Viimeinen mohikaani (The Last of the Mohicans)


Pääosissa: Steve Forrest, Andrew Prine, Ned Romero


Ohjaus: James L. Conway (1977) 95 min


1757. Englantilaiset ja ranskalaiset taistelevat Pohjois-Amerikan herruudesta. Kummatkin käyttävät alkuperäisväestöä hyväkseen, etenkin ranskalaiset, joiden oma miesvahvuus on pienempi. Huronpäällikkö Magua (Robert Tessier) lähtee saattamaan englantilaista majuri Heywardia (Andrew Prine), Fort William Henryn komentajan, eversti Munron tyttäriä Coraa (Michele Marsh) ja Alicea (Jane Actman) sekä uskonmies David Gamutia (Robert Easton) Fort William Henryyn. Matkaajat eivät tiedä, että Magua on liittoutunut ranskalaisten kanssa, ja toimittamalla Munron tyttäret ranskalaisille, he voisivat vaatia everstiä antautumaan. Kun Magua häviää omille teilleen, saattueen luokse ilmestyy Hawkeye (Steve Forrest) kahden mohikaanin, Chingachgookin (Ned Romero) ja tämän pojan, Uncasin ( Don Shanks) kanssa. He tietävät, mikä Magua on miehiään ja lupaavat saattaa seurueen perille. Magua, joka on hakenut miehiä apuun, aikoo hyökätä seurueen kimppuun. Hawkeye ja mohikaanit lähtevät tekemään harhautusta, jotta muut pääsisivät pakenemaan. Suunnitelma epäonnistuu ja Heyward, Cora, Alice ja Gamut jäävät vangeiksi. Magua erottaa Coran muista, vieden tämän toiseen leiriin. Hawkeye ja mohikaanit seuraavat jälkiä ja löytävät leirin, jossa majuri ja muut ovat vangittuina. Gamut auttaa Heywardia pakenemaan, mutta joutuu maksamaan siitä hengellään, sillä pelastajat eivät ehdi auttamaan häntä. He saavat tietää, että Cora on viety delawareintiaanien leiriin, ja josta on tullut Maguan omaisuutta. Päällikkö Tamenund (Dehl Berti) on luvannut pitää naisesta huolta. Vaikka Tamenund tunnistaa miehet sukupuuttoon luulemiksi mohikaaneiksi, asiat on selvitettävä perinteisellä intiaanien tavalla: hän luovuttaa Coran Magualle, jonka jälkeen mohikaanit ja delawaret lähtevät jahtaamaan heitä Uncasin johdolla. Hawkeye ja Chingachgook ovat viisaampia, sillä he tietävät Maguan järjestävän väijytyksen jahtaajille. Kuumapäinen Uncas saa surmansa heittäytymällä musketin luodin eteen, kun alakynteen jäänyt Magua aikoo ampua Coran. Chingachgook raivostuu ja hyökkää Maguan kimppuun tappaen hänet. Kun kahakka on ohi, seurue tapaa englantilaisen kersantin (?), joka kertoo ranskalaisten ja huronien vallanneen ja tappaneen Fort William Henryn väen, mutta eversti on jäänyt henkiin. Kersantti lupaa saattaa matkaajat Fort Edwardiin, kun taas Chingachgook lähtee vuorille suremaan kuollutta poikaansa.


James Fenimore Cooperin romaanista on vuosikymmenten saatossa tehty kymmenkunta elokuvaa (ensimmäinen jo v. 1920), joista tunnetuimpia lienee Michael Mannin 90-luvun versio, jossa pääosassa seikkaili Daniel Day Lewis ja tosielämän intiaanikapinallien Russell Means. Muistikuvani eivät riitä palauttamaan mieliin tuon elokuvan tapahtumia, näin sen silloin ilmestymisen aikoihin, mutta 70-luvn tv-elokuva ottaa aika paljon vapauksia alkuperäiseen tarinaan, ollen kuitenkin niitä harvoja versioita, jossa on mukana David Gamut. Joku koiranleuka kirjoitti, että tekijät huomasivat virheensä ja tappoivat hahmon hyvissä ajoin! Hahmo osoittautuikin täysin turhaksi, sillä alkuun vaikutti, että hänkin olisi ollut ranskalaisten leivissä, mutta näin ei sitten ollut, ellei omatunnontuskien takia auttanut Heywardia pakenemaan. Teknisestihän tämä tv-leffa ei ole verrattavissa oikeisiin elokuviin: tv-elokuvien toteutus kun oli vuosituhannen vaihteeseen asti varsin kömpelöä, ja ylipäätään melkoisen kirosanan maineessa. Ennemminkin ongelmana on tämä: toteutus on minun makuuni aivan liian perhemäinen, ”Pieni talo preerialla kohtaa viimeisen mohikaanin”. Vaikka miten puukolla heiluttaisiin, niin tippaakaan verta ei nähdä. Liekö tuokaan ihan kunnollista ”tv-kasvatusta”? TV-pomot ovat kaiketi halunneet tehdä opettavaisen historiaelokuvan lapsille, sillä totuuspohjaahan tarinassa on, mutta se osoittautuu ainoastaan sormea heristeleväksi moraalisaarnaksi. Onneksi tarina itsessään, muuteltunakin, on sen verran mielenkiintoinen, ettei ihan hirveää scheißea pääse syntymään. Ja intiaanit, niin hyvät kuin ”pahatkin”, kuvataan ihmisinä!


Pääosassa ovat tv-konkarit Steve Forrest (mm. ”Dallas”) ja Andrew Prine (kulttisarja V”). Forrest on kovin epäsankarillisen oloinen, näyttäen enemmänkin 70-luvun pornonäyttelijältä kuin karaistuneelta, intiaanien kasvattamalta metsien mieheltä. Kaiken lisäksi Forrest on kovin iloisen näköinen koko elokuvan ajan, mikä vesittää entisestään sitä sanomaa, että intiaaneja on kohdeltu aika huonosti. Selkeästi parempi näyttelijä Prine ei hänkään ole kovin uskottava englantilaisena upseerina: sopivan jäykkä, mutta kyllä hänellä sentään jotain brittiläistä aksenttia pitäisi olla. Ja mistä lie nuo naisroolien esittäjätkin kaivettu? Mohikaaneistakin on tehty kovin länsimaalaisen oloisia näyttäessään tunteitaan varsin avoimesti. Mutta muuten näyttelijät, joista Romerolla ainoana intiaaniverta suonissaan, istuvat höpsöön toteutukseen kelvollisesti. Siitä voisi tietty marista, että jos tarinan pitäisi kertoa viimeisistä mohikaaneista, niin olisi suotavaa, että he olisivat myös selkeästi suuremmassa roolissa.


Yhdessä asiassa tv-versio peittoaa kuitenkin kaimansa: siitä on jätetty kokonaan romanssiosuudet pois. Ja kun ajattelee käytettävissä olleita näyttelijöitä, niin se on ollut ainoa oikea ratkaisu. Jostain kumman syystä imdb kertoo elokuvan pituudeksi kaksi tuntia, mutta se pitää paikkaansa yhtä paljon kuin everstin perheen sukunimi: ääniraidallakin puhutaan selvästi Munrosta, ei Morganista.


Arvosana: **


Last%20of%20the%20Mohicans%20%282%29.jpg