Viheltävät luodit (Ride the High Country)

 

Pääosissa: Joel McCrea, Randolph Scott, Mariette Hartley

 

Ohjaus: Sam Peckinpah (1962) 94 min

 

Steve Judd (Joel McCrea) on palkattu viemään kultaa kaivoskylään. Tavattuaan entisen toverinsa Gil Westrumin (Randolph Scott) ja tämän nuoren apulaisen Heck Longtreen (Ron Starr), Steve palkkaa heidät apureikseen. Gil ja Heck, jotka luulevat kuljetettavan kullan arvon 250000 dollariksi, aikovat varastaa kullan itselleen, suostuttelemalla Steve mukaan tai sitten vastoin tämän suostumusta. Matkalla he yöpyvät ankaran uskonnollisen Joshua Knudsenin (R.G. Armstrong) luona, joka yrittää väkivallan keinoin suojella tytärtään Elsaa (Mariette Hartley) kaupunkien houkutuksilta. Kun kolmikko jatkaa seuraavana aamuna matkaa, Elsa lähtee heidän perään, aikeinaan mennä naimisiin tapaamansa Billy Hammondin (James Drury) kanssa. Perillä paljastuu karu todellisuus: Billyn mukana tulee neljä enemmän ja vähemmän vastenmielistä veljeä, jotka haluavat oman osansa Billyn tulevasta vaimosta. Bordellissa järjestettyjen häiden jälkeen Elsa pakenee kolmikon luokse. Gil, joka on pettynyt kullan arvon määrästä, painostaa tuomarin (Edgar Buchanan) repimään lupatodistuksensa, jolloin Elsa pääsee pakenemaan heidän kanssaan. Gil ja Heck yrittävät pian paeta kullan kanssa, mutta Steve on osannut odottaa sitä ja vangitsee heidät. Veljekset saavat puristettua totuuden ulos tuomarista, Sacramentossa on kopio lupatodistuksesta ja yllättävät nelikon matkallaan. Steve päästää Heckin vapaaksi, jos tämä lupaa luovuttaa aseensa yhteenoton jälkeen. Hammondin veljeksistä kaksi, Sylvus (L.Q. Jones) ja Jimmy (John Davis Chandler) saavat surmansa ja kolme muuta pakenee. Gil pyytää Steveä katkomaan siteet edes yöksi, minkä jälkeen hän karkaa, Heckin jäädessä Steven ja Elsan seuraan. Gil hakee erämaassa kuolleena makaavan Sylvusin revolverin ja hevosen ja lähtee Steven perään. Veljekset, Billy, Elder (John Anderson) ja Henry (Warren Oates) ovat piiloutuneet Knudsenin tilalla. Elsa ja Steve tajuavat viime hetkellä kävelevänsä ansaan ja piiloutuvat ojaan. Heck haavoittuu, samoin Steve auttaessaan häntä. Gil ratsastaa paikalle ja kaksikko käyvät vielä viimeisen kerran yhteiseen taisteluun.

 

Annetaanpa tälle klassikolle vähän kattavampi käsittely. Kaksi westernikonia Joel McCrea ja Randolph Scott esittävät vanhenneita asesankareita, Peckinpahille tyypilliseen tapaan elämän kolhineita sotureita, joille ei ole jäänyt rehellisestä elämästä muuta kuin arvet. Hahmot ovat elämässään nähneet niin paljon, että ovat jo ehtineet miettiä, mitä on tullut tehtyä ja tilinteon hetki lähestyy, ennemmin tai myöhemmin, paitsi tätä parivaljakkoa, niin myös muita roolihahmoja: Gil maksaa petoksestaan, Elsa sinisilmäisyydestään, Hammondin veljekset julmuuksistaan, Joshua väkivaltaisuudestaan, kenties jopa insestistä ja Steve luotostaan vanhaan ystäväänsä. Tarinan keskipisteessä ovat Steve ja Gil ja muut tapahtumat jäävät kauaksi taustalle. Elokuvassa on klassinen kahden käännekohdan rakenne. Ensimmäinen on se, kun Elsa lähtee heidän mukaansa ja toinen, kun Elsa karkaa hääyönsä vietosta. Elokuvan huipennus, koko viimeinen kolmasosa, on niin rautainen kaikilla mittareilla, että jos ensimmäinen tunti yltäisi samaan tasoon, tämä elokuva keikkuisi kevyesti listani ykkössijalla. En oikein ymmärrä mihin on pyritty alkupuolen kevyemmillä kohtauksilla, mutta se ei vain istu elokuvan kokonaisuuteen. Stevelle ja Gilille kirjoitettu järkevä dialogi kannattelee paikoin tapahtumaköyhää ensimmäistä tuntia. Hammondin veljekset on kuvattu minun makuuni liiankin ääliöinä, suorastaan eläimellisinä.

