Laki ja väkivalta (Warlock)

 

Pääosissa: Richard Widmark, Henry Fonda, Anthony Quinn

 

Ohjaus: Edward Dmytryk (1959) 122 min

 

Abe McQuownin (Tom Drake) johtama joukko saapuu aika ajoin rähisemään Warlockin kaupunkiin ja ajamaan apulaissheriffin kaupungista, tai jopa tappamaan kulloisenkin lainvalvojan. Kaupunkilaiset ovat saaneet tästä tarpeekseen, joten kansalaiskokous päättää palkata yksityisen lainvalvojan, kuuluisana revolverimiehenä tunnetun Clay Blaisedelllin (Henry Fonda) joidenkin vastustuksesta huolimatta. Blaisedell saapuu mukanaan Tom Morgan (Anthony Quinn), ontuva uhkapeluri, jolla on myös mainetta revolverimiehenä. Koska palkka ei ole miesten mielestä suuri, he perustavat kaupunkiin myös saluunan. McQuownin miehet saapuvat heidän saluunaan ja ensimmäinen kohtaaminen sujuu ilman suurempia välikohtauksia. Johnny Gannon (Richard Widmark), yksi McQuownin miehistä, ei halua enää olla mukana, joten hän jää kaupunkiin. Eräänä päivänä Morgan saa tietää, että hänen entinen heila, Lily Dollar (Dorothy Malone) on tulossa kaupunkiin. Hän ratsastaa postivaunuja vastaa ja näkee kahden McQuownin miehen aikeet ryöstää postivaunut. Morgan ampuu ryöstön yhteydessä Bob Nicholsonin (Sol Gorss), joka on Blaisedellin tappaman Benin veli, joka taas oli Lilyn rakastaja. Warlockiin lopulta saapuva Lily pitää Blaisedellin nähdessään tätä syyllisenä myös Bobin kuolemaan. Blaisedellin johtama etsintäpartio saa syylliset kiinni ja heidät on määrä viedä Bright Cityyn tuomittavaksi. Kaupunkilaiset yrittävät lynkata miehet, mutta Blaisedell estää sen. Johnnylle varmistuu se, että toinen ryöstäjistä on hänen veljensä Billy (Frank Gosrhin). Bright Cityn sheriffi (Hugh Sanders ) ei hyväksy Blaisedelliä, joten hän kysyy vapaaehtoista kaupungin sheriffiksi, jonka pestin Johnny ottaa. Aben lahjoma valamiehistä vapauttaa miehet, jolloin Billy saapuu Warlockiin hakemaan kostoa. Blaisedell ampuu hänet, minkä jälkeen Abe palkkaa yksityisiä asemiehiä hankkiutumaan eroon Blaisedellistä. Blaisedell aikoo ripustaa aseensa naulaan ja mennä naimisiin Jessie Marlow'n (Dolores Michaels) kanssa, jota Morgan puolestaan ei hyvällä katso. Johnny kieltää Abea ja hänen miehiään saapumasta kaupunkiin. Abe iskee tätä puukolla käteen ja lupaa saapua seuraavana päivänä suureen välienselvittelyyn. Lily, joka ei usko haavoittuneen Johnnyn kykenevän taisteluun, pyytää Blaisedelliltä apua, minkä Morgan estää, uhaten ystäväänsä tämän omalla aseella. Kaupunkilaisten avulla Johnny voittaa taistelun. Morgan, joka toivoi Johnny kuolemaa, päättää tappaa Johnnyn itse. Blaisedell lukitsee Johnnyn selliin ja asettuu ystäväänsä vastaan, ampuen hänet kuoliaaksi. Blaisedell kyllästyy kaupunkilaisiin ja haastaa Johnnyn kaksintaisteluun.

