Katkaistu nuoli (Broken Arrow)


Pääosissa: James Stewart, Debra Paget, Jeff Chandler


Ohjaus: Delmer Daves (1950) 93 min


Tom Jeffords (James Stewart), armeijan entinen tiedustelija, löytää erämaasta pahoin haavoittuneen intiaaninuorukaisen (Robert Foster Dover) ja hoitaa hänet kuntoon. Nuorukaisen heimolaiset saapuvat etsimään häntä ja suhtautuvat Jeffordsiin vihamielisesti, mutta pelastamansa apassinuorukainen pyytää heitä säästämään miehen hengen. Geronimo (Jay Silverheels) antaa Jeffordsin mennä tämän kerran, mutta kun joukko valkoisia kullankaivajia lähestyy, Jeffords sidotaan puuhn ja tämä joutuu katsomaan, miten apassit tappavat miehet löydettyään erään pussista kolme apassin päänahkaa. Tucsonissa Jeffords joutuu ongelmiin, sillä häntä aletaan pitää intiaanien ystävänä. Kun mm. posti ei pysty kulkemaan apassimaiden läpi, Jeffords päättää opetella apassikielen, ja opittuaan sen lähtee neuvottelemaan apassipäällikkö Cochisen (Jeff Chandler) kanssa. Cochisen piilopaikassa hän näkee nuoren apassinaisen, Sonseeahrayn (Debra Paget) ja rakastuu tähän välittömästi. Neuvottelut Cochisen kanssa etenevät ja tämä lupaa, että posti, mutta sotilaat eivät, saa kulkea rauhassa heidän maiden läpi. John Lawrie (Robert Griffin) epäilee ja lyö vetoa, ettei viisi ratsastajaa selviä matkasta. Kun neljäs ratsastaja on päässyt ehjin nahoin takaisin, armeijan johtama karavaani menee apassimaiden läpi ja Cochise lähettää heimonsa taisteluun heitä vastaan. 50 kuolee ja lähes sata loukkaantuu. Vankkuria ohjastanut mies (John Doucette) ihmettelee, miten Cochise tiesi karavaanin mukana olevan sotilaita ja katseet kääntyvät Jeffordsiin, joka todetaan syylliseksi ja saa hirttoköyden kaulaansa. Karavaanin mukana ollut kenraali Oliver Howard (Basil Ruysdael) pelastaa Jeffordsin ja pyytää tätä neuvottelemaan rauhasta Cochisen kanssa. Valtuutus on peräisin itseltään presidentti Grantilta. Cochise suostuu rauhaan, mutta osa apasseista Geronimon johdolla eivät suostu ja he aikovat jatkaa taistelua. Myöhemmin he hyökkäävät postivaunujen kimppuun. Jeffords ratsastaa hakemaan apua Cochiselta. Tämä lujittaa apassien ja valkoisten rauhaa ja Jeffords vihitään intiaanimenoin Soseeahrayn kanssa. Rauha ei ole kuitenkaan kaikkien mieleen ja vaimonsa aikanaan menettänyt Ben Slade (Will Geer) haluaa kostaa apasseille.


