Kova kuin kivi (True Grit)

 

Pääosissa: Jeff Bridges, Hailee Steinfeld, Matt Damon

 

Ohjaus: Joel & Ethan Coen (2010) 110 min

 

Raukkamainen Tom Chaney (Josh Brolin) on ampunut Frankie Rossien. Tämän 14-vuotias tytär Mattie (Hailee Steinfeld) on hoitamassa hautajaisia ym. asioita. Hän haluaa kostaa isänsä kuoleman, mutta Tom on paennut intiaanien maille, jonne paikallisella sheriffillä (Leon Russom) ei ole asiaa. Hän kehottaa Mattieta etsimään apua liittovaltion sheriffeistä, etenkin kovan maineen omaavalta Reuben 'Rooster' Cogburnilta. Mattie tarjoaa Roosterille 50$, mutta Rooster vaatii 100, ja sen, että Mattie lähtee kotiin. Chaneyn perässä on myös Texas Ranger LeBoeuf (Matt Damon), joka etsii miestä senaattorin murhasta. Rooster ja LeBoeuf lyöttäytyvät yhteen ja lähtevät aamuvarhaisella, mutta sinnikäs Mattie seuraa heitä. LeBoeuf haluaa ojentaa isällisesti nuorta tyttöä, mutta Rooster ei sitä hyväksy. Miehet purkavat lopulta yhteistyösopimuksensa, kun miehille tulee riitaa myös sisällissodan aikaisista kytköksistään. Rooster saa tietää Ned Pepperin (Barry Pepper), jonka jengiin Chaney on liittynyt, käyneen Bagbyn kauppa-asemalla, ja vetää johtopäätöksen siitä, mihin suuntaan miehet ovat menneet. He tapaavat matkalla tohtori Forresterin (Ed Lee Corbin), joka neuvoo heille suojapaikan. Mökkiä asuttaa kuitenkin kaksi lainsuojatonta. Rooster vangitsee heidät ja yrittää saada heiltä tietoja. Nuorempi Moon (Domhnall Gleeson), jota Rooster on haavoittanut jalkaan, alkaa kertoa, jolloin Quincy (Paul Rae) iskee tätä puukolla. Rooster ampuu Quincyn. Moon saa viimeisillä voimilla kerrottua, että Ned piileksii hopeakaivoksessa ja on tulossa pian mökille. Rooster järjestää väijytyksen, joka menee pieleen LeBoeufin saapuessa paikalle. Kun Nedin joukot vangitsevat LeBoeufin, Rooster puuttuu tilanteeseen. LeBoeuf haavoittuu ja on purra kielensä poikki. Ned jään henkiin ja pakenee. Rooster on vihainen LeBoeufille tämän pilattua hänen suunnitelmansa. Viskipäissään hän alkaa kehuskella ampumataidoillaan, kun LeBoeuf väittää Roosterin osuneen häntä olkapäähän. Hopeakaivokselta ei löydy ketään ja Rooster jättää tehtävän sikseen, koska ei usko enää löytävänsä ketään. Seuraavana aamuna LeBoeuf on lähtenyt, ja kun Mattie lähtee hakemaan vettä, hän huomaa Chaneyn. Hän ampuu miestä, mutta tämä vangitsee tytön, vieden hänet Roosterin ammunnasta huolimatta Nedin luo. Ned käskee Roosteria häipymään, jotta tyttö pysyy hengissä. Rooster lähtee ja Nedin joukot lähtevät myös, jättäen hevosettoman Chaneyn vahtimaan Mattieta. LeBoeuf on kuullut ammunnan ja palaa pelastamaan Mattien. He näkevät miten, Rooster hyökkää yksi Nedin joukkoja vastaan. Rooster ja Ned jäävät henkiin, mutta LeBoeuf ampuu Nedin 400 jaardin päästä. Chaney ei ole kuollut ja iskee LeBoeufia kivellä päähän. Mattie ottaa kiväärin ja ampuu Chaneyn, mutta putoaa käärmeiden täyttämään luolaan. Hän saa pureman, mutta Rooster ehtii saada myrkyn pois. Mattie on kuitenkin saatava pikaisesti hoitoon.

