Hatfields & McCoys (TV miniseries)

 

Pääosissa: Kevin Costner, Bill Paxton, Matt Barr, Tom Berenger, Powers Boothe, Sarah Parish, Andrew Howard, Mare Winningham, Lindsay Pulsipher, Jena Malone, Ronan Vibert

 

Käsikirjoitus: Ted Mann ja Ronald Parker, Bill Kerbyn ja Ted Mannin tarinan pohjalta

 

Ohjaus: Kevin Reynolds (2012) 290 min

 

”I'm a poor lonesome cowboy, far away from home...” rallatteli Lucky Luke jälleen kerran, kun oli saanut kahden suvun vihanpidon Painful Gulchissa loppumaan (Sukuvihaa Villissä Lännessä, 1962). Innoituksensa sarjakuva sai Hatfield-McCoydin vihanpidosta. Vihanpito sai virallisen päätöksensä vasta vuonna 2003, kun suvut sopivat rauhasta. Ja teema on ihan yhtä ajankohtainen nykyäänkin, kun anteeksianto ei tunnu kuuluvan ihmisten sanavarastoon. Termistä on tullut sittemmin synonyymi sukuvihalle. Tapaus on jälleen kerran esimerkki ihmisten järjettömyydestä, mutta myös amerikkalaisen oikeusjärjestelmän toimimattomuudesta: akuutti vihamielisyys kesti yli 15 vuotta, vaatien suuren määrän uhreja, Randolph "Ole Ran'l" McCoyn menettäessä väkivaltaisuuksissa neljä poikaa ja yhden tyttären. Suurten konfliktien jatkuessa unohtuu helposti se, mistä kaikki oikein sain alkunsa. Anderson ”Devil Anse” Hatfield toteaa pojalleen Capille: ”Sinun lapsesi eivät tiedä mistä taistelut alkoivat, ja heidän lapsensa eivät tiedä taisteluiden koskaan ollenkaan.”

 

”Se kaikki alkoi siasta”

 

History Channel on tuottanut tapauksesta erinomaisen tv-sarjan ”Hatfields & McCoys”. Osatuottajana on myös sarjan suurin tähti Kevin Costner, ja ohjaajana Costnerin kanssa aiemminkin työskennellyt Kevin Reynolds (”Robin Hood – varkaiden ruhtinas”, ”Waterworld”). Miesten välit menivät poikki ”Waterworldin” kuvauksissa, mutta elokuvan teeman vastaisesti miehet ovat sopineet välinsä ajoissa, siis toisin kuin Devil Anse ja Randall. History Channel takaa sen, että tarinassa ei juuri oteta vapauksia todellisuuspohjan kärsimättä.

Mistä kaikki sitten sai alkunsa? Virallisen tiedon mukaan Jimmy Vance (Tom Berenger), Anderson 'Devil Anse' Hatfieldin (Kevin Costner) eno, tappoi Unionin riveissä taistelleen Asa Harmon McCoyn (Chad Hugghins), kun alueen muut asukkaat olivat Konfederaation puolella. Mutta varsinaisesti tilanne kärjistyi 1878, kun Randall McCoy (Bill Paxton) väitti Floyd Hatfieldin (Lloyd Hutchinson) varastaneen häneltä sian. Oikeudessa Bill Staton (Michael Greco) todisti Floydin puolesta ja syyte hylättiin. Koska tuomarina oli Valentine Hatfield (Powers Boothe), McCoyt eivät helposti nielleet tuomiota, ja myöhemmin Sam (Jack Laskey) ja Parris McCoy (Ben Cartwright) tappoivat Statonin. Tällä kertaa todisteet olivat McCoyden puolella ja miehet vapautettiin, koska olivat tuomion mukaan vain turvautuneet itsepuolustukseen. McCoyt eivät myöskään hyvällä katsoneet Johnse Hatfieldin (Matt Barr) suhdetta Roseanna McCoyhin (Lindsay Pulsipher), Randallin lempityttäreen, joka tuli lopulta myös raskaaksi. Tässä kohtaa sarja poikkeaa hieman historiasta: Randallin pojat sieppasivat Johnsen ja uhkasivat tappaa tämän aamun koittaessa. Roseanna ehti kuitenkin varoittaa Devil Ansea, joka vapautti pojan. Roseannan ja Johnsen liitosta ei kuitenkaan tullut mitään ja Roseanna tuli kummankin perheen hyljeksimä. Myöhemmin Johnse meni naimisiin Roseannan serkun, Asa Harmonin tyttären Nancyn (Jena Malone) kanssa.

