersantti Matt Blaken (Scott Brady) johdolla he ovat viemässä aseiden myynnistä apasseille syytettyä Corbinia (Baynes Barron) Fort Waverlyyn. He kohtaavat entisiä Konfederaation sotilaita, jotka ratsuväen tavoin ovat joutuneet apassien hyökkäyksen kohteeksi. Miehet sopivat vastentahtoisen liiton, joka on etenkin nuorelle Keith Williamsille (Clint Eastwood) tekemätön paikka. Pian apassit tuovat läheiseltä maatilalta kaappaamansa Teresa Santosin (Margia Dean). Miesten auttaessa naista, apassit vievät miesten hevoset. Teresa kertoo, että apassit haluavat vaihtaa hevoset kivääreihin. Blake vastustaa asiaa jyrkästi ja kuilu etelän miesten kanssa kasvaa entisestään. Blake päättää, että he taittavat matkan tukikohtaan jalan. Seitsemän päivän reissu tuntuu liian kovalta, joten etelän miehet alkavatkin suunnitella Blaken syrjäyttämistä. Eräänä yönä tähän tulee mahdollisuus. Keith on juuri ampumassa Blaken, kun apassit hyökkäävät leiriin. Apassien hyökkäys onnistutaan torjumaan, mutta vaara ei ole ohi. Seuraavana aamuna Keith hyökkää Blaken kimppuun, joka voittaa tämän helposti tappelussa. Jäljittäjä Henry (William Vaughn) katoaa. Yksi apasseista seuraa matkaajia ja tämä saa korpraali Schwitzerin (Ken Mayer) menettämään hermonsa: hyökätessään kohti apassia, apassit tappavat hänet. Päästessään vesipisteelle, he löytävät Henryn upotettuna lähteeseen. Blake käskee tästä huolimatta täyttää kanttiinit. Matkan päämäärä alkaa lähestyä ja seurue leiriytyy sopivaksi katsomaansa paikkaan. Apassit tekevät uuden hyökkäyksen. Corbin on yrittänyt suostutella tuomari Stansfieldiä (Irving Bacon) päästämään hänet vapaaksi, koska ainoa keino päästä apasseista eroon on se, että Corbin vie aseet apasseille. Lopulta tuomari suostuu tähän, mutta Corbin puukottaa hänet hengiltä ja lähtee viemään kivääreitä apasseiltle. Hänet ammutaan ja apassit joutuvat perääntymään. Blake tekee suunnitelman: tasoittaakseen tilannetta he aikovat yöllä ajaa apassien hevoset tiehensä. Suunnitelmaa onnistuu, mutta he eivät onnistu saamaan hevosia itselleen. Kun he eivät jaksa enää kantaa kiväärejä mukanaan, he tuhoavat ne ja pääsevät lopulta perille turvaan.

 

Kuolemansola on huonoin western mitä on ikinä tehty. Se on elämäni suurin mahalasku. Ei siis ainoastaan elokuvauran vaan koko elämän.” Jotenkin näin kuvasi Clint Eastwood vuonna 1974, eikä internetistä löytyneet arvostelutkaan elokuvaa varsinaisesti kehu. Tosi asiassa halpisleffaksi se on ihan katsottava: toimintakohtaukset toimivat kelvollisesti, näyttelijät pärjäävät kohtuullisesti eikä tekniset puutteet tai halvat studiolavasteetkaan vaikuta järin negatiivisesti kokonaiskuvaan. Elokuvassa on toki puutteita, mutta mm. Eastwood itse on tehnyt pahempaakin roskaa, kuten ”Heartbreak Ridge”, ”City Heat” ja ”Rookie – tulokas. Eastwood ei ole elokuvan suurin sankari, joten johtuisikohan se sitten siitä: hän putoaa kanveesiinkin vain kahdella nyrkiniskulla! Clint ei myöskään itse ole ärhentelyssään parhaimmillaan, vaan näytteleminen on juuri näyttelemistä, ei reagoimista tapahtumiin tai vastanäyttelijöihin. John Wayne kiteytti näyttelemisen osuvasti: ”The difference between acting and reacting. In a bad picture you see them acting all over the place. In a good picture, they react in a logical way to a situation they’re in, so the audience can identify with them.” Jonkinlaista edistystä Eastwoodin urassa on siis tapahtunut eikä vähiten Sergio Leonen ansiosta. Richard Burtonia hieman muistuttava Scott Brady hoitaakin sitten ruutunsa paremmin. Kersantti Blake vaikuttaisi olevan ainakin minun mielestä enimmäkseen väärässä, mutta onnistuu kuitenkin perustelemaan näkökantansa omalla tavallaan uskottavasti. Toki voisi pohtia seuraavia seikkoja: kuinka ratkaisevaa olisi 35 kiväärin menettäminen ollut suuressa kuvassa (perustuslain toinen lisäys, eli ihmisellä oikeus kantaa ampuma-asetta, ei tietenkään koskenut kaikkia ihmisryhmiä) tai eikö niitä kiväärejä olisi voitu tuhota tai sabotoida jo heti alkuunsa, kun hevoset oli menetetty? Eihän se ensimmäinen kerta olisi ollut, kun valkoinen mies huijaa intiaania sopimuksessa!

 

Elokuvaa pilaa Teresa Santosin hahmo, jonka tehtävä on esittää rintavarustustaan ja vampata ensin Keithiä ja sitten Blakea. On jokseenkin vaikea kuvitella, että lähellä kuolemaa käynyt nainen rupeaisi flirttailemaan ja kekkuloimaan rinnat puoliksi paljaina tuollaisessa tilanteessa. Tai edes hieman hienotunteisemmin olisin tuonkin voinut toteuttaa, jos se nyt kerran oli ihan pakollinen osa tarinaa. Blake on periamerikkalainen hahmo, joka ei halua antaa periksi missään vaiheessa: Brady kuitenkin onnistuu tekemään hahmosta inhimillisen miehen ehdottomuudesta huolimatta. Hän yrittää myös ensimmäisenä rakentaa siltaa kahtia jakaantuneen kansakunnan välillä yhteisen vihollisen kukistamiseksi. Elokuvassa apassit kuvataan kuten tuohon aikaan oli vielä tapana: kasvottomia raakalaisia (ei ainuttakaan puheroolia heille), joita teurastetaan sen suurempia omatunnontuskia kokematta. Heille ei myöskään anneta sen suurempaa motiivia taistelulleen. Heitähän ei varsinaisesti petetty asekaupoissa. Mutta kyllä elokuvassa valkonaamatkin saavat osansa ja joidenkin kohtalo on todella karu. Sotilaat ja siviilit esittävät elokuvassa heikkouttaan ja pelkoaan. Vaikuttavin tällaisista kohtauksista on se, kun kersantti Blake todistaa taistelutoverinsa ”saastuttaman” lähteen olevan juomakelpoista.

 

Elokuva sai ensimmäisen kotilaitteisiin tarkoitetun versionsa vasta 2013. Italialainen dvd-julkaisu, englantilaisella ääniraidalla toki, on ilmeisesti ainoa eurooppalaisissa laitteissa varmasti toimiva. Eastwoodin faneille se on siis pakollinen ostos ja kelpaa se muidenkin katsottavaksi. Jossain vaiheessa Clintin nimi on myös siirretty alkuteksteissä ensimmäiseksi, vaikka Bradyn leffahan tämä selkeästi on.

 

Arvosana: ***

 

ambuss_at_cimarron_pass.jpg