4 Teksasista (4 from Texas)

 

Pääosissa: Frank Sinatra, Dean Martin, Ursula Andress

 

Ohjaus: Robert Aldrich (1963) 114 min

 

Korruptoitunut pankkiiri Burden (Victor Buono) on palkannut Zack Thomasin (Frank Sinatra) turvaamaan postivaunukuljetuksia, mutta koska on alkanut epäillä Thomasilla olevan liikaa valtaa, hänestä on päästävä eroon. Matson (Charles Bronson) on palkattu tähän hommaan. Postivaunujen kyydissä on myös Joe Jarrett (Dean Martin), joka auttaa Thomasia pysäyttämään lavastetun ryöstön. Jarrettin ja Thomasin välille tulee kiistaa 100 000 dollarista, jotka lopulta päätyvät Jarrettin käsiin. Jarrett maksaa hänet kasvattaneen orpokodin velat ja ryhtyy elämään leveästi. Kun Thomas kuulee, että Jarrett on saapunut kaupunkiin, hän haluaa rahat itselleen. Jarrett saa kuitenkin salaa toimitettua rahat Burdenin pankkiin. Matson yrittää yhä tappaa Thomasin, mutta hän haavoittuu pahasti Jarrettin ja Thomasin ammuttua häntä. Jarrett aikoo perustaa jokilaivakasinon ja lyöttäytyy yhteen Maxine Richterin (Ursula Andress) kanssa. Myös Thomas on yrittänyt hankkia laivaa itselleen, mikä aiheuttaa lisäkiistaa miesten välille, joka eskaloituu miesten väliseksi tappeluksi. Burden, joka on hoitanut Matsonin kuntoon, yrittää puuttua omin keinoin asiaan. Jarrett ja Thomas lyöttäytyvät yhteen Maxinen ja Thomasin naisystävän Elya Carlsonin (Anita Ekberg) kehotuksesta. Matson saa surmansa ja Burden pidätetään ja sankarit vievät naisensa vihille.

 

Harva ohjaaja osaa tehdä mestarillista jälkeä elokuvagenrestä riippumatta. Stanley Kubrick, joka saisi muutettua puhelinluettelonkin mielenkiintoiseksi elokuvaksi, tulee ensimmäisenä mieleen. Robert Aldrich, toiminnallisten sota- ja lännenelokuvien erikoisosaaja, on komediassa aivan väärässä tyylilajissa. Ohjauksen lisäksi hän on käsikirjoittanut elokuvan yhdessä Teddi Shermanin kanssa. Todennäköisesti Aldrich on ollut puhtaasti liksan takia mukana, sillä Rat Packin ehdoilla tässä on menty. Ja kuten Sinatra itse on todennut, ”Eivät ne tietenkään ollut mitään erikoisia elokuvia, mutta jokainen elokuva, joka julkaistiin yhtiöni kautta, tuotti rahaa.” Se kertoo olennaisen asiasta. Alun perin myös Peter Lawfordin piti olla elokuvassa mukana, mutta kun Kennedy otti etäisyyttä Sinatraan tämän mafiakytkösten vuoksi, Sinatra piti Lawfordia, JFK:n lankoa, jotenkin osallisena asiaan ja Lawfordin osuus jätettiin elokuvasta pois ja hänen roolinsa elokuvassa ”Chicagon Robin Hood” annettiin Bing Crosbylle. Kaikki Rat Packin jäsenet, siis Sinatran johtaman (Sinatra, Martin, Lawford, Sammy Davis Jr. ja Joey Bishop), esiintyivät täten vain elokuvissa ”Kovat kaverit” ja ”Kolme kersanttia”.

 

Alku, ryöstöyritys, on ihan jämäkkää tavaraa Aldrichin päästessä osoittamaan kykynsä toiminnan parissa, mutta Martinin ja Sinatran vatvoessa sitä, kumpi ottaa rahat, elokuva osoittaa loppuun saakka osoittautuvan pitkäpiimäisyytensä. Komediaa haetaan muutamista tappelukohtauksista, joista merkittävimmäksi osoittautuu lopun n. 300 miehen joukkotappelu. Tappelun aikana vitsaillaan ja jutellaan niitä näitä. Mitään muuta hauskaa elokuvasta on sitten vaikea löytääkään, jos tuokaan nyt komedian tunnusmerkkejä täyttää. Naiset kuvataan miehiä, palvovina olentoina, mikä ei tunnu järin sovinnaiselta. Elyan ”täyshoitolassa” työskentelevien vähäpukeisten naikkosten kuolaaminen Thomasin perään alla olla jo korniuden huippu. Minkähän takia näiden julkkismiesten viriiliyttä pitää korostaa joka välissä? Vähemmästäkin ymmärtää, että Sinatrakin on saanut osansa ”huomiosta”. Niin Anita Ekberg kuin Ursula Andresskin esiintyvät vaatteissa, jotka korostavat vartalon tiettyjä ominaisuuksia. Varsinkin ruotsalaismissi Ekbergin rintavarustus tulisi 3D:nä jo katsojan takaraivosta läpi. Käsikirjoitus on monimutkainen ja sekava, minkä vuoksi on vähän vaikea hahmottaa, mitä Burdenin ja Thomasin välillä oikein tapahtuu. Väkisinkin tulee mieleen, että sekavuudella yritetään peittää, ettei elokuvassa oikein ole aineksia elokuvaksi. Pituuttakin on auttamatta liian paljon. Elokuvan unohtaa huomattavasti lyhyemmässä ajassa.

 

Tärkeimpien roolien näyttelijöistä ei oikein huomaisi, että kyseessä on komedia. Sinatra ja Bronson vetävät naamat peruslukemilla, Andress ja Ekberg keikistellessä katsojalle. Myös Buono yrittää olla vakava. Martin on hieman vekkulimaisempi, mutta se ominaisuus taitaa olla miehellä luonnostaan. Hyvin pienissä rooleissa mukana ovat mm. Jack Elam ja The Three Stooges, ja Aldrichin luottomies Richard Jaeckel esittää Thomasin apulaista. Myös Yaphet Kotto vilahtaa jossain kohtauksessa. Henkilöhahmoissa ei ole mitään syvyyttä ja Buonon ja Bronsonin konnanroolit ovat pahasti vajaat. Aika vaatimaton esitys kaiken kaikkiaan. Lieköhän enää edes Sinatran ja Martinin hc-faneiltakaan löytyy innostusta ”neljää teksasilaista” kohtaan?

 

Arvosana: *½

 

4_for_texas.jpg