Mies idästä (E poi lo chiamarono il magnifico/Man of the East)

 

Pääosissa: Terence Hill, Gregory Walcott, Harry Carey jr.

 

Ohjaus: Enzo Barboni (1971) 120 min

 

Mykäksi tekeytynyt ja piilosilla oleva postivaunurosvo Bull Schmidt (Gregory Walcott) saa tietää kahdelta palkkionmetsästäjältä, että hänen rikoskumppani, 'Englantilainen', on kuollut irlantilaisen huoran syliin. Hän päättää etsiä muut kumppanit, jonkinlaisena pappina olevan Holy Joen (Harry Carey jr.) ja vankilassa viruvan Monkey Smithin (Dominic Barto), joka on ensiksi tietenkin vapautettava, jonka jälkeen he päättävät ryhtyä vanhoihin puuhiinsa. Englantilainen herrasmies sir Thomas Fitzpatrick Phillip Moore (Terence Hill) saapuu Yhdysvaltoihin isänsä luo. Bull, Holy Joe ja Monkey ryöstävät juuri ne postivaunut, jossa Thomas matkustaa. Kun Thomas pääsee isänsä kotiin, kolmikko on siellä, luullen, että Thomas haluaa omaisuutensa takaisin. Miehille käy selväksi, että Thomas on 'Englantilaisen' poika. Toteuttaakseen entisen toverinsa toiveen, miehet ryhtyvät kouluttamaan Thomasista oikeaa miestä. Tehtävästä ei tule helppo, sillä Thomas pitää enemmän runoista ja ajamisesta polkupyörällä kuin hevosella ratsastamisesta. Frank Olsen (Enzo Fiermonte) haluaa ostaa Thomasin maat itselleen, mutta tämä on päättänyt jäädä Yhdysvaltoihin. Olsenin apulainen Morton Clayton (Riccardo Pizzuti) päättää näyttää Thomasille kaapin paikan, varsinkin kun Thomas on ihastunut Olsenin tyttäreen Candidaan (Yanti Somer), josta hän on myös itse kiinnostunut. Candida vakuuttaa Thomasille, ettei isä hyväksy heidän suhdettaan, ennen kuin Thomasista tulee karski mies. Tämä saa Thomasin tarttumaan aseeseen, ostamaan hevosen ja pukeutumaan kuin miehet. Ja lopuksi on kohdattava vielä etsintäkuulutettu Morton.

 

Enzo Barbonin kohdalla on helppo todeta, että nopean alkukiidon jälkeen urakäyrä näytti alaspäin. Trinityt loivat perustukset uudelle elokuvan lajityypille, jossa hauskuus, jos sitä voi edes hauskuutena pitää, on mielettömät tappelukohtaukset, joiden pääosissa oli hyvin usein parivaljakko Terence Hill ja Bud Spencer. Tätä tyylilajia alkoi myöhemmin tehdä myös yksi spagettiwesternin suurista, Sergio Corbucci. Parhaimmillaan tappelukohtaukset ovat kyllä mielikuvituksellisia ja koreografisesti näyttäviä, mutta yhtä kaikki puuduttavia jatkuvan toiston vuoksi. ”Mies lännestä” Barboni on kuitenkin kokeillut hieman konservatiivisempaa tyyliä, jossa tappelu ei ole tarinan ainoa itseisarvo. Tämä luo valtaisan ristiriidan, sillä elokuva osoittautuu sitä myöten myös uskomattoman tylsäksi, johtuen mm. siitä syystä, että Hillin vastaparina ei ole nyt Spenceriä, jonka ärsyttäminen oli yksi keskeinen tekijä kaksikon menestyksessä: kaksikko oli eräänlainen köyhän miehen Laurel & Hardy, jossa pienempi onnistuu ärsyttämään leppoisaa paksukaista. Lisäksi huumoria on yritetty vääntää niin ilmiselvistä aiheista, ettei se tunnu hauskalta, vai mitä mieltä voi olla siitä, että koira ruikkii jokaisen käsille, joka sitä kantaa tai että mykkää, joka ei siis lopulta ole mykkä, kohdellaan täytenä idioottina. Yhtä ristiriitainen on elokuvan ns. sanoma: maailma on muuttumassa ja ihmiset sen mukana, mutta silti naisille kelpaavat vain karskit, nyrkkiä heiluttavat miehet.

 

Juoni on periaatteessa ihan kelvollinen. Innoitteena voi pitää Lucky Luken ”Arkajalkaa”, jossa Lucky Lukea pyydetään pitämään huolta englantilaisesta aatelisnuorukaisesta, ennen kuin tämä oppii maan tavoille. Yhteys voi kuulostaa aluksi kaukaa haetulta, mutta Terence Hill teki myöhemmin Lucky Luke -tv-sarjan, mikä tukee teoriaani. Hieman samanlaista juonikuviota tarjosi myös Giuliano Carnimeon elokuva ”They Call Him Cemetery”, hieman paremmin. Thomasin muuttuminen mieheksi tapahtuu noin viimeisen 15 minuutin aikana. Tätä ennen on jauhettu sitä sun tätä ja katseltu Hillin toljotusta tunti ja kolme varttia. (Mitäköhän englantilaiset ovat muuten mieltä siitä, että heidät kuvataan lännenelokuvissa usein vähemmän miehisiksi? Asiasta voisi mennä väittelemään vaikka geordien kanssa Tynen varrelle.) Hillin kunniaksi on todettava, ettei ilveily ole miehen uran kaikista pahinta. Tapahtumat matelevat juuri niin kuin odottaa saattaa eikä Hillin näyttelijätaidot riittä tämmöiseen semiromanttiseen toimintakomediaan. Kyllähän sitä Hillin tapauksessa odottaa rankkaa mättelyä Trinityjen tapaan tai sitten kylmäpäistä tappomeininkiä ”Viva Djangon” tyyliin. Elokuvan hauskimpia hahmoja ovat Harry Carey jr:n ja Gregory Walcottin esittämät tyypit. Tai heille ainakin osuu muutama hauska heitto. Suomalaissyntyinen Yanti Somer, eli Kirsti Somersalo näytteli Hillin heilaa jo elokuvassa ”Trinity ratsastaa jälleen” eikä vuodessa ole kovin paljoa edistystä tapahtunut. Tai kääntäen, eihän tämmöisissä rooleissa tarvitse kuin katsella viekoittelevasti isoilla sinisillä silmillään. Liekö Somersalo muuten ollut jopa ensimmäinen suomalainen Playboy-tyttö (marraskuu 1974)? Ja sanomattakin on selvää, että Riccardo Pizzuti ottaa elokuvassa pahiten käkättimeensä.

 

Hieman ihmetyttää imdb:n noinkin korkeat pisteet elokuvalle. Minusta kun tuntuu, ettei se oikein lämmitä edes hardcore Hill -faneja, ja keskivertokatsojia varmaan vielä vähemmän. Elokuva ei sen enempää kiinnosta kuin ärsytäkään. Suutari pysyköön lestissään, eli aivotonta toimintakomediaa kyseisiltä herroilta, kiitos.

 

Arvosana: **

 

a_man_of_the_east-normal.jpg