Verinen kuu (Blood on the Moon)


Pääosissa: Robert Mitchum, Robert Preston, Barbara Bel Geddes


Ohjaus: Robert Wise (1948) 88 min


Jim Garry (Robert Wise) ratsastaa intiaanireservaattiin. Yritys yöpyä epäonnistuu, kun vauhkoontunut karjalauma rynnii hänen leirin läpi. Jim pelastautuu puuhun. Ajomies vie tämän jälkeen Jimin yöpymään pomonsa John Luftonin (Tom Tully) leiriin. Lufton ja tämän miehet epäilevät Jimin olevan Tate Rilingin (Robert Preston) palkkaama asemies. Riling yrittää estää Luftonia myymästä karjaa reservaatin asukkaille. Lufton antaa Jimille kirjeen vietäväksi kotiinsa. Jim toimittaa kirjeen perille ja tutustuu Luftonin kahteen tyttäreen rauhalliseen Caroliin (Phyllis Thaxter) ja tuliseen Amyyn (Barbara Bel Geddes). Luftonin apumies ajaa Jimin matkoihinsa. Jim etsii kaupungissa käsiinsä vanhan ystävänsä Tate Rilingin, joka kertoo ajavansa Luftonin vararikon partaalle estämällä tätä toimittamasta karjaansa ajoissa reservaatin ulkopuolelle, jolloin liittovaltion yhdysmies Jake Pindalest (Frank Faylen) irtisanoo sopimuksen ja Luftonin on myytävä karjansa pilkkahintaan. Koska Lufton ei myisi sitä Rilingille, on Jimin tehtävä ostaa karja Rilingin ja muiden Luftonia vastustavien maanomistajien nimissä. Rilingin yritys estää Luftonin karjanajo epäonnistuu, sillä Lufton ei käyttänytkään sitä ajankohtaa, mistä hän kirjeessä kertoi. Amy, joka ratsastaa oletetulle tapahtumapaikalle, syyttää Jimiä kirjeen lukemisesta, muttei tiedä, että Carol on suhteessa Rilingin kanssa. Riling saa Carolin kertomaan uudesta ajankohdasta, jolloin hän yrittää uudelleen ja onnistuukin tällä kertaa, mutta yksi miehistä Fred Barden (George Cooper) kuolee rytäkässä ja liittouman yhtenäisyys alkaa rakoilla. Kun Rilingin miehet aikovat tappaa Luftonin, Jim puuttuu asiaan ja lopettaa työnsä Rilingin leivissä. Miehet ajautuvat tappeluun. Jim on lähellä joutua ammutuksi, mutta Fredin isä Kris (Walter Brennan) auttaa Jimin pakoon, joka menee Luftonin luo ja tekee tämän kanssa suunnitelman: Jim menee Pindalestin luo ja sanoo Rilingin pyytävän lisäaikaa, jonka jälkeen Jim vie Pindalestin erämaahan vangiksi, ettei tämä ehdi tavata Rilingia. Riling arvaa suunnitelman ja lähtee heidän perään. Intiaanien avulla he vapauttavat Pindalestin ja haavoittavat vakavasti Jimiä. Tämä onnistuu kuitenkin pakenemaan Krisin luo, jonne he yhdessä Amyn kanssa, joka on tullut hoitamaan Jimiä, linnoittautuvat puolustamaan Rilingia ja hänen miehiään vastaan.


Kauhuelokuvilla ohjaajan uransa aloittanut Robert Wise on tehnyt itsensä näköisen pienimuotoisen westernin Luke Shortin ”Gunman's Choice” -romaanin pohjalta. Tummasävyinen, valolla ja varjoilla leikittelevä kuvaus muistuttaa paljon Wisen ”Ruumiinsieppaajia” ja ”Kissaihmisten kirousta”. Lillie Haywardin käsikirjoitus onnistuu pitkälle kyseenalaistamaan Luftonin ja Rilingin välisen valtataistelun, sillä alkuun vaikuttaakin siltä, että Lufton, jolla tuntuu olevan vihamielinen asenne kaikkia muita kohtaan, voisi olla pääkonna. Henkilögalleria on muutenkin täynnä ristiriitaisia hahmoja, minkä ansiosta ”Verinen kuu” erottuu muista vastaavanlaisista elokuvista. Hyvä niin, sillä ainakaan minä en oikein ymmärtänyt tuota karjanajoon ja sen estämiseen liittyvää puuhastelua: miksi karja piti tuoda pois reservaatista johonkin määräaikaan mennessä? Ymmärtäisin sen, jos he eivät olisi ehtineet tuoda karjaa sinne ajoissa, koska reservaatissa asuvien intiaanien elämä riippuu melkein täysin tuontilihasta. Muuten elokuvasta ei juuri löydy moitittavaa, jos ei Jimin ja Amyn ensikohtaamista lasketa mukaan. Hetken ajattelin, että elokuva muuttui yhtäkkiä komediallisempaan suuntaan ja Bel Geddesin rooli on jälleen yksi monista tuittupäisistä naisrooleista. Onneksi tilanne rauhoittuu ja Amykin muuttuu uskottavaksi naishahmoksi. Preston ja Mitchum esittävät sellaisen nyrkkitappelun, etten ole vähään aikaan nähnyt, pyyhkien kaiken maailman iron maneilla lattiaa moneen kertaan. Tekijät eivät sorru ylilyöneihin toiminnankaan osalta. Sankari on haavoittuvainen ja maksaa oikeasti kovaa hintaa saamistaan osumista.


Näyttelijätyö on kaikin puolin pätevää. En muista Mitchumilta vastaavaa kuin ”Räsynuken” ja ”Tuomitun koston” tiimoilta. Bel Geddes, eli ”Dallasin” Miss Ellie, ja Phyllis Thaxter luovat toistensa vastakohtia täydentävän naiskaksikon, mikä käy mainiosti ilmi, kun Carol on varoittanut sisartaan rakastumasta mieheen, jolta ei saa vastarakkautta, ja kun hän lopulta tajuaa, että onkin puhunut itsestään ja omasta suhteestaan. Minua on aina miellyttänyt Prestonin esittämän roiston kaltaiset hahmot: Riling on uskottavalla tavalla onnistunut puhumaan puolelleen järkeviä ihmisiä ja on vaikea uskoa, että meuhkaava psykopaatti onnistuisi moisessa. Rilingin tummempi puoli tulee esiin vasta myöhemmin ja tämä pitää jännitystä yllä loppuun saakka. Walter Brennan esittää jälleen kerran sympaattista hahmoa, Charles McGraw puolestaan Mitchumin tavoin puoltaan puntaroivaa sivuhahmoa. Sivuosassa intiaanin roolissa on kukas muukaan kuin Iron Eyes Cody.


Rilingin ja Jimin väistämätön kaksintaistelu ei mene imelyyksien puolelle, kun ratkaisu on tehty ja entiset ystävät vaihtavat viimeiset sanat. Kaksintaistelunkin osalta jännitys sen lopputuloksesta pysyy ensimmäistä laukausta pidemmälle, mutta on lopuksi kuitenkin yllätyksetön. Wise ei täysin kykene Fordin tai Hawksin kaltaiseen näyttävyyteen toimintakohtauksissa, etenkään karjan vauhkoontuessa, mutta muuten tunnelma on kohdallaan, ja kuten tuli jo todettua, Wise on onnistunut painamaan elokuvaan oman tunnistettavan kädenjälkensä.


Arvosana: ***½


blood_on_the_moon.jpg