Ulzana – verinen apassi (Ulzana's Raid)

 

Pääosissa: Burt Lancaster, Bruce Davison, Joaquín Martínez

 

Ohjaus: Robert Aldrich (1972) 103 min

 

Ulzana (Joaquín Martínez) pakenee pienen soturijoukon kanssa San Carlosin reservaatista, kyllästyttyään valkoisen miehen rikottuihin lupauksiin. Uutinen paosta saa sotilasjohdon ripeisiin toimenpiteisiin ja alueen uudisasukkaille lähetetään viestinviejiä, joissa asukkaita pyydetään jättämään tilansa toistaiseksi ja tultava suojaan. Viestinviejät eivät ehdi ajoissa varoittaa ihmisiä ja uutiset verilöylyjen suorittamisesta saavat armeijan toimiin. Ulzanan miesvahvuudesta ei ole täyttä varmuutta, joten tehtävään lähetetään vain pieni ratsuväen osasto, johtajanaan keltanokka luutnantti Garnett DeBuin (Bruce Davison). Tiedustelijoiksi lähtevät apassi Ke-Ni-Tay (Jorge Luke) ja kokenut armeijan tiedustelija MacIntosh (Burt Lancaster). Jotkut sotilaista pitävät apassitiedustelijaa mahdollisena petturina ja miehet haluaisivat kohdella apassisotilaita samalla tavalla kuin nämä ovat kohdelleet uudisasukkaita. Luutnantti on papin poika ja uskoo ”toisen posken kääntämiseen”. Hän yrittää ymmärtää, miksi apassit tekevät niin, mutta ei pääse siitä selville. Ke-Ni-Tay selvittää, että apassi saa voimaa tappamiltaan miehiltä, siksi he yrittävät saada sotilaat satimeen. Se, että MacIntoshin suunnitelmat tuntuvat menevän jatkuvasti pieleen, ei lisää sen enempää hänen kuin Ke-Ni-Tayn luottamusta. Eräänä päivänä he löytävät tuhotun maatalon, jonka omistaja on julmasti murhattu, tämän vaimo raiskattu ja jätetty kuolemaan. MacIntosh keksii suunnitelman, jossa nainen saatetaan takaisin varuskuntaan: he jakaantuvat kahtia ja pieni ryhmä lähtee naisen kanssa, kun taas DeBuinin johtama pääjoukko tekee harhautuksen ja palaa auttamaan, kun apassit hyökkäävät saattueen kimppuun, saadakseen menettämiensä hevosten tilalle uudet. Tämäkin suunnitelma menee pahasti pieleen ja saattue joutuu julman hyökkäyksen kohteeksi. DeBuin saapuu torvet soiden, mikä pelästyttää apassit. Ulzanan onnistuu paeta ratsuväeltä, mutta Ke-Ni-Tay jäljittää hänet ja he selvittävät välinsä kahdestaan. Tilallisen vaimo jää henkiin, mutta MacIntosh on haavoittunut kuolettavasti.

 

Ulzanasta ei juuri heru tietoa englanninkielisiltä sivuilta. Hän on kuitenkin ollut oikeasti olemassa ja elokuvan tarina on jotakuinkin joskus tapahtunut. Hän taisteli yhdessä Geronimon kanssa, mutta antauduttuaan ei enää osallistunut Geronimon uuteen kapinaan. Se kai lasketaan taiteelliseksi vapaudeksi, kun Ulzana kuolee elokuvan lopussa. Apassien sissisodan on sanottu olevan juuri kuvatun laista. 70-luvun lännenelokuvaksi elokuva vaikuttaa alkuun aikamoisen intiaanivastaiselta, kenties jopa rasistiselta. On sanottu, että Aldrich ei ole valinnut puolta: sekä apasseissa ja sotilaissa on hyvää ja pahaa. Tässä apassien hyvyydeksi tuntuu kuitenkin jäävän apassitiedustelija. Häntähän voisi myös kutsua nimillä 'petturi' tai 'luopio'. Sekin on sanottu, että elokuva peilaa Vietnamin tapahtumia. Yhtä hyvin voisi puhua myös natsien aikaisista toimista: kansanryhmä suljetaan ghettoihin ja näiltä kielletään oma kulttuuri; ratsuväen sotilas tappaa mieluummin uudisasukasnaisen ja itsensä kuin jää punaisten vangiksi, aivan kuin Hitlerin Saksan viimeisinä päivinä jne. ”Punaisuus” tuntuu olevan aina vaan länsimaisen ihmisen pahin vihollinen. Olipa sitten kyse mistä tahansa, niin veteraaniohjaaja hallitsee kuitenkin katsojan säväyttämisen: edellä mainitsemani kohtaus tulee täysin puskista ja hetki kestää sulatella sitä, mitä on tapahtunut. Muutenkaan Aldrich ei juuri peittele sodan raakuutta, tai miesten tuntoja näkemäänsä. Herää kysymys, miten itse tuntisi, jos löytäisi ihmisen raa'asti murhattuna, vieläpä koiran häntä suuhun tungettuna? Voiko pahan voittaa hyvällä? Tämä lienee koko leffan perusajatus.

 

MacIntoshin rooli istuisi loistavasti John Waynelle. Lancaster ei saa irti samanlaista jääräpäistä ehdottomuutta tehtäväänsä kuin Duke, johtuen kaiketi siitä, että Wayne ei ollut kovinkaan ystävällinen, mitä tuli toisiin rotuihin. Lancasterin ongelma on myös se, että hän näyttelee, ja ennen kaikkea puhuu koko ajan aivan samalla tavalla. Siitä puuttuu dynamiikka ja vivahteisuus. Bruce Davison on jo huomattavasti uskottavampi naiivina luutnanttina. Voisi tietysti ihmetellä, minkä takia näinkin tärkeän tehtävän johtoon laitetaan keltanokka. Joaquín Martínez ei taida sanoa elokuvan aikana yhtään sanaa, Jorge Luke hieman enemmän, mutta on muuten näkyvämmässä roolissa ja samaistuttavissa petturuudestaan huolimatta eniten. Richard Jaeckel tekee ties kuinka monennen kersantin roolinsa samalla ”Likainen tusina” -asenteella.

 

Elokuvaa pidetään 70-luvun yhtenä parhaista westerneistä. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että kilpailu ei ole enää ollut mitenkään kovatasoinen. Aldrichin shokkikohtaukset jaksavat pitää kiinnostusta yllä, muutoin homma olisi tylsähköä ratsastelua. Ulzanasta ei saada juuri mitään tietoa, apassien elämästä ja sotataktiikoista jo jonkin verran enemmän. Jos haluaa nähdä päinvastaisen kuvauksen tästä apassisoturista, pitää kääntyä DDR:ssä valmistettuihin, järkyttävän poliittisiin propagandaelokuviinPunaisen veren huudon” sekä ”Ulzananpuoleen, mitä en tosin suosittele kenellekään. Ei muuten ole yllätys, että nuo elokuvan ovat seuranneet Aldrichin elokuvaa.

 

Arvosana: ***

 

ulzana%27s_raid.jpg