Kapteeni Apassi (Captain Apache)

 

Pääosissa: Lee Van Cleef, Stuart Whitman, Carroll Baker

 

Ohjaus: Alexander Singer (1971) 89 min

 

Kapteeni Apassi (Lee Van Cleef) saa kuulee kuolevan miehen viimeiset sanat, ”Huhtikuun aamu (April Morning)”. Hän alkaa ottaa selville, mitä se tarkoittaa. Tehtävä johdattaa hänet meksikolaisarmeijan johtoon päässeen asekauppias Griffinin (Stuart Whitman) jäljille. Hän ei tiedä, miten Griffin voisi liittyä tapaukseen, tämä kun haluaa itsekin selvittää tapahtuneen ja ehdottaa jopa yhteistyötä. Kapteenin etsinnät kuitenkin tyrehtyvät siihen, kun aina joku, joka tietää asiasta jotain, päätyy kuolleiden kirjoihin. Saluunatyttö Maudekin (Carroll Baker) on hyvin arvoituksellinen. Viimein palaset alkavat loksahtaa paikoilleen ja ”Huhtikuun aamu” liittyy jotenkin Tucsoniin. Hän astuu maaliskuun viimeisenä iltana Tucsoniin menevään junaan, jossa on yllättäen kaikki, joihin hän on tutkimuksissa törmännyt. Lopulta hänelle selviää, että ”Huhtikuun aamun” mukaan on nimetty junavaunu, jossa matkustaa itse presidentti Ulysses S. Grant ja presidentti on murhayrityksen kohteena Tappajat tekeytyvät intiaaneiksi, joten kapteenilla on henkilökohtainenkin syy estää salamurhaa tapahtumasta.

 

Olosuhteiden pakosta olen joutunut katsomaan elokuvan ”The Wrecking Crew”, joka on näkemistäni elokuvista varmasti huonoin kaikilla mittareilla, mutta ”Kapteeni Apassi” tekee kilpailusta kyllä äärimmäisen tiukan. Puolitoista tuntia tuntuu näitä kahta katsottaessa viikolta. Jos joku ehdottaisi uudelleenkatsomista, niin lainaisin Mustaa Kyytä: ”Mieluummin antaisin kieleni hakattavan lihanuijalla littanaksi ja sitten niitattavan krokettiportilla lattiaan.” Elokuvassa ei toimi sitten kerrassaan mikään: juoni on sekava ja epälooginen, käsikirjoitus hyppii kohtauksesta toiseen ilman mitään sidettä niiden välillä, roolihahmoja ilmestyy tarinaan ja häviää siitä tökerösti, toteutus on amatöörimäistä, etenkin kuvauksen osalta, kun mm. tappelukohtauksissa ei saa selvää, kuka lyö ketä, sillä kuvaaja ja ohjaaja ovat halunneet kuvata lähi- tai puolilähikuvilla, eikä näyttelijöitäkään näytä hirveämmin kiinnostavan. Koko hommasta paistaa psykedeelinen maku, kun kapteeni Apassiakin pakotetaan kertomaan tietonsa jonkun ihmeyrtin avulla ja kapteenirukka saa hitonmoisen tripin. Ja vinkuva sähkökitara musiikki tukee tätä, jos se ei muuten tule jollekin selväksi. Ilmeisesti käsikirjoittajatkin ovat käyttäneet jotain tajuntaa laajentavaa ainetta, sillä eihän tämä aukea mitenkään. Vai olisiko peräti tajuntaa supistavaa ainetta? Ja jos vielä jaksaa kiinnostua tuosta ”Huhtikuun aamun” mysteeristä, niin sekin vesitetään umpityperällä loppuratkaisulla. Tai alusta astihan on selvää, ettei lause tarkoita ajankohtaa vaan jotain muuta. Minusta se kyllä tarkoittaa huhtikuun ensimmäistä päivää, aprillipäivää, sillä elokuva on vitsi, ja vieläpä helvetin huono sellainen. Lee Van Cleef on naurettavan näköinen typerässä peruukissaan, ja viiksettömänä vieläpä varsin luihun näköinen sankariksi ja intiaaniksi. Ei Cleefin roolivalinnat täysin nappiin ole menneet 70-luvulla, joten tämänlaista herralta on voinut hieman peläten odottaakin, mutta syytä on ihmetellä, miten Stuart Whitman ja Carroll Baker ovat suostuneet tämmöiseen sontaan.

 

Jos oikein ponnistelen saadakseni sanotuksi jotain hyvää, niin yrittäähän tarina sympatisoida inkkareita, vaikkakin kovin itsetietoisella tavalla. Vaan eipä se paska siitä miksikään muutu, vaikka sitä kuinka yrittäisi parfymoida.

 

Arvosana: *

 

 

captain_apache-normal.jpg