 

Scott, eittämättä parhaassa roolisuorituksessaan, huojuu näyttelemisessään ennen tuota toista käännekohtaa. Scott piti suoritustaan sellaisena, ettei uskonut enää koskaan pystyvänsä moiseen, joten hän lopetti näyttelemisen siihen. Ja hieno joutsenlaulu ”Viheltävät luodit” on myös McCrealle, jonka työtahti oli jo hidastunut eikä siitä enää kasvanut. Kumpi tahansa, Scott tai McCrea, olisi taatusti ansainnut Oscar-palkinnon paremmin kuin Gregory Peck. Vaikka muut näyttelijät onnistuvat varsin kelvollisesti, McCrean ja Scottin keskinäinen kemia on sellainen, mitä on ollut sittemmin vaikea ylittää, oli elokuvan laji sitten mikä tahansa. Ron Starr sortuu paikoin ylinäyttelyyn, varsinkin alussa. Jostain syystä näillä nuoremmilla kolleilla on vaikeuksia sopeutua vanhempien kollegoiden rauhallisempaan tulkintaan. Ehkä kyse on yliyrittämisestä nimekkäämpien näyttelijöiden seurassa? Hartley on uskottava sinisilmäisenä nuorena naisena, debytantiksi jopa erinomainen, minkä takia voi ihmetellä, ettei urakäyrä näyttänyt vahvemmin ylöspäin. James ”Virginialainen” Drury ja Warren Oates ovat tutuimmat Hammondin veljeksistä ja yhdessä John ”MacGyverin isoisä” Andersonin kanssa tekevät vähiten ylivedetyt roolisuoritukset. R.G. Armstrong ja Edgar Buchanan vetävät pienet roolinsa myös ammattitaitoisesti.

 

Tempoltaan elokuva on hidas eikä toimintaakaan ole paljoa, jos verrataan vaikka ”Hurjaan joukkoon”. Melankolinen fiilis miellyttänee suomalaisen makua: katsojalle tulee ensimmäisistä minuuteista alkaen tunne, ettei tämä tule hyvin päättymään. Tarina ajautuu vääjäämättä kohti epätoivoista loppuaan ja Steve, Gil, Elsa ja Heck ovat kaikki sen arvoisia, että heidän puolestaan on helppo jännittää ja pelätä pahinta. Lopputaistelu, joka olisi oikeastaan oman kirjoituksen arvoinen, on käsite, jota on sittemmin lainailtu laajalti, jopa Peckinpah itse ”Hurjassa joukossa”, Eastwood ”Armottomassa” ja George Roy Hillin ”Butch & Kidissä”: väsyneet asesankarit lähtevät vielä yhteen ennalta tietämäänsä tuhoisaan yritykseen, osoittaakseen miehuutensa ja kunniansa. George Bassmanin huikaisevan kaunis teemamusiikki luo siihen sellaisen tunnelman, että se saa raavaankin miehen kyyneliin. Paljastamatta sen enempää lopullisesta ratkaisusta, niin se oli nimenomaan Peckinpahin päätös, että tuommoiseen ratkaisuun päädyttiin.

 

Silmiin osui ehkä täysin epäolennainen seikka, mutta mainitaan se tähän loppuun. Kun Billy ja Elsa astuvat bordelliin viettämään häitään (ajassa 52:25), on bordellin seinällä seinävaate, jossa on kaksi punaista hakaristiä.

 

Arvosana: ****

 

ride_the_high_country.jpg