Diablo

 

Pääosissa: Scott Eastwood, Walton Goggins, Camilla Belle

 

Ohjaus: Lawrence Roeck (2015) 84 min

 

Colorado alkutalvella 1872. Meksikolaisryhmä kidnappaa sotaveteraani Jacksonin (Scott Eastwood) vaimon Alexsandran (Camilla Belle) ja yrittävät polttaa miehen. Jackson lähtee epätoivoiseen takaa-ajoon. Jackson saa yhden kidnappaajista (Joaquim de Almeida) kiinni, mutta saa kuulla tältä vain solvauksia. Sitten hän törmää kiinalaismieheen (Tzi Ma), joka korjaa vankkureitaan. Tämä luulee aluksi Jacksonia varkaaksi ja uhkaa häntä aseella. Selitettyään tilanteensa Quok Mi kertoo nähneensä kolme ratsastajaa naisen kanssa. Jackson tarjoaa tälle rahaa tiedoista, mutta Quok Mi haluaa enemmän. Metsästä ilmestyy mystinen mies, Ezra (Walton Goggins), joka ampuu kiinalaisen. Ezra sanoo keräävänsä tullia polun käytöstä ja vaatii Jacksonin hevosta maksuksi. Ezra luulee tuntevansa Jacksonin ja tietää, että tämä on entinen sotilas, joka yrittää päästä yli sodan kauheuksista. Kun Ezra sanoo itsekin miettivänsä itsemurhaa monta kertaa päivässä, Jackson hyökkää tämän kimppuun. Tappelun päätyttyä Jackson hakee aseen tappaakseen Ezran, mutta tämä on jo kadonnut. Matka jatkuu ja Jackson joutuu väijytykseen, jossa hän saa luodin olkapäähänsä ja hänen hevonen kuolee. Jackson jatkaa matkaa puolitajuttomana. Lyyhistyttyään puolikuolleena metsään, Ezra saapuu paikalle ja sanoo haluavansa nähdä hänen kuolevan eikä tappaa häntä. Jackson herää intiaaniteltasta, johon hänet on tuonut nuori intiaanipoika Ishani (Samuel Marty), johon Jackson on törmännyt matkallaan jo aiemmin. Ishanin isä Nakoma (Adam Beach) hoitaa hänet jälleen elävien kirjoihin. Yhteisö näkee hänessä pahuutta: toisessa kylässä on kerrottu riivatusta tappajasta; seitsemän talvea seitsemän naista… Intiaaniriitti ja meskaliinikaktus paljastavat Jacksonin sisäiset demonit ja hänet ajetaan pois kylästä. Ishani antaa hänelle hevosen käyttöön. Kiitokseksi Jackson haluaa antaa kiväärinsä Ishanille, mutta Muskwa (William Belleau) ja Pitikwa (Morris Birdyellowhead) eivät hyväksy sitä ja lyövät häntä kasvoille. Jacksonin lähdettyä Ezra ampuu Muskean ja Pitikwan. Jackson löytää vanhan asetoverinsa Benjamin Carverin (Danny Glover) ja pyytää tältä apua. Carver sanoo nähneensä kolme meksikolaista ja meksikolaisnaisen, mutta kehottaa Jacksonia kääntymään kohti kotia, sillä Carver tietää tarkkaan, mitä Jackson joutui sodassa tekemään eikä tämä näytä olevan enää entisellään. Kun Jackson juottaa hevostaan purolla, Ezra saapuu paikalle ja ampuu Carverin. Jackson pääsee vaimonsa jäljille, mutta nämä ovat lähellä päämääräänsä ja linnoittautuvat taloon. Jackson aikoo tehdä kaikkensa saadakseen Alexsandran takaisin.

 

ARVOSTELU SISÄLTÄÄ SPOILEREITA!