 

Itse Sergio Leone on pitänyt elokuvaa yhtenä aikakautensa merkittävimpänä, ja etenkin roolihahmojen vuorovaikutusta toisiinsa mielenkiintoisena. Minulle elokuva ei auennut ihan yhtä hyvin, oikeastaan päinvastoin. Tuntuu, että hahmojen välille on kasattu jo vähän liikaakin jännitteitä ja monienkaan motiiveista ei oikein tahdo saada mitään tolkkua. Sikälikin Leonen arvostus ihmetyttää, kun Leone itse oli kovin tarkka siitä, että vaikka elokuva olisi miten satua, niin satu pitää näyttää realistisessa ympäristössä. ”Laki ja väkivalta” on täynnä räikeitä värejä, aivan kuin sisältö hedelmäaakkospussissa. Kaikeksi pahaksi onneksi, kiitos DNA:n, televisio piti palauttaa tehdasasetuksiin eikä äly(vapaa)telkkari halunnut muistaa kuin yhden kuva-asetuksen viittä minuuttia pidempää, missä räikeys vielä korostui entisestään. Hurraa nykytekniikka!!! Vaan eipä se näyttänyt tietokoneen ruudultakaan omaa silmääni miellyttävältä, kun karskit asemiehet pitävät yllään räikeän vihreitä ja punaisia vaatteita. No, se siitä. Hahmojen välisistä suhteista nousee parhaiten mieleen Blaisedellin ja Morganin ystävyys, josta voi päätellä, että Morganin osalta kiintymyksessä on kyse enemmän kuin ystävyydestä: hän haluaa Blaisedellin olevan suurin sankari ja uhraa jopa henkensä sen eteen, huutaen ”Minä voitin!”, kun kaksintaistelu on päättynyt hänen osaltaan kohtalokkaasti: Morgan oli näet nopeampi, mutta ampui vain hatun ystävänsä päästä. Sen sijaan Blaisedellin ja Jessien sekä Johnnyn ja Lilyn rakkaussuhteet ovat, Leonen sanoja lainatakseni (ei tämän elokuvan yhteydessä vaan yleensä naisten rooleista westerneissä), vain jarruttamassa tarinan kulkua.

 

Paitsi, että Fondan ja Quinnin roolihahmot ovat mielenkiintoisimmat, he tekevät myös parhaat näyttelijäsuoritukset. Varsinkin Fondan ammattitaito on korkeaa luokkaa elokuvassa kuin elokuvassa, eikä ole ihme, että Leone halusi häntä vuosikausien ajan elokuviensa päätähdeksi. Blaisedellin hahmossa on antisankaruuden jyväsiä, josta on ammennettu sankarien esikuvia sittemmin pilvin pimein. Fondan ei tarvitse korostaa sitä, miten hahmo on yhtä aikaa sekä hyvä että paha eikä hän paljasta hahmon kohtaloa missään vaiheessa. Esimerkiksi Richard Widmarkin esittämä Johnny, joka painii omatuntonsa kanssa, ei tähän pysty, ja onkin täysin selvää, miten elokuva tulee hänen hahmonsa osalta päättymään. Widmark näyttää Fondan ja Quinnin rinnalla nössöltä. Oakley Hallin kirjoittama alkuteos on saanut innoituksensa Wyatt Earpin ja Doc Hollidayn edesottamuksista. Quinnin esittämä Morgan rinnastuu Hollidayhyn ja Fonda tietenkin Earpiin: Morganin vaivana on ontuminen, mikä on vaikuttanut hänen ihmissuhteisiinsa. Tarina olisi toiminut hyvin ilman Widmarkin ja ainakin toisen naisroolin panosta.

 

Vaikka elokuvassa on ihan miehekäs ote, joutokäyntiä on vähän turhan paljon. Jos värikylläisyyttä vähentää hieman, elokuva on tällöin visuaalisesti upea. Katsoin hetken aikaa jopa mustavalkoisena, ja se näytti hyvälle. Tai mikä nyt kenenkäkin silmää miellyttää. Johtuen rikkaasta värimaailmastaan, lavasteiden yksityiskohdat tulevat kieltämättä tarkasti esille: välillä jäin seuraamaan sitä, minkälaista kuviota oli tapetissa, ynnä muuta tarpeetonta. Mieleen jäi sellainenkin seikka, että kanjonin rinteissä oli turkoosia väriä, mikä sai ajattelemaan, että näinköhän elokuvan digitoinnissa on jokin mennyt pahemman kerran pieleen. Kovin odotuksin odottamani elokuva osoittautui siis monessakin mielessä pettymykseksi. Sivuosissa ovat "Star Trekistä" tuttu tohtori Leonard McCoy eli DeForest Kelley ja "Lepakkomiehen" arvuuttaja eli Frank Gorshin.

 

Arvosana: **½

 

warlock.jpg