Katkaistu nuoli” kuuluu alakategoriaan intiaaniwesternit. Termillä tarkoitetaan elokuvia, joissa näkökulma on intiaanimielinen (”Tanssii susien kanssa”, ”Mies hevosena” jne.). Jako on hieman hankala, mutta sitä voisi määritellä siten, että elokuvan päähenkilö taistelee intiaanien puolella. Ymmärrettävistä syistä elokuvista tulee varsin usein pateettisia, joissa on anteeksi pyytelevä asenne. ”Katkaistu nuoli” onnistuu välttämään tämän karikon eikä jyrkkää puolueellisuutta voi havaita. Sen sijaan elokuvan hahmot ovat jopa kiusallisen mustavalkoisia ja muuten historiallisesti tarkka kuvaus oikeasta tapahtumasta on, jos ei nyt pilattu, niin ainakin vesitetty kristillisellä marttyyriydellä. Kuten irlantilaisessa kansanlaulussakin sanotaan, ”Water is alright in tay!” Fiktiivinen romanssi Jeffordsin ja Soseeahrayn välillä tuntuu väkisin väännetyllä, vaikka sillä lopulta onkin ratkaiseva rooli apassien ja valkoisten rauhan säilymisen kannalta. Draamaa olisi riittänyt elokuvan tarpeeksi ilman sitäkin, sillä tunnetusti ennemmin tai myöhemmin valkoinen osapuoli pyyhki näillä sopimuksilla perseensä. Kun rauha syntyi 1872, niin jo 1875 apassit siirrettiin pois mailtaan, koska kyseisellä alueella oli mm. hopeaa ja muita arvometalleja. Ehkä merkittävin asia tässä romanssissa minunlaiselle katsojalle on se, että näin päästään tutustumaan apassirituaaleihin, jotka aidosti ovat elokuvan kiinnostavimpia jaksoja. Kuvaushetkellä 16-vuotiaan Pagetin ja 41-vuotiaan Stewartin ympärille rakennettu asetelma aiheuttaa kyllä hieman haukotusta naiiviudellaan, mutta myös siksi, että se kestää pitkän tovin ja osaltaan katkaisee tarinan jännitettä. Muutama muukin kohta nostattaa kulmakarvoja, kuten se, että Jeffords käyttäytyy varsin uhmakkaasti, kun saluunallinen punaniskoja syyttää häntä Cochisen kätyriksi.


Kaikki kunnia Cochisea esittävälle Jeff Chandlerille, mutta olisihan hänenkin tilallaan voinut olla aito alkuperäinen intiaani, kun Geronimon ja Nahilzayn rooleihinkin oli sellaiset valittu. Varsinkin Jay Silverheels tekee raivoisan mutta valitettavan vähälle huomiolle jäävän suorituksen Geronimosta, joka kaukaa viisaana, tai jääräpäisyyttään, tajusi, että rauha valkoisten kanssa ei tule toimimaan. Cochisea on kuvattu historian kirjoissa viisaaksi ja sivistyneeksi apassipäälliköksi ja sellaisen kuvan Chandlerkin esittämästään hahmosta antaa, mutta näinhän oli jo ”Apassilinnakkeessa”. Stewartin maneerit paistavat joissakin kohdissa. Paikoin Stewart pystyy olemaan valkokankaan kovimpia tyyppejä, ja toisaalta taas melkoinen vätys. Kemia Chandlerin kanssa pelaa hyvin huomattavasti paremmin kuin Pagetin kanssa. Paget jää valitettavan ohueksi hahmoksi ja kenties Pagetin etnisyyden vuoksi käytökseltään valkoiseksi.


Delmer Daves on kuvannut elokuvansa lähes täysin studioseinien ulkopuolella ja jylhät maisemat ovatkin osa elokuvan viehätystä. Toimintakohtauksissa hän ei juuri häviä John Fordille. Varsinkin apassien hyökkäys sotilaiden kimppuun on vauhdikkaasti toteutettu. Realismia kohtaukseen tuo, kun erämaa pölisee siten, että sekasorto ja epätoivo puolustajien keskuudessa on valmis. Kyse on samasta, joskin vaatimattomammassa mittakaavassa, mitä Kurosawa käytti ”Seitsemässä samuraissa”, jossa pölyävä erämaa on vaihtunut vain kaatosateen piiskaamaksi mutavelliksi. Veren vähyys ei kuitenkaan anna oikeaa kuvaa, miten rajusta taistelusta on kyse. Jeffordsin ymmärrys intiaaneja kohtaan tapahtuu kovin äkkiä. Veikkaanpa silti, ettei elokuvateattereissa istunut yleisö ole tiennyt intiaaneista sen enempää kuin Jeffordsin hahmo elokuvan alussa. Ja elokuvan nimihän tarkoittaa sotatoimien päättymistä intiaanien osalta.


Arvosana: ***½


broken_arrow.jpg