Hurja Jake (Big Jake)


Pääosissa: John Wayne, Richard Boone, Maureen O'Hara


Ohjaus: George Sherman ja John Wayne (1971) 110 min


Vuosi 1909. Moottoroidut kulkuneuvot ilmestyvät syrjäyttämään hevosia. Englantilaisen yläluokan elämäntapa valtaa itärannikon ja lännestäkin ovat kadonneet karjavarkaat. Eräänä päivänä 9 lainsuojatonta ylittää Rio Granden ja hyökkäävät Martha McCandlesin (Maureen O'Hara) tilalle, tappavat osan tilan työntekijöistä ja kidnappaavat Marthan pojan Jeffin (Bobby Vinton) pojan Pikku-Jaken (Ethan Wayne) ja vaativat hänestä miljoonan dollarin lunnaat. Martha pyytää Texas Rangersilta (John Doucette) apua ja tämä lupaa järjestää etsintäpartion. Heidän mahdollisuuksiin ei kuitenkaan uskota, joten tehtävään on saatava hurjin mies mikä löytyy. Jacob ”Big Jake” McCandles (John Wayne) saa entiseltä vaimoltaan viestin ja palaa tämän luokse. Jake ottaa hoidettavakseen raha-arkun kuljetuksen yhdessä apassiystävänsä Samin (Bruce Cabot) kanssa. Jaken ja Marthan pojat Michael (Christopher Mitchum) ja James (Patrick Wayne) liittyvät motorisoitujen rangereiden joukkoon, joiden aikeena on järjestää väijytys. Osat vaihtuvat, kun John Fainin (Richard Boone) johtamat lainsuojattomat iskevät heidän kimppuun. Tapahtumapaikalle saapuva Jake nuhtelee henkiinjääneet Pikku-Jaken hengen vaarantamisesta. Hän, Sam, Michael ja James jatkavat jahtia neljästään. Fain tulee miesten leiriin selvittämään asioita ja käskee heidän tuoda rahat kaupunkiin ja varoittaa Jakea heitä seuraavista miehistä, jotka ovat saaneet selville arkun sisällön. Sam yrittää tappaa heitä seuraavat miehet, mutta toinen onnistuu pakenemaan. Jake tekee suunnitelman, jonka avulla he pääsevät eroon seuraajistaan, jotta voivat tehdä vaihtokaupan Fainin mainitsemassa paikassa. Michael hiipii kiväärinsä kanssa suojaamaan Jakea, joka vie rahat Fainille. Fain avaa arkun ja huomaa, että sen on täynnä sanomalehtisilppua. Siitä seuraa verinen taistelu eikä kumpikaan osapuoli selviä vahingoitta.


Hurja Jake” on tyypillinen John Waynen myöhäistuotannon tuote. Wayne esittää jääräpäistä miestä, joka on menettänyt kaikki siteensä perheeseen, joka ei edes tiedä, että pojanpoikansa on nimetty hänen mukaansa. Toteutus on ajankohdan mukaisesti väkivaltainen, mutta samalla myös kepeä. Vaikkei ”McLintockin” tasolle mennäkään, niin huumoriksi tarkoitetut kohdat eivät ole elokuvassa mitenkään mielenkiintoisia. Mieluummin näkisin ”Etsijöitä” muistuttavan tulkinnan, teema kun on sama: uuteen aikaan turhautunut aikakautensa viimeinen dinosaurus tekee homman, joka ei muilta syystä tai toisesta onnistu. ”Huumori” on niin loppuun kulutettua kuin olla ja voi: ensin kuralätäkköön lentää Patrick Wayne ja sille hohotellaan joukolla, kunnes on isäpapan vuoro ja taas on kaikilla niin kivaa; mitään hauskaa en koe siinäkään, että Jake mätkii jälkikasvuaan käkättimeen aina silloin, kun kokee, että näitä on neuvottava tai muuten pistettävä ojennukseen. Ja sama päinvastoin tietenkin, jolloin isä-poika -suhde paranee. Siinä romutetaan sitä asiaa, että ollaan tekemisissä vakavan tilanteen kanssa. Eikä tätäkään westerniä päästä loppuun ilman pakollista saluunatappelua, joka loppuu onneksi jo ennen kuin ehtii kunnolla alkaakaan. Rähinän aloittaminen vain harhautuksen vuoksi saattaisi johtaa vakaviinkin seurauksiin liipaisinherkässä ympäristössä ja tuntuu siksi kovin turhalta. Vauhtia elokuvaan on haettu mm. Michaelin ajamalla moottoripyörällä, ja siinä kyydissä Tommi Ahvalallakin olisi tekemistä. Ja auto räjähtää tietenkin jo pudotuksen aikana ennen kuin rysähtää rotkon pohjalle. Koska kaikki on tehty amerikkalaiseen tapaa suureellisesti, niin lunnassummakin on melkoinen: nykypäivään suhteutettuna puhutaan n. 25 miljoonasta. Siinä joutuu karjatilallinen myydä eräänkin pihvin, että saa tuommoisen summan säästöön.