7.8.1882 vaalipäivänä Devil Ansen veli Ellison (Damian O'Hare) sai kuolettavat haavat, kun painiottelu McCoyn poikien kanssa päättyi 26:een puukoniskuun ja ampumahaavaan. Devil Anse järjesti pikaisesti etsintäpartion ja sai pojat kiinni. Hän uhkasi tappaa pojat, jos Ellison kuolee. Kahta päivää myöhemmin näin kävi eikä Sally-äidin (Mare Winningham) vetoomus poikien saattamisesta oikeuteen sulattanut Devil Ansen mieltä. Tolbert (Sam Reid), Phamer (Michael Jibson), ja Bud (Tyler Jackson) teloitettiin ampumalla. McCoyn perheen lakimies ja serkku Perry Cline (Ronan Vibert) sai nostettua syytteet teloittajille, mikä toi paikalle palkkionmetsästäjiä, kuten entisen Pinkertonin asiamiehen 'Bad' Frank Phillipsin (Andrew Howard), joka oli itse haavoittunut aiemmin etsiessään etsintäkuulutettua Hatfieldiä. Myös Clinella oli kana kynittävänä, sillä hän oli yrittänyt viedä maata Devil Anselta asiakirjalla, joka paljastu huijaukseksi ja Devil Anse vaati hyvitykseksi maata Clinelta. Hatfieldit joutuivat piileskelemään yhä pahenevalta ihmisjahdilta.

 

”Auld Lang Syne”

 

Vuoden vaihtuessa 1888:ksi Devil Anse päätti katkaista käärmeeltä pään ja hyökätä suoraan Randallin kimppuun. Kärsiessään keuhkopussintulehduksesta, hän ei päässyt mukaan operaatioon, joka meni kaikilta osin pieleen. Sally vakuutti Randallille, että jos tämä pakenee, Hatfieldit jättävät muut rauhaan. Jim Vance uskoi Randallin olevan talossa ja sytytti sen palamaan. Ellisonin kehitysvammainen poika Ellison 'Cotton Top' (Noel Fisher) ampui sekamelskassa vahingossa yhden Randallin palavasta talosta pakenevista tyttäristä, Alifairin (Katie Griffiths) ja Jim Vance Calvinin (Max Deacon) sekä pahoinpiteli Sallyn, joka menetti tapauksessa järkensä. Tapauksen johdosta Jim Vance piiloutui Devil Ansen neuvosta vuorille, josta Bad Frank hänet löysi, Nancyn vihjeestä ja tappoi hänet. Myöhemmin Bad Frank ja Nancy menivät naimisiin.

Uuden vuoden verilöylyllä oli lopulta merkittävä tekijä vihanpidon loppumiseen. Sitä seuranneissa tapahtumissa Hatfieldejä pidätettiin ja kahta vuotta myöhemmin tuomiotkin oli jo jaettu. Kovimman tuomion sain Cotton Top, joka hirtettiin. Viimeisinä sanoinaan hän huusi: ”Hatfieldit pakottivat tekemään sen.” Epäselväksi jäi, mitä hän tuolla tarkoitti: poika taisi olla kuitenkin sen verran fiksu, että tajusi Hatfieldien uhraavan hänet muiden edestä, vaikka nimellisesti ei edes ollut itse Hatfield, vaan Ellison Mounts. Kohtalo ei ollut kovin suopea monellekaan tarinan päähahmoista: Bad Frank ammuttiin baaririidan päätteeksi, Nancy kuoli muutamaa vuotta myöhemmin keuhkosairauteen, Roseanna menehtyi sairauteen pian Uuden vuoden verilöylyn jälkeen ja Randall paloi kuoliaaksi tulipalo-onnettomuudessa. Kaiken kaikkiaan tapaus jätti jälkeensä vain verta ja kyyneleitä, vaikka Devil Ansen veljenpoika Henry D. Hatfield ylsi kuvernööriksi ja senaattoriksi asti sekä William 'Cap' Hatfield (Boyd Holbrook) sheriffiksi.

