Rooster Cogburn & Lady (Rooster Cogburn)


Pääosissa: John Wayne, Katharine Hepburn, Richard Jordan


Ohjaus: Stuart Millar (1975) 108 min


Kun Rooster Cogburn (John Wayne) on taas kerran tuonut etsintäkuulutetut kuolleina oikeuden eteen, tuomari Parker (John McIntire) laittaa Cogburnin eläkkeelle. Eläkepäivät jäävät kuitenkin vähäisiksi, kun armeijalta varastetaan nitroglyseriinikuljetus ja teosta epäillään Cogburnin entistä jäljittäjää Breediä (Anthony Zerbe) ja Hawkia (Richard Jordan), joka aikoo käyttää aineen ryöstöön. Jäljet johtavat intiaaniterritorioon, jossa rosvojoukko on tappanut papin. Cogburn päättää viedä tämän tyttären Eula Goodnightin (Katharine Hepburn) ja intiaanipoika Wolfin (Richard Romancito) turvaan, mutta Eula ja Wolf seuraavat Cogburnia tämän vastustuksesta huolimatta. Nitroglyseriiniä kuljettavat vaunut hajoavat vaikeassa maastossa. Hawk ja Breed lähtevät varmistamaan reittiä. Cogburn, joka saapuu paikalle ennen kuin vaunut ovat kunnossa, onnistuu bluffissaan ja saa vaunut haltuunsa. Kun Hawk saa viestin tapahtuneesta, lähtee tämä miehineen takaa-ajoon. Cogburn, Eula ja Wolf onnistuvat pakenemaan jahtaajien järjestämästä väijytyksestä. Cogburn aikoo viedä aineen jokilautalla turvaan, mutta Hawk järjestää väijytyksen joen varrelle. Breed, jolla on kunniavelka Cogburnille, pelastaa tämän hengen kertaalleen, mutta joutuu maksamaan siitä omalla hengellään. Cogburn ei ehdi saada Eulaa ja Wolfia lautan kyydistä ennen ratkaisevaa välienselvittelyä.


Kesti kuusi vuotta ennen kuin Hollywoodissa keksittiin rahastaa John Waynelle Oscar-pystin tuoneella roolihahmolla. Tuottaja Hal B. Wallisin piti ilmeisesti saada työtä näyttelijävaimolleen Martha Hayerille, joka sai kirjoittaa elämänsä ainoan käsikirjoituksen, Wallisin toimiessa tuottajana. Elokuvassa ei olisi muuten mitään vikaa, paitsi että se on täysin ennalta arvattava ja muistuttaa liian paljon ”Afrikan kuningatarta” muunkin kuin Katharine Hepburnin takia: sankariparina on juoppo, hiukan sovinistinen mies ja kristillinen nainen, jotka joutuvat ylivoimaisen vihollisen jahtaamiksi, Humphrey Bogartin ja Hepburnin taistellessa myös ankaraa luontoa vastaan. Jos ei Hayer ollut kokenut tehtävässään, ei sitä ole myöskään ohjaaja Stuart Millar, joka ei pysty tai edes halua jättää tapahtumia katsojan pääteltäviksi. Tästä esimerkkinä se, kun Breed pettää armeijan ja johdattaa nämä Hawkin järjestämään ansaan. Anthony Zerbe mulkoilee niin pahaenteisesti, että jokainen tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Mistä pääsemmekin juonen suurimpaan ongelmaan: kun Cogburn saa tietää Breedin osallisuudesta ryöstöön, hän kehuu tätä ja sanoo, että ”Breed oli hyvä jäljittäjä siihen asti, kunnes tappoi Wells Fargon miehen ja varasti palkkarahat.” Ja tämmöisen miehen armeija palkkaa johtamaan niinkin tärkeää kuljetusta kuin nitroglyseriinilastia! Ainoa yllättävä asia on Breedin kunniavelan maksu, mikä ei taas oikein sovi elokuvan luonteeseen.


John Wayne on laitettu kaatuilemaan kännipäissään samalla tavalla kuin edeltäjässään ”Kova kuin kivi”. Corgburnistä on edelleen tarkoituksella tehty koominen hahmo, mutta jotenkin tulee vaikutelma, että Wayne ilmeilee teatraalisemmin kuin aiemmin, varsinkin Hepburnin seurassa. Hepburn puolestaan vaikuttaa rooliinsa aivan liian iäkkäältä: Eulan isää esittävä Jon Lormer on ”tytärtään” vain vuoden vanhempi. Lisäksi Eula mainitsee, ettei halua synnyttää lisää juoppoja tähän maailmaan. Onko Eulan tarkoitus olla lisääntymisikäinen? Wayne ja Hepburn eivät oikein onnistu luomaan uskottavaa vastakkainasettelua kuten Bogart ja Hepburn, johtuen siitä, että aihe on kevyempi ja siksi lähtöasetelmaltaankin jo hauskempi, jotta mitään yllättävää heidän välillään sattuisi. Richard Jordan vaikuttaa tavanomaiselta psykopaattiroistolta, mutta onnistuu kuitenkin tuomaan meuhkaamisen ohella esiin hahmon neuroottisemman puolen, tehden hänestä jopa pelottavan. Anthony Zerbe ei liene tehnytkään muita kuin roiston rooleja, mihin hänen kasvonpiirteet sopivatkin hyvin, ollen samalla myös varsin paljastava ominaisuus. Richard Romanciton osaksi jää esittää nuorta, Cogburnia ja tämän ammattia ihailevaa intiaanipoikaa, jolle ei oikein ole keksitty mitään kovin tärkeää tekemistä, josta sankaripari ei olisi itse selvinnyt. Strother Martin nähdään hauskassa lautturin roolissa.


Elokuva muistetaan ehkä parhaiten jokikohtauksestaan, joka huipentuu hieman laimeaksi jäävään koskenlaskuun. Muuten jakso onkin oikein hyvin toteutettu ja Millar saa luotua kuvan, että legendaariset näyttelijät ovat oikeasti jokilautan kyydissä kuohuvassa koskessa. Jollekin kohtauksesta voi tulla mieleen elokuva ”Joki jolta ei ole paluuta”. Kuvaus ansaitsee kunniamaininnan: varsinkin blurayn kuva on silmälle todella miellyttävä. Jo aiemmin elokuvassa esitelty Gatling-konekivääri tuo jonkin verran särmää muuten tapahtumaköyhään elokuvaan. Verellä ei mässäillä missään vaiheessa, vaikka loppu päättyy ”Afrikan kuningattaren” tapaan isoon pamaukseen, mikä tässä tapauksessa ei ole kehu, vaan moite roistojen sinisilmäisyydestä. Elokuvan suurin maine syntyy siinä, että John Wayne ja Katharine Hepburn, Hollywoodin kulta-ajan ehkä suurimmat tähdet, esiintyivät yhdessä ainoan kerran samassa elokuvassa.


Arvosana: **½


rooster_cogburn.jpg