Pettämätön pistooli (The Tall T)


Pääosissa: Randolph Scott, Richard Boone, Maureen O'Sullivan


Ohjaus: Budd Boetticher (1955) 78 min


Patrick Brennan (Randolph Scott) on ostanut tilan ja aikoo hankkia sinne siitossonnin. Matkalla kaupunkiin hän poikkeaa postivaunuasemalla ja lupaa tuoda asemapäällikön pojalle karkkitankoja. Karkin osto onnistuu, mutta siitossonnin kanssa käy huonommin: vedonlyönnin mukaan hän saisi sonnin, jos pysyisi sen selässä sen aikaa, että sonni rauhoittuu. Muussa tapauksessa hän menettäisi hevosensa, kuten sitten lopulta käykin. Matka kotiin on pitkä, mutta hän huomaa postivaunujen saapuvan. Todellisuudessa vaunut on vuokrattu häämatkalle lähteneelle pariskunnalle, Doretta Mims (Maureen O'Sullivan) ja Willard Mims (John Hubbard). Kuljettaja Ed Rintoon (Arthur Hunnicut) on Brennanin ystävä ja ottaa tämän kyytiin. Postivaunuasema vaikuttaa olevan autio: Frank Usherin (Richard Boone) johtama rikollisjoukko on tappanut asemapäällikön ja tämän pojan ja ottavat matkaajat vangiksi, luullen vaunun mukana olevan rahakuljetuksen. Rintoon ei aio antautua, joten hänet ammutaan. Brennan ja Mims onnistuvat vakuuttamaan, että vaunut ovat siviilikäytössä. Mims tarjoaa Usherille sopimusta: hänen vaimonsa on rikkaan kaivosmiehen tytär, joka maksaisi heistä lunnaat. Mims pääsekin viemään Billy Jackin (Skip Homeier) kanssa sanan appiukolle. Frank vie Brennanin ja Dorettan syrjäiseen piilopaikkaan. Kun Mims palaa, Usher sanoo, ettei tätä enää tarvita ja tapattaa hänet. Brennan tietää, etteivät heidänkään henget säästy, joten hän ryhtyy punomaan juonta. Kun Usher lähtee hakemaan rahoja, hän iskostaa Chinkin (Henry Silva) päähän ajatuksen, että Usher ei aio palata. Chink alkaa epäillä pomoaan ja lähtee perään. Brennan ryhtyy hoitamaan konnia yksi kerrallaan.


Pettämätön pistooli” on kolmas Boetticher/Scott -yhteistyö. Yhteinen tekijä elokuville löytyy mm. niiden kestoista: kaikki ovat alle 80-minuuttisia. Burt Kennedy on ollut käsikirjoittamassa useaa tarinaa: ”Pettämätön pistooli” on alkujaan Elmore Leonardin novelli. Tarjolla on suoraa asiaa, joissa ei tarvitse pohtia mitään syvällisempää sanomaa tai odottaa yllättäviä juonenkäänteitä: hyvät ovat hyviä ja pahat pahoja. Statler Brothersin ”Whatever Happened to Randolph Scott” -biisissä haikaillaan yksinkertaisten elokuvien perään enkä varmasti ole väärässä, jos sanon yhtyeen tarkoittavan juuri näitä Scottin tuotannon Boetticher -elokuvia. Suomessa elokuvat luokiteltaisiin jo melkein lyhytelokuvien luokkaan. Parhaimmillaan homma on jouhevaa katsottavaa, toisinaan tulee vähän pitkitetyn tv-sarjan jakson tuntu eikä siinäkään ole välttämättä mitään vikaa. B-luokan elokuva ei minusta ole oikein osuva ilmaisu, koska teknisesti tämäkin leffa on hyvää tasoa ja toteutus muutenkin ammattitaitoista. Mutta jos sille on b-luokan leffan status annettu, niin se kantaa sitä rehdisti, pyrkimättä olemaan yhtään enempää kuin on mahdollista. Todellisen b-luokan leffan tunnistaa siitä, että ohjaaja ja muut tekijät eivät hallitse työtään eikä täten ole ainoastaan budjettiperusteinen peruste. Se on minun mielipiteeni.


Hyvät näyttelijät kompensoivat juonen köyhyyttä. Randolph Scott sopii rehdin miehen rooliin kuin nenä päähän, ja samat sanat sopii Richard Booneen, kun puhutaan tarinan konnasta. Scottin roolihahmoissa on jotain samaa kuin James Stewartin Mann -elokuvissa: salaperäisen menneisyyden omaava mies yrittää sopeutua ns. kunnolliseen elämään, mikä osoittautuu hyvin vaikeaksi. Scottin ja Boonen välinen kemia toimii siinä määrin, että voi jopa uskoa Usherin, outoa kyllä, sinänsä epäuskottavaa todistelua siitä, miksei hän tappanut Brennanin jo heti tapahtumien alussa: ”Pidän sinusta. Toisissa olosuhteissa voisimme olla ystäviä.” Ennen kaikkea Boone ei mesoa mielipuolisesti, vaikka välillä kovin sanoin ojentaakin vankejaan ja rikostovereitaan. Ja mielenkiintoista on se, että Usher on ulkoistanut murhatyöt apureilleen. Maureen O'Sullivanin rooli jää varsin köykäiseksi. Toki ilman tuota roolia elokuva olisi päättynyt jo puolen tunnin kohdalla. Muuten valinta on osuva eikä rooliin ole otettu ihan tyttöstä Hubbardiin ja Scottiin verrattuna. Usherin apureista Henry Silva jää paremmin mieleen ja onhan mies tehnyt mittavan uran, etenkin juuri roiston rooleissa.


Boetticher on arvostettu ohjaaja, mutta ihan suurimpien rinnalle en häntä kuitenkin nosta. Elokuvat ovat yksinkertaisuudessaan oikein hyviä, mutta juuri samasta syystä ne eivät voi olla mestariteoksia. Tämän elokuvan suurin heikkous kertoo miksi: loppuratkaisu on aavistuksen mielikuvitukseton ja helppo, eikä voi kuin ihmetellä noita roistoja, kun he ovat niin helposti höynäytettävissä, vaikka ovat paatuneita rikollisia. Huijari Mimsin sinisilmäisyys ei myöskään aiheuta suuria hurraa -huutoja.


Arvosana: ***½


the_tall_t.jpg