Rango

 

Pääosissa: Johnny Depp, Isla Fisher, Ned Beatty

 

Ohjaus: Gore Verbinski (2011) 112 min

 

Lemmikkikameleontti Lars (Johnny Depp) putoaa auton kyydistä kuivaan Mojaven erämaahan. Paettuaan nälkäistä haukkaa ja paahtavaa kuumuutta, Lars törmää naarasliskoon nimeltä Beans (Isla Fisher), joka on kotoisin Dirt -nimisestä kaupungista. Lars suuntaa kaupunkiin ja ensimmäiseksi saluunaan juomaan vettä. Vettä ei ole tarjolla, sillä kaupunki on suuressa vesipulassa. Lars, joka haaveilee näyttelijän urasta, esittäytyy paikallisille nimellä Rango, (Durango -pullosta lyhennetty) ja kehuskelee urotöistään, mm. tappaneensa 7 yhdellä luodilla. Pian Rango joutuukin tositoimiin, sillä haukka palaa saalistamaan kaupunkilaisia. Onnekkaan sattuman kautta Rango saa haukan tapettua ja hänet kutsutaan pormestarin (Ned Beatty) luokse, joka nimittää Rangon sheriffiksi. Rango luulee pääsevänsä helpolla, mutta pian pankista varastetaan viimeisetkin vesivarannot ja Rango joutuu kokoamaan etsintäpartion jäljittämään vesivarkaita. Partio saakin vesipullon takaisin, mutta se paljastuu tyhjäksi. Masentuneet etsijät palaavat takaisin. Pormestari on palkannut kaupunkilaisten pelkäämän Rattlesnake Jaken (Bill Nighy) avukseen. Jake paljastaa Rangon olevan huijari ja Rango poistuu häpeissään kaupungista. Erämaassa hän tapaa Lännen hengen (Timothy Olyphant), joka rohkaisee Rangoa löytämään sisäisen sankaruutensa. Rango tajuaa pormestarin juonen: ”se, joka hallitsee vettä, sillä on valtaa.” Rango palaa kaupunkiin pelastamaan sen asukkaat julmalta tuholta.

 

Gore Verbinski on yrittänyt tehdä animaatioelokuvan, joka kelpaisi niin lapsille kuin aikuisillekin, ja on osin siinä onnistunut. Alku on nykyajalle tyypillistä kohellusta, josta lapset tuntuvat valitettavasti pitävän, kun taas viimeinen puoli tuntia on suunnattu selvästi enemmän aikuisempaan makuun. Aivan pienimmille katsojille elokuva voi olla jopa liian pelottava, ja onhan siinä jokunen kuolinkohtauskin ”järkyttämässä” mieliä. Niin oli ”Bambissa” ja ”Leijonakuninkaassakin”, mutta Verbinski tarjoaa kohtaukset toimintaelokuvista tutulla välinpitämättömyydellä. Nuoremmilta katsojilta mennee ohi myös viittaukset lännenelokuviin: ihan sattumalta ei kello 12.00 merkitse elokuvassa kuolemaa, tai ainakin kuolemanpelkoa. Durango on paitsi meksikolainen kaupunki, niin myös italialainen western (”Viimeinen juna Durangoon”). Ja tuo lyhennyshän tuo mieleen ”Djangon”, muukalaisen, joka saapuu kaupunkiin pistämään asiat järjestykseen. Lännen henki on puolestaan Clint Eastwoodin hahmo dollaritrilogiasta. Timothy Olyphant imitoi Eastwoodia lähes erehdyttävästi. Olisi toki ollut hienoa, jos Clint itse olisi palannut vielä kerran ponchon sisälle.

 

Elokuva näyttää kaikilta yksityiskohdiltaan upealta. Dirtin asukkaat edustavat jos jonkinlaista vipeltäjää ja niiden ulkomuodoissa ja puheen aksenteissa on nähtävissä ja kuultavissa genren kliseiset roolihahmot. Tämä pätee ilmeisesti myös suomenkieliseen ääniraitaan. En tosin tiedä, mitä lisäarvoa vaikkapa savonmurteella puhuttu dialogi elokuvaan toisi. En edes yrittänyt katsoa suomalaisella ääniraidalla. Monestakin suusta on todettu, että suomenkielinen versio on heikko. Bill Nighyn lähes smaugmaiselta kuulostavaa puhetta on vaikea jäljittää, oli kieli mikä tahansa. Sama koskee pormestarin oikeana kätenä toimivan Bad Billin ääninäyttelijän Ray Winstonen uhkaavaa murinaa. Yksi hauskuus olikin yrittää tunnistaa näyttelijä äänen takana, ja Winstonen cockney-murteesta ei voinut erehtyä. Johnny Depp peittää äänensä yllättävänkin hyvin, sillä sitä Jack Sparrow'n sammaltavaa puhetta on saanut kuulla jo ihan riittämiin. Depp on myös puhumaansa hahmoa hillitympi. Silti olisin toivonut rooliin vähän miehekkäämmän äänen. Tunnettuja kasvoja äänien takana ovat Alfred Molina, Ian Abercrombie ja Harry Dean Stanton.

 

Tekninen näyttävyys ei kuitenkaan täysin peitä sitä, että tällainen tarina on kerrottu tuhansia kertoja, ja monessakin genressä. Tuntuu, että ensisijaisesti lapsille suunnatuissa elokuvissa, jollainen tämäkin on, ainoa kriteeri on vauhdikas kohellus ja sitä seuraavat hauskat tilanteet. Miksi pormestarin petollisuuskin piti paljastaa niinkin varhaisessa vaiheessa elokuvaa. Tarinan kertojina toimivia mariacheja ei ole osattu käyttää hyväksi, ainakaan minulle laulavien pöllöjen esityksestä ei jäänyt juuri mitään mieleen. Los Lobosin teemalaulu noudattaa westernperinteitä ja Hans Zimmerkin intoutuu paikoin kumartamaan Morriconen musiikille. Kokonaisuudessaan ”Rango” on kuitenkin ihan hauska pastissi ja minun kirjoissa se päihittää Verbinskin ja Deppin Piraatti -elokuvasarjan, jonka vaikutus on nähtävissä myös tässä animaatiossa.

 

Arvosana: ***

 

rango.jpg