Pako erämaalinnakkeesta (Escape from Fort Bravo)

 

Pääosissa: William Holden, Eleanor Parker, John Forsythe

 

Ohjaus: John Sturges (1953) 99 min

 

Kapteeni Roper (William Holden) palauttaa jälleen yhden paenneen sotavangin Unionin vankileirille Fort Bravoon ja tekee sen tavalla, jotta uudet pakoyritykset jäisivät väliin. Tästä ei pidä sen enempää leirin komentaja eversti Owens (Carl Benton Reid) kuin vankien korkein upseeri kapteeni John Marshkaan (John Forsythe). Keskellä mescalerojen asuinaluetta olevaan Fort Bravoon saapuu Owensin tyttären Alicen (Polly Berger) ystävätär Carla Foster (Eleanor Parker). Carla alkaa hakeutua lähempään tuttavuuteen Roperin kanssa. Vähät Roper tietää siitä, että Carla on Marshin naisystävä ja saapunut vain auttamaan Marshia pakenemaan. Alicen ja luutnantti Beecherin (Richard Anderson) häiden jälkeen pakosuunnitelma laitetaan täytäntöön. Suunnitelmassa on mukana huoltopäällikkö, joka kuljettaa Marshin, Carlan ja kolmen muun sotilaan pois puolueettomaan Teksasiin. Roper, joka tuntee itsensä hölmöksi, lähtee miehineen perään. Ensimmäisenä hän löytää Baileyn (John Lupton), jonka hän oli jo aiemmin palauttanut. Tämä johtaa Roperin muiden perään. Marshille alkaa käydä selväksi, että Carla on rakastunut oikeasti Roperiin. Näiden riidan aikana Roper ilmestyy paikalle ja vangitsee koko porukan. Matkalla Fort Bravoon, mescalerot hyökkäävät heidän kimppuunsa ja he jäävät saarretuiksi pienen kuopan pohjalle, pystyen kuitenkin suojaamaan itseään hyökkäyksiltä. Bailey pakenee yön aikana, kun yksi hevosista harhailee paikalle. Aamun tulleen piirittäjät ampuvat merkkinuolia ja ryhtyvät ampumaan kohdettaan pitkältä etäisyydeltä. Beecher haavoittuu ja Marsh haavoittuvat ja kaksi vankia Campbell (William Demarest) ja Young (William Campbell) yrittävät kaataa merkkinuolet. He saavat surmansa. Lopulta Roper päättää lähteä yksin mescaleroja vastaan ja jättää Marshin, Carlan ja Beecherin esittämään kuolleita, jos mescalerot jättäisivät heidät siten rauhaan. Baileykin näyttää vain paenneen eikä suinkaan ratsastanut hakemaan apua Fort Bravosta, joten ratsuväkikään ei näytä saapuvan paikalle.

 

Mutta kylläpä saapuu sittenkin. Suurin piirtein tuohon loppuun asti mielenkiintonsa ylläpitävä western, minkä jälkeen muuttuu kliseisyyden vuoreksi. Hetken näytti jo siltä, että väistämättömältä vaikuttava kova kohtalo toteutuu, mutta ratsuväen tullessa viimeisellä hetkellä paikalle, henkiin jäävät juuri ne, joiden Hollywood-tuotannossa pitääkin: eli tässä tapauksessa Unionin hyvät sotilaat sekä nainen. Vähemmän kiinnostavaksi asiaksi koin tuon Roperin ja Carlan rakkaussuhde, sillä William Holdenin tulkitsema hahmo on huomattavasti kiinnostavampi hahmo antisosiaalisena kovanaamana. Ja toisekseen: Konfederaation vangeillakaan ei näytä olevan järin huonot oltavat, kun keittelevät sumppia ja liikkuvatkin vankileirin oloihin suhteutettuna varsin vapaasti, mikä mahdollistaa myös säännöllisten pakoyritysten suorittamisen. Vaan eipä Yhdysvalloissa ole tiedetty, tai ainakaan tunnustettu, Unionin pitämistä sadistisista vankileireistä: Sergio Leone törmäsi tähän asiaan, kun etsi taustatietoja Pohjoisen vankileireistä elokuvaansa ”Hyvät, pahat ja rumat”. Pakenevilla sotilailla ei näytä olevan mitään hinkua liittyä takaisin ruotuun, joten se siitäkin ideologiasta. Mescalerojen uhkalla paasataan pitkin tarinaa, mutta kovin pieneksi jäävät valkoisten miestappiot punaisiin verrattuna, joiden taistelutaitoja aliarvioidaan tässäkin kuvauksessa pahasti. Nyt kun tarkemmin pohtii, niin oliko elokuvassa sittenkään mitään mielenkiintoista?

 

Ainakin William Holdenin takia elokuvan voi katsoa. ”Kwai-joen sillan” ja ”Hurjan joukon” kaltaiset hahmot sopivat hyvin Holdenin olemukseen: hieman itsepäisesti toimiva jäärä, joka lopulta vastahakoisesti suostuu toteuttamaan suurempaa suunnitelmaa, vaikka oma henki onkin höllässä. Mutta koska kyseessä on ainakin osittain romanttinen kolmiodraamaelokuva, niin sankaria ei voida uhrata. Draaman muissakaan osapuolissa ei ole valittamista: Eleanor Parker ja John ”Blake Carrington” Forsythe istuvat kuvioon ihan hyvin, vaikkei Forsythella ainakaan vielä ollut samaa karismaa kuin ”Dynastiassa”. John Sturges on tehnyt kunniakkaita, ja ennen kaikkea miehekkäitä elokuvia myös westernien saralla, kuten ”Seitsemän rohkeaa miestä”, josta jostain syystä ilmestyy uusi versio syksyllä. ”Pako erämaalinnakkeesta” on hänen toinen westerninsä. Toiminnan hän on osannut kuvata hyvin. Tässäkin tapauksessa intiaanien hyökkäykset, ja etenkin se nuolisade (ajalta ennen CGI), ovat tehokkaita ja taistelun epätoivoa on lisätty mm. pölyävällä hiekalla: yksinkertainen mutta tehokas ”efekti”. Sen sijaan studiokohtaukset eivät ole aivan samalla tasolla. 15 vuotta myöhemmin tämä elokuva olisi voitu kuvata karummalla loppuratkaisulla, jolloin arvosana voisi olla jo nelosen luokkaa.

 

Arvosana: **

 

escape_from_fort_bravo.jpg