Valkonaama (The Paleface)


Pääosissa: Bob Hope, Jane Russell, Robert Armstrong


Ohjaus: Norman Z. McLeod (1948) 91 min


Calamity Jane (Jane Russell) vapautetaan vankilasta. Intiaaniasioista vastaavat henkilöt haluavat Janen selvittävän, kuka myy aseita intiaaneille ja vastapalveluksena hänelle luvataan armahdus. Janen on määrä tavata ”miehensä” Jim Hunter Fort Deerfieldissä ja liittyä uudisasukaskaravaanin joukkoon. Fort Deerfieldissä Jane löytää Hunterin surmattuna. Hunter on viimeisillä voimillaan kirjoittanut paperiin tekstin ”Ilmoita Hank Billingsille Buffalo Flatiin.” Peläten henkensä puolesta Jane yrittää piiloutua kylpylään, jossa tohelo hammaslääkäri Painless Peter Potter (Bob Hope) hoitaa asiakkaitaan. Murhaajat seuraavat häntä sinne ja seuranneen ammuskelun jälkeen Potter päättää paeta paikalta, koska on vetänyt eräältä asiakkaalta pois väärän hampaan. Jane hyppää Potterin vankkurien kyytiin. Jane, joka haluaa armahduksen, päättää naida Potterin ja suorittaa tehtävänsä hänen avullaan. He liittyvät uudisasukkaiden joukkoon, mutta erkaantuvat siitä, joutuen intiaanien hyökkäyksen kohteeksi. Pelkurimainen Potter ampuu intiaanit ja nousee suureksi sankariksi, tietämättä, ettei osunut kertaakaan kohteisiinsa. Buffalo Flat ottaa karavaanin riemuiten vastaan ja Potter toistaa urotekonsa. Jane menee tapaamaan Hank Billingsiä (Clem Bevans), joka kertoo kaupunkiin saapuneen dynamiittilastin. He päättävät käyttää Potteria hyväkseen, vaikka se vaatisi tämän hengen. Billings saa lopulta selville, että dynamiitti on hautausurakoitsijan kellarissa. Potter lähtee selvittämään asiaa, mutta joutuu asekauppiaiden ja intiaanien vangitsemiksi. Sama kohtalo koittaa myös Janelle. Potter pakenee onnekkaasti, kun taas Jane aiotaan polttaa elävältä, sillä Jane saa selville, että asekaupan takana on yksi hänet tehtävään palkanneista, intiaaniasioista vastaava sihteeri Jasper Martin (Jackie Searl). Potter löytää erämaassa itsestään rohkeuden ja aikoo vapauttaa Janen hieman omaperäisellä tavallaan.


Aloin miettiä, että onko ”Valkonaama” ensimmäinen näkemäni Bob Hopen elokuva, ja tulin tulokseen, että näin taitaa olla. Amerikkalaistunut britti Hope nauttii vielä kuoltuaankin suurta suosiota uudella mantereella. Erityisesti Hope muistetaan esiintymistään amerikkalaisille sotilaille ympäri maailmaa. Minua ”Valkonaama” ei saanut erityisen innostuneeksi. Vika ei ole kuitenkaan Hopessa. Hope latelee valitettavan epätasaista dialogia tottuneesti sekä vakavalla että vähemmän vakavalla naamalla. Kun komedian päätehtävä on naurattaa, niin ”Valkonaaman” huumori ei osunut minuun: huumori on aivan liian kilttiä eikä mitenkään kekseliästä; päättömyyttä olisi saanut olla kompensoimassa edellä mainittua; vitsit eivät pääse yllättämään. Tällöin kliseinen tarinakaan ei jaksa innostaa. Elokuvan ensimmäinen puolisko on melko irrallista tilannekomiikkaa, joista parhaiten mieleen jää ilokaasu ja väärän hampaan pois kiskominen, jonka Blake Edwards lainasi melkein sellaisenaan komediaansa ”Vaaleanpunainen pantteri iskee jälleen”. Käsikirjoituksesta paistaa, että se on tehty varta vasten Hopelle. Oscarin voittanut laulu ”Buttons and Bows” nousi suureksi hitiksi vasta Dinah Shoren laulamana kuukautta Hopen versiota myöhemmin. Kuvaukset on tehty melkein kokonaan studiossa, joka aiheuttaa epäaidon fiiliksen. Studiokuvauksesta huolimatta elokuvassa on muutama näyttävä stuntkohtaus.


Jane Russell ei oikein pysy Hopen mukana. Calamity Janen rooli on kirjoitettu vakavaksi, vaikka lopussa toteutuu sananlasku ”joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa” eikä Russellin näyttelijäntaidot oikein palvele sen enempää komediaa kuin draamaakaan. Russellin varsinaiset avut pidetään piilossa. Tarina noudattelee klassista ”pelkurista sankariksi -teemaa” sekä väärän henkilöllisyyden aiheuttamaa väärinkäsitystä, kun Jane antaa ymmärtää Potterin olevan hallituksen agentti. Janen osalta tarinassa ei ole mitään totuusperää, ja kaikkein vähiten hän oli Russellin kaltainen seksipommi. Mitä pidemmälle elokuva etenee, sitä pienempään rooliin Calamity Jane elokuvassa jää. Sukupuoliroolien sekoittumisen olisi suotu vietävän loppuun saakka, mutta 1940-luvun henkinen ilmapiiri ei ilmeisesti ollut siihen vielä täysin valmis. Tarina kaipaisi myös kunnollista vihollista Potterille ja Janelle: nyt he jäävät varsin persoonattomiksi asemiehiksi eikä Jasper Martinkaan kohoa mitenkään ikimuistettavaksi hahmoksi. Intiaanipäällikköä esittävä Chief Yowlachie on sentään aito intiaani, kun taas toista intiaanipäällikköä esittää italialaismaahanmuuttajien lahja elokuvateollisuudelle, eli Iron Eyes Cody, joka tunnetaan myös Itkevänä päällikkönä.


Aiemmin mainitusta epätasaisesta dialogista jäi mieleen yksi heitto, joka jopa aiheutti naurua. Potter saa käsiinsä kaksi revolveria intiaanien hyökätessä heidän kimppuunsa ja toteaa itselleen: ”I hope they're loaded. I wish I was too.” Mutta kova hitti ”Valkonaamasta” tuli ja se sai jatko-osan ”Valkonaaman poika”. Jo vuonna 1968 aiheesta tehtiin uusi versio, ”The Shakiest Gun in the West”. Myös animaatioleffa ”Rangon” juoni muistuttaa hyvin paljon ”Valkonaamaa.” Vannoutuneena alkuperäisteosten puolestapuhujana vaaka kallistuu kuitenkin tällä kertaa ”Rangon” puolelle.


Arvosana: **½


the_paleface.jpg