 

Coenin veljekset onnistuvat selvästi paremmin tässä uusioversiossa kuin ”Naisentappajissa”. Toteutus eroaa jonkin verran Henry Hathawayn versiosta, ollen ainakin Ethan Coenin mukaan uskollisempi romaanille. Kummassakin versiossa on kuitenkin koko lailla samat vahvuudet, mutta myös heikkoudet. Ja on ihan makuasia kummasta pitää enemmän. Itse kallistun kuitenkin siihen John Waynen tähdittämään versioon enkä vain Duken takia, sillä Jeff Bridges ei häviä roolissaan Waynelle yhtään. Uuden version parempia puolia on sen vakavampi ja realistisempi sävy, jota himpun verran rikkoo muutamat kummalliset roolihahmot, kuten karhunnahkaan pukeutunut tohtori Forrester ja yksi Nedin jengin jäsenistä, Harold Parmalee (Bruce Green). Coenien lännessä on myös hyvin paljon todella iäkkäitä ihmisiä. Lisäksi ihmetyttää, miksi Roosterin piti potkia intiaanilapsia Bagbyn kauppa-asemalla.

 

John Wayne totesi, että olisi alkanut käyttää silmälappua 30 vuotta aiemmin, jos olisi tiennyt, että sen avulla saa Oscarin, Wayne kun ei olisi halunnut sitä käyttää. Jeff Bridgeskin pääsi ehdolle parhaaksi miespääosanäyttelijäksi. Bridges on jopa Waynea äkäisempi harmaassa parrassaan, muristen vuorosanansa. Hän näyttää hieman liian iäkkäältä siihen nähden, kun tarina jatkuu vielä 25 vuotta tuosta eteenpäin. Roosterin suhdetta Mattieen on hieman kevennetty, sillä pikkuvanha ja neuvokas Mattie ei kohtele Roosteria ihan samalla tavalla kuin vanhemmassa versiossa, jossa Mattie oli melkeinpä nalkuttava vaimo. Hailee Steinfeld on siinä mielessä uskottavampi, että hän näyttelee ikäistään roolihahmoa, kun taas Kim Darby oli jo muutaman vuoden yli 20 esittäessään roolia ja rinnatkin pienennettiin vetämällä tiukka side rintakehän ympärille. Vaan olisiko 14-vuotias ihan noin neuvokas, mitä elokuvassa annetaan ymmärtää? Myös Hailee oli ehdolla Oscar-palkinnolle. Ehkä hän ei ihan niin hyvä ole, vaikka suoriutuu fyysisestikin roolistaan hyvin. Sen sijaan Matt Damon tuntuu olevan väärässä genressä. Minusta hän ei ole kovinkaan uskottava toimintasankari, kovan miehen karisma puuttuu, eikä tässä tapauksessa hän edes kuulosta kovin teksasilaiselta. Ja aivan lopussa miehen pitäisi olla noin 80-vuotias: viiksistään huolimatta lapsenkasvoinen Damon ei näytä yli 30-vuotiaalta, ei edes missään muussakaan elokuvassa. No, eipä se Glenn Campbellkään varsinaisesti loista LeBoeufin roolissa. Vaatimattomista konnanrooleista hurjannäköinen ja liki tunnistamaton Barry Pepper jää parhaiten mieleen. Josh Brolinista ei käy ilmi, onko hän vajaaälyinen vai mikä: ylipurenta ja sönköttävä puhetyyli ei oikein vakuuta. Ja niistä parista muusta Pepperin miehestä ei kerrota sitäkään vähään. Hyvä, että edes nimet kerrotaan.

 

Tarinan suurin puute sekä uudessa että vanhassa versiossa on konnaroolit, jotka jäävät hyvin pieniksi. Väkivallasta huolimatta elokuva tuntuu etenevän käsijarrupäällä eikä se loppuhuipennukseksi tarkoitettu Roosterin taistelukaan Pepperin miesten kanssa vedä vertoja sille, kun Wayne paukuttaa kiväärin ja revolverin kanssa saman kohtauksen. Vakavammasta tyylilajista johtuen yleistunnelma on surullinen ja maisema kovin kylmä ja väritön, mikä tyyli yleistyi ”Kalpeasta ratsastajasta”. Surullisuutta lisää elokuvan loppuratkaisu, joka poikkeaa vanhasta versiosta edukseen enkä kerro siitä sen enempää. Kuvauksellisesti leffa on toteutettu ihan viimeisen päälle. Ehkä tarina olisi tarvinnut hieman lisää coenmaisuutta: vähän varman päälle pelaamisen maku elokuvasta jäi. Mutta jos lännenelokuvien sanottiin kuolleen 70-luvulla, niin se ei pidä paikkansa. 1990-luvulta alkaen laatu on korvannut määrän, ja vaikkei klassikoiksi ole mielestäni noussut kuin ”Armoton” ja ”Tanssii susien kanssa” (sekin lähinnä teemaltaan), niin ne ansaitsevat paikkansa lännenelokuvahistoriassa siinä missä kulta-ajan westernitkin.

 

Arvosana: ***

 

true_grit_2010-normal.jpg