Verilöyly Grand Canyonissa (Massacro al Grande Canyon/Massacre at Grand Canyon)

 

Pääosissa: James Mitchum, Milla Sannoner, George Ardisson

 

Ohjaus: Sergio Corbucci & Albert Band (1964) 85 min

 

Kahden vuoden etsinnän jälkeen Wes Evans (James Mitchum) saa kostettua isänsä kuolemaan, jonka jälkeen on aika palata kotiin ja mennä naimisiin Nancyn (Milla Sannoner) kanssa. Wesin kirjeet eivät ole kuitenkaan saapuneet kotikaupunkiin ja ihmiset, Nancy mukaan lukien, luulevat Wesin kuolleen. Nancy on mennyt naimisiin Tully Dancerin (George Ardisson) kanssa. Tajuttuaan tilanteen, Wes aikoo poistua kaupungista, mutta paikalliset perheet, Dancerit ja Whitmoret, ovat riidoissa, ja lopulta sodan partaalla. Wes on aiemmin nähnyt kaupungin laitamilla Masonin veljekset, jotka tappavat maksusta. Kaupungissa tapahtuneen välikohtauksen jälkeen Wes tajuaa Masonien olevan Dancerin palkkaamia. Pian Whitmoret lähtevät hyökkäykseen Dancerin kimppuun. Perheenpää Eric Dancer (Eduardo Ciannelli) lähettää miehensä kanjoniin vastaan, jossa syttyy tulitaistelu. Wes saapuu paikalle ja ryhtyy sovittelijaksi ja saa aikaiseksi pattitilanteen. Hän lupaa taivuttaa Dancerit hankkiutumaan eroon Masoneista ja vaatii Dancerin nuorempaa poikaa Claytä (Andrea Giordana) panttivangiksi, kunnes tilanne on ohi. Tully ei kuitenkaan suostu asiaan ja ryhtyy hyökkäykseen isänsä selän takana, yhdessä Masonien kanssa Wesiä ja sheriffi Burt Cooleya (Giacomo Rossi-Stuart) vastaan.

 

Kyseessä ei ole aito Corbuccin western, sillä mies tuli kuvioihin mukaan vasta myöhemmässä vaiheessa ja herra itsekin vähättelee panostaan elokuvan valmistumisesta. Yhtenä käsikirjoittaja hän on kuitenkin ollut mukana, mikä näkyy elokuvan väkivaltaisessa luonteessa, sitten kun niihin päästään. Tuntuu, että tarina on kasattu muutamasta tutusta elementeistä: alku on kuin Odysseuksen kotiinpaluu, jossa kuolleeksi luultu sankari joutuu voittamaan vaimonsa takaisin, kun taas myöhemmin elokuvan sankarit linnoittautuvat sheriffin toimistoon, aivan kuin ”Rio Bravossa”. Elokuva kantaa paperilla varmaankin ihan omin voimin, mutta toteutukseen on jäänyt paljon toivomisen varaa, sillä lopputulos näyttää paikoin todella kömpelöltä. Epäilen myös hieman, että näkemästäni 85 minuutin versiosta on jäänyt 4 tärkeää minuuttia pois (elokuvan virallinen kesto 89 minuuttia), sillä juoni hyppää kummasti sivuuttaen perheriidan syyn ja piti oikein todella miettiä, minkä takia tässä nyt oikein taistellaan. Taistelut Grand Canyonissa vedetään todella pahasti överiksi: miehiä kuolee eikä aina käy selväksi, ovatko ne Dancerin vai Whitmoren miehiä. Ääniraita on näissä kohdissa täytetty ihan pelkillä laukausten äänillä, kun taas tappelukohtauksissa tuntuu siltä, että ääniefektit puuttuvat katsomastani versiosta kokonaan. Sen sijaan epäselväksi ei jää, miten elokuva päättyy, ketkä jäävät henkiin ja kuka uhrautuu sankarin hyväksi. Siinä mielessä tarinan kulku noudattaa elokuvakerronnan sääntökirjaa kirjaimellisesti.

 

Pääosassa on James ”Robertin poika” Mitchum, jonka näyttelijän ura ei ihan yllä isänsä tasolle, vaikka onkin kuin ilmetty isänsä, varsinkin leuan loven ja laiskan katseen osalta. Roolihahmot ovat niin yksioikoisia, ettei paremmatkaan näyttelijät juuri saisi rooleista mitään irti, joten James Mitchumia ei tarvitse sen enempää arvostella. Ainoastaan Eric Dancer joutuu elokuvassa tekemään jonkinlaisia kipeitä valintoja, jotka vaikuttavat häneen itseensä, esim. uhraamaan poikansa panttivangiksi ja mahdollisesti myös kantamaan vastuun tämän kuolemasta. Eduardo Ciannelli onnistuu tekemään hahmosta inhimillisen, toisin kuin George Ardisson, joka on koko ajan kuin samasta puusta veistetty. Muuten näyttelijätyö toimii miten toimii, vähän kuten koko elokuvakin: olo on kuin olisi katsonut elokuvan pikakelauksella.

 

Elokuvasta jää kaksijakoinen olo. En pysty näkemään, mitkä ovat Corbuccin ohjaamia kohtauksia, mutta joissakin kohtauksissa on kuitenkin ytyä, ja muutamassa kohdassa kuvaa leikataan varsin mielenkiintoisella tavalla, mm. Alfred Hitchcokin ”Köydessä” käyttämää huomaamatonta leikkausta, eri tarkoituksessa kylläkin. Kuvaaja (Enzo Barboni) ei paljoa näytä ympäristöä henkilöiden ulkopuolelta, vaan kuvat on aika tiukasti rajattu, mikä aiheuttaa hieman ahtauden tuntua. Grand Canyon ei näytä mitenkään suurelta. Tyylillisesti elokuva kulkee jossain jenkki- ja eurowesternin välimaastossa, mistä voi hyvin todeta, että oma näkemys on ollut herroilla hieman vielä hakusessa. Mutta niin Corbucci kuin Barbonikin löivät oman, vahvan kädenjälkensä sitten myöhemmissä töissään.

 

Arvosana: **

 

massacre_at_grand_canyon.jpg