Stagecoach Run colour (Winds of the Wasteland b&w)

 

Pääosissa: John Wayne, Phyllis Fraser, Lew Kelly

 

Ohjaus: Mack V. Wright (1936) 54 min

 

Pony Express lakkautetaan lennätinlinjan alta ja yhtiön ratsumiehet jäävät työttömiksi. Läksiäislahjaksi kukin saa kaksi yhtiön hevosta. John Blair (John Wayne) ja Larry Adams (Lane Chandler) päättävät perustaa postivaunulinjan. He menevät Buchananin kaupunkiin ostaakseen vanhat vaunut Cal Drakelta (Douglas Cosgrove). Tämä varoittaa miehiä byrokratiasta, mutta lupaa myydä 3000 dollarilla Crescent Cityn, 3500 asukkaan kaupungin linjan. Miehet suostuvat, maksavat heti tuhat dollaria ja loput 60 ja 90 päivän kuluttua. Päästyään Crescent Cityyn, he huomaavat tulleensa huijatuiksi: kaupunki on kahta miestä lukuun ottamatta autio. Pormestari Rocky O'Brien (Lew Kelly) kuitenkin tietää, että postireitistä käydään kilpailu, jonka voittaja saa 25000 dollaria. Blair ja Adams ottavat haasteen vastaan ja alkavat ajaa postivaunuja normaalisti. Tohtori William Forsythen (Sam Flint) tytär Barbara (Phyllis Fraser) on reitin ensimmäinen asiakas eikä tiedä mikä Crescent Cityssä odottaa. Paikalle osuu uudisasukasperhe ja pormestari ja tohtori narraavat heidät jäämään kaupunkiin, joka alkaa saada yllättäen lisää asukkaita, kun Blair saa lennätinlinjan rakentajat muuttamaan linja kulkemaan kaupungin läpi. Drake ei hyväksy tätä ja palkkaa Blairin ajamaan kultakuljetuksen Sacramentoon, aiheuttaakseen vain Blairin kuoleman valeryöstön yhteydessä. Blair aavistaa ansan, mutta hän tarvitsee 1000 dollaria maksaakseen toisen erän Drakelle. Adams joutuu ammutuksi ennen kilpailua ja heidän vaunut yritetään polttaa. Blair vangitaan, koska ampui tuhopolttajan, mutta hänet vapautetaan kilpailun alettua. Drake tekee kaikkensa estääkseen Blairin voiton, mutta Blairilla on salainen ase, jota on pitänyt piilossa: Pony Expressin hyväkuntoiset hevoset, jotka hän vaihtaa kilpailun aikana Crescent Cityssä. Kilpailu ratkeaa Sacramenton kaduilla vasta viime metreillä.

 

John Wayne teki Republic Picturesille kahden vuoden aikana 8 elokuvaa. Kyseessä on sarja b-luokan elokuvia sanan todellisessa merkityksessä: halvalla tehdyt elokuvat ovat lyhyitä, juoniltaan hyvin yksinkertaisia ja laadultaan epätasaisia, muistuttaen spagettiwesternien heikompaa tasoa tekniseltä tasoltaan, varsinkin (jälki?)värityksen ansiosta. Sama liukuhihnatuotannon meininki on myös yhdistävä tekijä. ”Stagecoach Run”, jotta asiat menisivät mahdollisimman hankalaksi, on siis elokuvan väriversion nimi. Tämä ei ollut lainkaan harvinaista tuohon aikaan. Mieluummin olisin katsonut elokuvan mustavalkoisena, mutta minkäs teet, kun tämmöisen version sai halvalla. Boksissa on kuusi Waynen värielokuvaa: ”Gold Strike River”, ”An Innocent Man”, ”Stolen Goods”, ”Cold Vengeance”, ”Guns Along the Trail” ja ”Stagecoah Run” sekä bonuksena jostain kumman syystä Howard Hughsin karmaiseva ”Lainsuojaton”. Boksin muut elokuvat eivät ole Republic Picturesin elokuvia, joten julkaisija on ilmeisesti poiminut pussin pohjalta tekijänoikeudettomia elokuvia ja lyönyt yhteen pakettiin.

 

Kun elokuvalla on mittaa lyhytelokuvan verran, niin on selvää, että mutkat vedetään aika tavalla suoriksi, minkä takia juoni ja henkilöhahmot, maailmankatsomus ylipäätään, vaikuttavat lapsellisilta: hyvät ovat viimeisen päälle hyviä ja pahikset pahiksia – mitään muuta näiden väliltä ei ole. Ja hyvä tietenkin lopulta voittaa, ainakin amerikkalaisissa elokuvissa tuohon aikaan. Jännitystä elokuvaan tuo juuri postivaunukohtaukset, mistä kiitos jälleen kerran Yakima Canuttin stunt-ryhmälle: osa tempuista on hiuksia nostattavia. Epätasaisuudesta kertoo se, että näihin kohtauksiin on sitten leikattu järkyttävän huonoja studiokuvia sankareista ohjaamassa vaunuja. Romanssipuoli jää sekin vähäiseksi, kun vasta lopussa Blair kaappaa Barbaran käsivarsilleen, mutta enpä sitä nyt olisi välttämättä kaivannut tarinaan laisinkaan. Näyttely on joiltakin osin hyvinkin teatraalista: ilmeisesti henkilöohjausta ei ole ollut laisinkaan, kun petetyt Blair ja Adamskin suhtautuvat yllättävän intohimottomasti, suorastaan ylioptimistisesti kohtaamaansa vastoinkäymiseen, mikä ainakin minusta meni jo tahattoman huumorin puolelle, tyyliin ”Hitsi, minkä tempun Drake meille teki, mutta eiköhän tämä tästä.” Jotain käsikirjoittajan ”huumorintajusta” kertoo sekin, että postivaunukilpailussa Drake lassoaa yhden Blairin hevosista ja sitoo lasson käteensä kiinni. Ja nyt seuraa kysymys: Jos hevonen ja mies kilpailevat köydenvedossa, kumpi voittaa?

 

Ei elokuvasta hirveästi käteen jää, ainoastaan se kuriositeetillinen arvo, että pääsemme näkemään, minkälaisia hommia John Wayne paiski ennen kuin hänestä tuli koko maailman tuntema legenda.

 

Arvosana: **

 

winds_of_the_wasteland.jpg