Santa Fen sankari (Santa Fe Trail)

 

Pääosissa: Errol Flynn, Olivia de Havilland, Ronald Reagan

 

Ohjaus: Michael Curtiz (1940) 110 min

 

James Ewell Brown "Jeb" Stuart (Errol Flynn) ja George Armstrong Custer (Ronald Reagan) opiskelevat West Pointin akatemiassa. Hieman ennen valmistumista Jeb riitautuu orjuuden vapauttamista väkivallan keinoin vaativan Carl Raderin (Van Heflin) kanssa. Rangaistuksena Jeb ja muut osalliset joutuvat valmistuttuaan vaarallisen 2. ratsuväkijoukon riveihin Fort Leavenworthiin Kansasiin, kun taas Rader, joka politikoi vaarallisena pidetyn abolitionistin John Brownin (Raymond Massey) nimissä, erotetaan. Junamatkan aikana George ja Jeb tutustuvat Cyrus K. Hollidayhyn (Henry O'Neill), joka aikoo rakentaa junaradan Santa Fehen, ja tämän tyttäreen Kit Carson Hollidayhyn (Olivia de Havilland), johon molemmat miehet ihastuvat välittömästi. John Brownin poika Oliver (Alan Baxter) yrittää auttaa neljää afroamerikkalaista pakenemaan ja ampuu siinä sivussa yhden matkustajan ja loukkaantuu itse hypättyään junasta. Myöhemmin Jeb ja George saavat tehtävän saattaa tavarakuljetus turvallisesti perille Brownin hyökkäyksiltä. He ovat tietämättömiä, että pastori Smithille tarkoitetut laatikolliset raamattuja sisältävät kiväärejä Brownille, ja kun tämä tulee niitä hakemaan ja asia paljastuu, on edessä taistelu, jossa Brownin toinen poika Jason (Gene Reynolds) loukkaantuu kuolettavasti. Hän ehtii kuitenkin kertoa, missä isän porukka piileskelee. Siviiliasuun pukeutunut Jeb ratsastaa Palmyraan kahden siviilin,Windy Brodyn (Guinn Williams) ja Tex Bellin (Alan Hale) kanssa. Pian Jeb jää kuitenkin Raderin vangiksi. Brown ei hyväksy Raderin henkilökohtaista kostoa, mutta Jeb aiotaan hirttää. Windy ja Tex saavat asian selville ja hakevat Georgen auttamaan, joka saapuu viime hetkellä, ennen kuin latoon pennut Jeb palaa siellä hengiltä. Brownin uskotaan kadonneen, mutta salaperäisten bostonilaisten miesten rahoittamana hän päättää vallata Harper's Ferryn asevarikon ja aseistaa afroamerikkalaiset kapinaan. Rader, joka ei saa palkkaa tekemästään työstään, kertoo asiasta vanhalle ystävälleen Jebille ja eversti Robert E. Lee (Moroni Olsen) määrätään johtamaan rynnäkköä varikolle. Brown kukistuu, mutta hänen ennustuksensa maan verisestä puhdistuksesta osuu lopulta oikeaksi.

 

Amerikkalainen propagandakoneisto pistää ”Santa Fen sankarissa” parastaan, tai pahintaan, riippuen miten asiaa katsoo. Toisen maailmansodan uhan leijuessa vielä kuitenkin aika kaukana, kansakuntaa päätettiin yhdistää tämmöisellä ”Avengers -elokuvalla”, johon on lyöty aikansa ”supersankarit” taisteluun pahaa vastaan. Historiankirjoja pidetään jälleen pilkkanaan, sillä George Custerilla ei ollut osaa eikä arpaa taistelussa John Brownia vastaan. Stuart ja Custer eivät olleet edes tuttavia keskenään. Stuart valmistui West Pointista 1854 ja Custer 1861. Jos he sattuivatkin olemaan samalla taistelukentällä, niin tällöinkin eri puolilla Stuartin ollessa Konfederaation riveissä ja Custerin Unionin riveissä. On vaikea käsittää, miksi Custerin julkisuuskuvaa on yritetty kiillottaa niin voimakkaasti 40-luvulla. No, tämän voi toki sivuuttaa taiteellisena vapautena, ja enemmän elokuvan ongelmana on se, että se on ollut vanhentunut jo julkaisuvuotenaan. Ainakaan tekijöiden motiivit eivät käy missään vaiheessa selväksi. Tasa-arvoisesta maasta uneksinut ja sen puolesta taistellut John Brown kuvataan mielipuolisena, kiihkouskovaisena murhamiehenä, jota melkeinpä yksin pidetään syyllisenä Yhdysvaltain sisällissotaan. Brown jakaa historiankirjoittajia vielä tänäkin päivänä: toiset pitävät häntä vain Osama Bin Ladenin kaltaisena terroristina ja toiset Yhdysvaltain ensimmäisenä todellisena vapaustaistelijana. Käsikirjoittaja Robert Buckner on yrittänyt ymmärtää Brownin motiiveja, mutta on epäonnistunut yhdessä ohjaaja Curtizin kanssa tuomaan niitä valkokankaalle asti. Tuskin heillä on ollut rasistisia ajatuksia, mutta sellaiselta ne on saatu näyttämään, kun orjuuden vastustajat ovat järjestään tarinassa konnia. Ainoa asia, mikä elokuvasta selviää, on se sanoma, ettei sotilas voi ottaa poliittista kantaa. Sotilaan on tehtävä, mitä poliitikot päättävät.

