Häväisty (The Outrage)

 

Pääosissa: Paul Newman, Laurence Harvey, Claire Bloom

 

Ohjaus: Martin Ritt (1964) 96 min

 

Kolme miestä jää pitämään sadetta Silver Gulchin rautatieasemalle. Kaksi miehistä Saarnaaja (William Shatner) sekä Malminetsijä (Howard Da Silva) ovat olleet todistamassa oikeudenkäyntiä, jossa Juan Carrascoa (Paul Newman), meksikolaista rikollista, syytettiin naisen (Claire Bloom) raiskauksesta ja tämän aviomiehen eversti Wakefieldin (Laurence Harvey) murhasta, ja josta tuli myös langettava tuomio. Kolmas mies, Rohdoskauppias (Edward G. Robinson) tuntee Carrascon maineen ja pitää tuomiota oikeana, mutta Saarnaaja ei ole asiasta niinkään varma, sillä tapauksesta on kolme erilaista lausuntoa. Carrasco myöntää raiskauksen sekä murhan, mutta vaimo sanoo tappaneen miehensä raiskauksen jälkeen. Kolmas lausunto on kuolleelta mieheltä itseltään, sillä Poppamies (Paul Fix) oli kuullut kuolevalta Wakefieldiltä, että tämä tappoi itsensä. Kolmikko jää pohtimaan, mikä tarinoista on oikea. Vai onko niistä oikea yksikään, sillä Malminetsijällä on vielä neljäs versio tapahtumista?

 

Jos tarina vaikuttaa tutulta, niin jäljet johtavat Ryūnosuke Akutagawan tarinoiden pohjalta valmistuneeseen Akira Kurosawan elokuvaan ”Rashomon – paholaisen temppeli”. Michael Kanin on kirjoittanut hyvin uskollisen version Kurosawan elokuvasta, joskin tapahtuma-aika on hieman modernimpi, mutta yhtä lailla osuvaan ajankohtaan, eli sisällissodan jälkeisiin vuosiin tapahtuvaksi. Kumpikin elokuva vaatii katsojaltaan keskivertoa enemmän pohdiskelun aihetta, ja ainakaan minulle tarina ei täysin aukea. Ilmeisesti tarkoitus onkin jättää totuus kertomatta ja jokainen voi päätellä sen itse. Suurimpana ihmetyksen aiheena on se, miksi kukin tapauksen osapuolista kertoo itseään vahingoittavan tarinan, poiketen niin paljon muista. Tälle ei anneta mitään järkevää selitystä, joten uskottavuuden suhteen ollaan vähän siinä ja tässä. Yksittäin kerrottuina tarinat vaikuttavat ainakin jotenkin nieltäviltä: Carrasco, tietäen, että tulee joka tapauksessa hirtetyksi, haluaa pitää kiinni kovan miehen maineestaan; vaimo, joka on häväisty, tappaa miehensä, sillä tämän häpeävä katse on monin verroin pahempi kuin Carrascon tekemä rikos; Wakefield tajuaa, että vaimo tunteekin vetoa Carrascon kaltaiseen mieheen ja saa vahvistuksen sille, että on ollut aisankantaja kaikki nämä vuodet. Ainoastaan Malminetsijän kertomuksessa tappo on vahinko eikä hahmot muutenkaan vastaa kuvausta, joita kolmen muun kertomukset antavat ymmärtää. Tarinat paljastavat jotain myös sitä kertovasta ja kuuntelevasta kolmikosta. Ja kun tapaukseen liittyy, vai liittykö sittenkään, rautatieasemalta löytyvä hylätty vauva, niin ihmekös tuo, jos tuntee itsensä ”niinkun klavul päähä lyättyks”.

 

Tarinasta puuttuu perinteinen sankari-pahis -asetelma kokonaan. Jotta tarina heräisi henkiin, vaatii se etenkin keskushenkilöitä näytteleviltä paljon: Paul Newman ja Claire Bloom muuttuvat lihaksi ja vereksi upealla tavalla. Kummankin muuntautumiskyky näyttelijöinä pääsee oikeuksiinsa. Newman on kuin ilmetty meksikaano, ylpeä, raju, macho ja lopulta myös raukkamainen pelle, kun taas Bloom muuntautuu heikosta kärsivästä naisesta loukatuksi ja lopulta myös vietteleväksi naispaholaiseksi, jolle olisi vaikea kieltäytyä antamasta ensin pikkusormeaan ja sen jälkeen loppujakin. Harvey jää kolmikosta selkeästi etäisimmäksi, mihin vaikuttaa osaltaan se, että hän on valkokangasajastaan suurimman osan köytettynä ja suukapulassa. Tarinan toisesta kolmikosta mieleen jäävin on Edward G. Robinson. Shatner on... no, Shatner. Kolmikon kolmas mies Howard Da Silvan tekee mielenkiintoiseksi se, että hän joutui Hollywoodin mustalle listalle ja useaksi vuodeksi pois elokuvan teosta. Jotenkin hänen esittämänsä roolihahmo peilautuu Da Silvan kohtaloon: väärinymmärretty Malminetsijä on tarinan sympaattisin hahmo. Sheriffin roolissa näyttelee Albert Salmi ja intiaaniroolissa hyvin aidolta intiaanilta näyttävä, saksalaiset sukujuuret omaava Paul Fix.

 

Tyylipuhtaasta westernistä ei siis ole kyse, vaan tarina voisi sijoittua melkein mihin ajankohtaan tahansa. Sekä Kurosawan että Rittin versio on suunnattu minua älykkäämmille ihmisille. Rittin versio ei missään nimessä ole mikään häväistys Japanin suuntaan ja kunnia annetaan krediiteissä myös japanilaismestar(e)ille. Vielä eräs mielenkiintoinen seikka: elokuvassa ei ole nimirooleja kuin kaksi, Carrasco ja Wakefield, mikä vaan korostaa sitä seikkaa, mikä tarinan hahmoihin liittyy. Vaikka hahmoista ja heidän menneisyydestä paljastuu yllättävänkin pajon, niin silti he jäävät täysiksi mysteereiksi.

 

Arvosana: ***

 

The%20Outrage%20%28poster%29.jpg