 

Kun näyttelijänä on Eastwood ja genrenä lännenelokuva, herättää se väkisinkin jonkinlaista mielenkiintoa. Mutta kun näyttelijänä on Clintin sijaan tämän poika Scott, olisi helppo veikata, että hän onnistuu joko huonosti tai hyvin huonosti ja teilaaminen tuntuu melkeinpä asiaankuuluvalta. Ja kovasti elokuvaa ja Scottia on haukuttukin. Eihän kyseessä mikään mestariteos ole, mutta ei toisaalta ihan niin huonokaan, mitä olen lukenut, ei elokuvana eikä Scottin näyttelijätyöltä. Kyseessä ei ole ihan tavanomainen kostowestern, vaan käsikirjoittajat Carlos De Los Rios ja Lawrence Roeck (myös ohjaaja) ovat tehneet psykologisen mysteeriwesternin, joka vie ”EtsijöistäFight Clubiin”. Siitä elokuvaa voi moittia, että juonen koukku paljastui ainakin minulle heti, kun Ezra häviää kuvasta ensimmäisen kerran. ”Fight Clubissa” en keksinyt, että Edward Nortonin ja Brad Pittin hahmo olikin yksi ja sama, ja jos en väärin muista, niin Norton ja Pitt eivät olleet samassa kuvassa kertaakaan. Roeck on yrittänyt hämärtää Jacksonin skitsofreniaa laittamalla Eastwoodin ja Gogginsin samaan kuvaan. Ja se seikka, että kukaan ei tiennyt Jacksonin olevan naimisissa herätti tietysti epäilyksiä. Roeck paljastaa asian siinä vaiheessa, kun Carverin pojantytär (Nesta Cooper) näkee ikkunasta Jacksoniin ampuvan vaarinsa.

 

Todellinen kidnappaaja onkin siis Jackson ja meksikolaiset pelastivat Guillermon (José Zúñiga) kadonneen vaimon. Kaikesta huolimatta Jacksonia voi myös ymmärtää: hän on ollut sodassa kenraali William Tecumseh Shermanin ykköstappajia, jonka tappolistalle kuuluu myös oma veli. ”Tein vain kuten käskettiin” lienee yksi tunnetuimmista fraaseista, jolla sotarikoksiin syyllistyneet ovat yrittäneet selitellä tekojaan ja sitä yrittää myös Jackson todistella muille ja itselleen. Jacksonin hahmo ei ole edes kaukaa haettu, sillä jos ei Sherman todellisuudessa käskenyt miehiään julmuuksiin, niin ainakin käänsi selkänsä niille. Roeck ei anna vastauksia kaikkiin Jacksoniin kohdistuviin kysymyksiin. Esimerkiksi ”Seitsemän talvea, seitsemän naista” olisi kaivannut hieman lisäselvitystä.

 

Scott Eastwood toistaa isänsä eleitä ja ilmeitä, mutta vaikea sanoa, onko kyse tietoisesta valinnasta. Parta ja hiustyyli ovat ainakin suoraan Leonen elokuvien ajoilta. Jotain omaakin olisi voinut keksiä. Eastwood vaikuttaa olevan hämillään, mikä sopii hyvin roolihahmoonsa, mutta toisaalta jättää hänet myös kivikasvoiseksi. Hänen karismansa ei riitä yksin kantamaan elokuvaa, mutta onneksi mukana on Walton Goggins, joka varastaa ne vähäiset kohtaukset, joissa on mukana. Gogginsin ja Eastwoodin vastakohdat täydentävät mukavasti toisiaan. Ezra muistuttaa paholaishahmoa, joka kerää ihmisten sieluja. Esikuvana voisi olla ”Crossroadsin” paholainen, Robert Juddin esittämä Scratch, jolle Robert Johnson legendan mukaan myi sielunsa. Sivuosien ruutuaika jää pieneksi. Tästä huolimatta inkkaripoika Samuel Martya lukuun ottamatta näyttelijät tuntuvat pistävän parastaan.

 

Nykyään b-leffoiksi luettavat elokuvat voivat näyttää yhtä tyylikkäiltä kuin suuremman tuotannon leffat. Roeck hyödyntää kuvaajansa kanssa hd-laatuista kuvaa ja Coloradon maisemat (itse asiassa Kanadan Albertassa kuvattu) hivelevät silmää. Roeck ei tyydy mässäilemään verenvuodatuksella, vaan kuvaa asiat realistisesti mitä tulee haavoittuneisiin ihmisiin. Lopputaistelu karkaa liioittelun puolelle, mutta se voitaneen suoda huipennuksen nimissä. Tekijöiden kunnianhimoiselta vaikuttava juoni on ollut ehkä liikaa heidän kyvyilleen, sillä aineksia olisi ollut parempaankin lopputulokseen. 60- tai 70-luvuilla tämäkin olisi voinut nousta kulttileffaksi, mutta nykypäivänä siihen olisi vaadittu vähän enemmän.

 

Arvosana: **½

 

diablo.jpg