Kokonaisuudessaan elokuva jättää kuitenkin positiivisen maun suuhun. Paukuttelun ystäville riittää herkkua, kun käytössä ovat perinteisten revolverien ja kiväärien lisäksi tarkkuuskiväärit, haulikot ja kahdeksastilaukeava kaasukäyttöinen Bergman 1911 pistooli, joka asiasta jotain tietävien kesken on itse asiassa modifioitu Walther P-38. Aseen käyttö kaksi vuotta ennen sen valmistusta selitetään sillä, että McCandlesit omistavat pistoolia valmistavan yrityksen osakkeita ja ovat saaneet prototyypin käyttöönsä. Aseiden ystäville on hauska sivusto, jossa on kerrottu elokuvissa käytetyistä aseista. Myös macheteille on elokuvassa oma julma käyttönsä, jolta ei säästy edes Jaken uskollinen pitkäkarvainen skotlanninpaimenkoira, joka on nimeltään yksinkertaisesti vain Koira. Positiivista on myös se, että John Wayne esittää ikäistään hahmoa, joka tarvitsee silmälaseja ainoastaan silloin, kun pitää nähdä jotain. Ylipäätään Wayne onnistuu suhtautumaan itseensä lämpimän ironisesti ja kohtauksessa nuoremman poikansa kanssa on luonnollisestikin isällistä hellyyttä. Maureen O'Hara on lähinnä elokuvan vieraileva tähti, vaikka sitä hänenkin nimellään mainostetaan. Ensimmäisen puolituntisen jälkeen tätä 51-vuotiaana yhä upealta näyttävää irlannitarta ei enää nähdä ja viidessä elokuvassa yhdessä näytelleen tähtikaksikon välille ei elokuvassa synny oikein mitään suhdetta.


Elokuvassa on nimekäs näyttelijäkaarti. Richard Boone on jälleen kelpo roiston roolissa. Tarina kuitenkin keskittyy Jaken ja hänen poikien vaikeaan suhteeseen ja Boonen osuus jää jopa valitettavan pieneksi. Nimekkäimmät John Fainin porukasta ovat Harry Carey jr. sekä Glenn Corbett. Hank Warden ja Jim ”Jock Ewing” Davis ovat vielä pienemmissä rooleissa ja vakavasti haavoittuva poplaulaja Bobby Vinton, joka on ties mistä syystä palkattu Jeffin rooliin: houkuttelemaan teinityttöjä teattereihin? Epäonnistumiseksi voi lukea myös Bruce Cabotin intiaanirooli: vaikka Cabot onkin kelpo näyttelijä, niin eihän hän näytä eikä kuullosta intiaanilta ollenkaan. Kuuluisien näyttelijöiden lahjattomien lasten osastolla on kaksi Waynen poikaa ja yksi Robert Mitchumin poika. Patrick onnistuu hieman tavanomaista paremmin, mutta niin hänen kuin Mitchuminkin tilalla voisi olla taitavammat näyttelijät: miehistä jää kuva, että isäpapat ovat väkisin tuupanneet jälkikasvunsa elokuvabisnekseen. Nuorelta Ethanilta ei voi hirveästi vaatia ja tämä seisookin ilmeettömänä kohtauksesta toiseen. Isäpappa onnistui sillä luomaan merkittävän uran, mutta jälkikasvulta se ei enää onnistunut.


Kertojan äänellä (George Fenneman) käynnistävä raju aloitus nostattaa odotuksia eivätkä ne aivan täyty, mutta viihdepläjäyksenä ”Hurja Jake” täyttää tehtävänsä. Myös Elmer Bernsteinin tunnistettava musiikki on suureksi avuksi.


Arvosana: ***


big_jake.jpg