Polttava aurinko (Yellow Sky)


Pääosissa: Gregory Peck, Anne Baxter, Richard Widmark


Ohjaus: William A. Wellman (1948) 98 min


Seitsemän miehen rosvojoukko, johtajanaan James ”Stretch” Dawson (Gregory Peck) ryöstää pankin ja saa peräänsä ratsuväen osaston. Joukko kutistuu yhdellä ja sille jää kaksi vaihtoehtoa: jäädä armeijan armoille tai ylittää 70 mailin mittainen suolatasanko. Niukka vesivarasto ja paahtava aurinko on viedä miehiltä hengen, mutta viimeisellä hetkellä he näkevät horisontissa kaupungin, joka osoittautuu kuitenkin aavekaupungiksi. Yellow Skyssa, jota mainostettiin alueen nopeimmin kasvavana kaupunkina, asuu kuitenkin tulinen, apassien kasvattama nainen Mike (Anne Baxter) isoisänsä (James Barton) kanssa. Miehissä alkaa elää ihmetys, miten kaksikko voi asua sellaisessa paikassa ja he päättelevät, että kaksikko salaa jotain. Käy ilmi, että kaupungissa on kaivos, johon on piilotettu kultaa. Dude (Richard Widmark) alkaa kyseenalaistaa Stretchin johtajuutta, mutta lopulta tämä suostuu neuvottelemaan, että he ottavat puolet kullasta ja jättävät loput Mikelle ja isoisälle, joten Dudekin rauhoittuu hetkeksi. Apassien saapuminen kaupunkiin muuttaa Stretchin mielen, koska Mike tai isoisä ei antanut heitä ilmi. Dude haluaa kullan kokonaan heille ja kääntyy häntä vastaan. Myös muut miehet asettuvat Duden puolelle. Stretch pakenee Miken luo ja linnoittautuu taloon. Miehet eivät halua jättää heitä eloon ja he piirittävät talon. Dude aikoo kavaltaa muut ja yrittää tappaa Lenghtyn (John Russell), mutta ampuu ohi ja saa tämän peräänsä. Bull Run (Robert Arthur) saa osuman vatsaan ja Walrus (Charles Kemper) antautuu vieden Bull Runin taloon. Myös viimeinen mies Half Pint (Harry Morgan) antautuu lopulta. Stretch lähtee jahtaamaan Dudea ja kolmikko päätyy ”meksikolaiseen kaksintaisteluun” autioon saluunaan.


”Polttavan auringon” alku muistuttaa todella paljon ”Pako yli aavikon” -elokuvaa. Molemmat elokuvat on jopa julkaistu sama aikaan, joulukuu 1948! Pakeneva rosvojoukko ylittää paahtavaa erämaata. Ja molemmissa suurin mielenkiinto loppuu juuri tuon päämäärän saavuttamiseen ja loppu lässähtää imelyyksiin, jälkimmäisen kaaduttua toki muihinkin seikkoihin. Mutta, mutta, alku itsessään on varsin sähäkkä ja kaiken hyväksi erinomaisesti toteutettu: takaa-ajo -kohtaukseen on saatu vauhdin tuntu näyttävillä kamera-ajoilla ja aavekaupunki on lavastettu hienoksi. Miesten saapuminen sinne saa jo hirtehishuumorin piirteitä, kuoleman porteilta kuolleeseen kaupunkiin, vaikka epäilen, että sitä on sellaiseksi tarkoitettu. Toinen, hieman tahattoman koominen kohtaus on elokuvan alussa, kun Dude kertoo muille pakoreiteistä, ja suolatasangon osalta sanoo: ”Edes kalkkarokäärme ei ylitä sitä.” ja samalla taustalla kuuluu ukkosen jyrähdys, mikä kertoo miesten kohtalon olevan jo valmiiksi kirjoitettu. Eivätkä nokkelat sanailut tähän lopu. Walrus, joka on täyttänyt leilinsä veden sijasta viskillä toteaa suolatasangolla: ”En olisi ikinä uskonut tulevani tähän tilanteeseen, mutta voisiko joku vaihtaa vettä viskiini.” Tarinan henkilöhahmojen taustoja valotetaan tarpeeksi ja naisroolikin on kirjoitettu ihan toimivaksi. Lopputaistelu on kuvattu erikoisesti, eli elokuvan naishahmon vinkkelistä, joka on rähinän aikana vielä saluunan ulkopuolella. Miellyttävää jo vaihtelunkin vuoksi oli myös se, että henkiinjääneiden osuus oli odotuksiin nähden yllättävänkin suuri. Alun ja lopun välillä on vaan noin tunti kaikin puolin melkoista tyhjäkäyntiä, jotta elokuva nousisi minun listoilla klassikoksi.


Nimekäs näyttelijälista on hieman harhaanjohtava, sillä Peck ja Widmark olivat uriensa alussa. John Russell ei koskaan noussut yhtä tunnetuksi: ”Rio Bravon” ja pienten sivuosaroolien (mm. Eastwoodin elokuvissa) ohella tunnetuin työ taitaa kuitenkin olla tv-sarja ”Lawman”. Tämä ihmetyttää ainakin minua, sillä Russell hoitaa hyvin roiston roolinsa ja on kaikin puolin vakuuttavampi kuin ikijähmeä Peck ja toinen yksitotinen näyttelijä Widmark, joka istuu parhaiten kyynisiin rooleihin. Peck on huomattavasti särmikkäämpi parrassaan kuin sen ajeltuaan, minkä tekee tietysti miellyttääkseen Mikea. Anne Baxter lienee ollut ilmestymisvuotenaan näyttelijöistä nimekkäin, tai ainakin kokenein: Baxterille sopii hyvin tällaiset hieman arvoitukselliset, itsenäiset ja vahvat naisroolihahmot ja hän saa myös Peckistä yhteisissä kohtauksissa normaalia enemmän irti. En ihan täysin vakuuttunut Stretchin motiiveista kääntyä kumppaneitaan vastaan: Stretch itse selittää muuttaneensa mielensä isoisän vuoksi, tai syystä, että tämä ei kavaltanut heitä apasseille, mutta kyllähän tässäkin kaiken takana on nainen.


Wikipediassa kerrotaan tarinan olevan muunnos Shakespearen viimeisestä näytelmästä "Myrsky". Vaikuttaa vähän kaukaa haetulta, mitä juonikuvioon tulee, mutta ehkä sitten on niin.


Arvosana: ***


yellow_sky.jpg