 

Elokuva ei vakuuta täysin muillakaan osa-alueilla. Esim. Stuartin kiinnijääminen Palmyran kaupungissa on toteutettu helposti: tämän hevoseen polttomerkitty US 2 A paljastaa hevosen kuuluvan armeijalle; kun Stuart aiotaan hirttää, tämän käsiä ei sidota, vaan tämä pystyy ottamaan revolverin mieheltä ja pakenemaan; kun Brownille valkenee, että Rader on ilmiantanut hänet, Rader ei tee mitään, vaan antaa Brownin ampua hänet. Sitten on yksi elokuvahistorian suurimpia jatkumovirheitä: kun Jeb ja George tapaavat Kitin junassa ja Brownin poika loukkaantuu hypätessään pois, hypätään tarinassa kuusi viikkoa Jebin ja Kitin seuraavaan kohtaukseen. Tämän jälkeen Oliver saapuu isänsä luo, tuoreissa ruhjeissaan kertomaan junan tapahtumista. Tainnut leikkaajalla mennä kohtaukset vähän sekaisin. Ladossa Stuart alkaa tukahduttaa palavaa rutikuivaa heinää hakkaamalla liekkejä jauhosäkillä. Jep, jep, siihenkin on pitänyt lisätä sankarillista draamaa, vaikka järkikin sanoo, että siitä on yhtä paljon hyötyä kuin yrittäessä taltuttaa metsäpaloa kusemalla liekkeihin.

 

Näyttelijöistä Errol Flynn on oma hurmaava itsensä, ja varsinkin Ronald Reagan jää karismassaan pikkupojaksi hänen rinnallaan. Vaikka Reaganin näyttelijäura ei ollut kovin ikimuistettava, niin taisi hän siinä onnistua silti paremmin kuin näytellessään oikeaa presidenttiä, mihin nyt ei paljoa tarvita! Olivia de Havilland on elokuvassa viehättävimmillään ja Flynnin kanssa kemiat toimivat, vaikka hahmona Kit Carson on turhanpäiväinen eikä tämmöistä hahmoa tiettävästi ollut ainakaan Stuartin elämässä. Raymond Massey tekee kaikkensa, että John Brownista saa mielipuolisen kuvan. Myöhemmin hän esitti samaa hahmoa huomattavasti inhimillisemmin (”7 hurjaa miestä”). Rasittavimmat tapaukset ovat kuitenkin varsinaiset Rampe ja Naukkis -kloonit Guinn Williams ja Alan Hale. Väen väkisin on pitänyt tunkea mukaan koomisia hahmoja, sillä pitäähän sodassa hauskaakin olla ja sopiihan se yhteen hurmosmielisen ja duurivoittoisen taistelumusiikin kanssa.

 

Kuvauksellisesti meininki on ihan näyttävää ja mustavalkoisessa kuvassa valon ja varjon käyttö toimii parhaimmillaan todella tehokkaana tunnelmanluojana. Vaikea kuitenkin kuvitella, että elokuvalla olisi nykypäivänä mitään käyttöä, ainakaan itse en keksi, miksi tämä pitäisi nostaa esiin. Siitä jäi mieleen oikeastaan vain kaksi asiaa, ne sitten sitäkin vahvemmin: intiaanin ennustus kahtia jakautuvasta kansasta (jälkiviisautta) ja Brownin hirttäjäiset, jossa mies lausuu enteelliset sanat, jotka todellisuudessa kirjoitti kuolinpäivänsä aamuna. Tämä dramaturginen ratkaisu kuitenkin toimii erinomaisesti. Sekä elokuvan alkuperäisellä nimellä että etenkään suomennoksella (Stuart oli kotoisin Virginiasta, Custer Ohiosta) ei ole juuri mitään tekemistä elokuvan kanssa.

 

Arvosana: **

 

santa_fe_trail.jpg