Tappajan tie (Il prezzo del potero/Price of Power)


Pääosissa: Giuliano Gemma, Van Johnson, Fernando Rey


Ohjaus: Tonino Valerii (1969) 108 min


Presidentti James A. Garfield (Van Johnson) aikoo lähteä Dallasiin yhdistämään jakautunutta yhteiskuntaa. Varapresidentti Chester A. Arthurin (Jose Suarez) taustavoimat (mm. Fernando Ray) haluaisivat Arthurin presidentiksi, sillä Garfield on liian vapaamielinen mm. mustia kohtaan ja päättävät salamurhata presidentin räjäyttämällä rautatiesillan lähellä Dallasia. Vanha Willer (Antonio Casas), joka tietää poikansa Billin (Giuliano Gemma) vihaavan presidenttiä ja pelkää, että tämä lavastetaan murhaajaksi, pyytää sheriffi Jeffersonia (Benito Stefanelli) pidättämään poikansa, jotta tällä on alibi. Jefferson, joka on sekaantunut salamurhahankkeeseen, lähettää miehensä matkaan, mutta nämä tappavatkin Willerin. Bill löytää kuolleen isänsä ja päättää lähteä pelastamaan presidentin henkeä yhdessä entisen orjan, Jack Donovanin (Ray Saunders) kanssa. He joutuvat väijytykseen, jossa Jack haavoittuu. Bill tappaa väijyjät ja ehtii juuri ajoissa pelastamaan presidentin hengen. Tämän avustaja Arthur McDonald (Warren Vanders) kehottaa presidenttiä kääntymään takaisin, mutta tämä ei kuuntele, vaan aikoo pitää puheensa suunnitellusti. Jack, joka seuraa presidentin kulkuetta kadun varrella olevasta rakennuksesta, huomaa ylikulkusillalla olevan kaksi miestä kiväärien kanssa ja nappaa kiväärin suojellakseen presidenttiä. Nämä ehtivät ampua presidentin ja Jefferson kääntää huomion Jackiin. Jack pidätetään syyllisenä presidentin murhasta. Bill ryhtyy hankkimaan todisteita ystävänsä syyttömyydestä, mutta huomaa, että häntä yrittävät estää niin murhan suunnittelijat ja toteuttajat kuin kuolleen presidentin henkilökuntakin.


Massimo Patrizi ja Ernesto Gastaldi ovat tarttuneet mielenkiintoiseen aiheeseen, John F. Kennedyn salamurhaan ja sijoittaneet sen James A. Garfieldin salamurhaan 1880-luvulle. Yritys on ollut kunnianhimoinen, ehkä jopa liiankin kunnianhimoinen, mutta tekijät selviävät kuitenkin kuivin jaloin urakastaan. JFK:n tapaus pitäisi olla kaikille tuttu. Garfield puolestaan ammuttiin Washingtonissa mielenvikaisen toimesta. Garfield ei kuollut kuitenkaan kuin vasta kolmen kuukauden kuluttua ampumisesta. Chester A. Arthur seurasi Garfieldia virassa myös oikeasti. Valerii on käyttänyt hyväkseen Abraham Zapruderin kuvaamaa kotivideomateriaalia JFK:n kuolemasta ja on muuntanut sen 1800-luvun muotoon. Jack Donovan kuvaa Lee Harvey Osvaldia, ja Osvaldin tappanutta Jack Rubya Wallace (Mike Harvey), ainakin siinä mielessä, että hän tappaa ainoan epäillyn, Donovanin. Toisin kuin oikeassa JFK-mysteerissä, elokuvassa syylliset löytyvät virallisen selvityksen ulkopuolelta. Jack Donovan todetaan lopulta syyttömäksi, mutta kuolema jää auki. Miksi? Sitä ei paljasteta, vaan totuus jää kassakaappien kätköihin odottamaan parempaa käyttötarkoitusta.


Giuliano Gemman tähdittämäksi elokuvaksi elokuva on hyvin ”epägemmamainen”: toiminta ja akrobatia jäävät vähemmälle. Tästä huolimatta Gemman tilalla voisi olla joku muukin, sillä ei Gemmasta oikein ole vakavampiin tai humoristisiinkaan rooleihin, vaikka hän ”Tappajan tiessä” menetteleekin. Vaikka Bill Willerin taustoja dramatisoidaan mielenkiintoisesti (historia tulevan presidentin kanssa sodassa ja isä sotimassa vastapuolella), ei Gemma saa niistä aikaan kuin happaman ilmeen naamalleen, minkä voi todeta leffan julisteesta. Monen Gemman leffan tavoin mielenkiintoisemmat näyttelijät ovat sivuosassa. Varsinkin Stefano Benitelli pääsee irrottelemaan korruptoituneen sheriffin roolissa enemmän kuin muissa elokuvissa yhteensä, ja onkin sääli, ettei häntä juuri nähty tätä suuremmissa rooleissa. Van Johnson on uskottava idealistisena presidenttinä, samoin Fernando Rey taustalla naruja vetävänä liikemiehenä. Chester A. Arthurista ei anneta kovinkaan mairittelevaa kuvaa, mutta Jose Suarez pystyy inhimillistämään presidentin, joka ei pääse Valkoiseen Taloon omilla avuillaan. Naiset on jätetty tarinasta pois presidentin rouvaa Lucretiaa lukuun ottamatta. Eikä tarinassa oikeasti oikein ole tilaakaan esim. rakkaustarinalle.


Vaikka Valerii lukeutuu Italian parempiin westernohjaajiin, niin tietty halpuus paistaa elokuvasta, esim. Dallas on kuvattu kyläpahasena ja muutenkin voisi toivoa, että tapahtumapaikkoja olisi vieläkin enemmän. Valerii onnistuu pitämään jännitteen yllä, vaikka salaliittoon kuuluvia ja siitä tietäviä henkilöitä on luvattoman paljon, mikä heikentää aikeen salassapitoa ja samalla myös uskottavuutta. Ilman viittausta JFK:hon ”Tappajan tie” ei yllä kummoiseksi westerniksi. Jos haluaa uskoa JFK:n salamurhan olevan edelleen mysteeri, tämäntyyliset elokuvat kiinnostavat ainakin salaliittoteoreetikkojen keskuudessa varmasti vielä enemmän. Onneksi mitään paljastuksia elokuva ei pyri edes tarjoamaan.


Arvosana: ***


price_of_power.jpg