 

On kerrassaan hienoa, että tv-tuotannot on saatu tähän laatuluokkaan, sillä saagan kuvaaminen elokuvassa olisi vaatinut trilogian, jollaiseksi tämänkin voi lukea: kolme noin puolitoista tuntista osaa. TV-tuotannon ei tarvitse kuitenkaan painia samojen ongelmien kanssa kuin elokuvien eikä tv ole enää arvonalennus näyttelijöillekään. Tässäkin sarjassa yhdistyy nuoruus ja kokemus. Näyttelijätyö on huikaisevaa. Kevin Costner vain paranee vanhetessaan, tai sitten vaan on saanut vanhemmiten parempia käsikirjoituksia kohdalleen. Tämmöistä kyynisyyttä on mieheltä harvoin, jos koskaan nähty. Costnerin ei tarvitse kilpailla sankariroolista, sillä tarinassa ei ole yhtään sankaria, ei edes vakuuttavissa naishahmoissa, jotka pitävät sukuvihaa yllä lähes yhtä suurella intohimolla kuin miehetkin. Tom Berengeristä pitää kysyä, että mitä ihmettä hän on tehnyt tämän ja ”Platoon – Nuoret sotilaat” välillä? Itselleni ei ainakaan tule mieleen mitään ikimuistoista, mutta Jim Vance rooli on kuin tehty hänelle. Hän on kirjaimellisesti luita (hampaita) ja ytimiä myöden roolissaan, eräänlainen J.R.-hahmo, jonka haluaisi pois sotkemasta asioita, mutta ilman häntä ei oikein olisi mitään: todella vastenmielinen hahmo, jonka vastenmielisyys ei näy huutamisessa tai muussa ylenpalttisessa mesoamisessa, vain miehen olemuksessa. Jopa tavallisesti kammoksumani Bill Paxton yltää paikoin koskettaviin tulkintoihin sisällissodan ja vankileirin traumatisoimana miehenä, joka ei löydä paikkaansa ja menettää lopulta kaiken. Miehen aina yhtä huolestunut ilme sopii siis kuin hanska käteen. Mare Winninghamin ja Sarah Parishin roolityöt ihastuttavat etenkin siinä, etteivät he sorru imelyyksiin tai ylitunteiluihin edes niissä kohdissa, joissa äidin pitäisi puolustaa lapsiaan: maailma kun ei tuolloin ollut naisten eikä tunteita saanut juuri esittää. Nuoremmasta polvesta kiiltokuvapoju Matt Barr esittelee tarpeettomasti sixpackiään, mutta menettelee kuitenkin, varsinkin Lindsay Pulshiperin seurassa. Toista Devil Ansen poikaa näyttelevä Boyd Holbrook saa rooliinsa enemmän rosoa. Andrew Howard ja Jena Malone sortuvat hieman ylinäyttelyyn, mutta menköön. Tuotannossa on niin paljon avainhenkilöitä, että mahtuuhan sinne muutama heikompikin suoritus. Hahmoihin ei pysty varsinaisesti samaistumaan, mutta heidän tunteensa pystyy tuntemaan. Täytyy olla todella kyyninen ihminen, ettei tuntisi sarjan katsottuaan roolihahmojen tuskaa.

 

Tuotannon suurin vahvuus on realistisuus. Käsityön tuoksu leijuu ilmassa. Tekijöillä ei ole ollut tarvetta asettua kummankaan osapuolen puolelle, eikä kohtauksia ole ylidramatisoitu vaikkapa kohtalokkaalla orkesterimusiikilla. He jättävät asian täysin katsojan päätettäväksi, vaikka Jim Vancen voisi katsoa aloittaneen koko homman, mutta sekään ei ole lopulta niin yksinkertaista. Kun väkivallasta tuli viimeistään Quentin Tarantinon ja Robert Rodriguezin myötä populaarikulttuuria, jossa väkivallalle pystyy hekottelemaan, tämänkaltainen kuvaus palauttaa sen uskottavuuden, mitä elokuvat ja tv-sarjat kaipaavat: väkivalta on aina kauhistuttavaa, eikä tappamisessa ole oikeasti mitään hienoa tai oikeutettua, vaikka itsekin tulee ihasteltua Likaista Harrya, Terminaattoria ja muita toimintasankareita. Väkivaltainen kuolema ei ole hienoa eikä se tapahdu niin siististi kuin annetaan ymmärtää. Tuskan voi kuvata muullakin tavalla kuin roiskimalla verta ja suolenpätkiä ympäri lavasteita. Tämän voi huomata Ellisonin kohdalla, joka kituu silvottuna lähes kahden vuorokauden ajan. Tästä huolimatta tekijät eivät ole sortuneet moralisoimaan, vaan kuvaavat asiat miten ne ovat. Pilvihöttöön tottuneet katsojat saattavat kauhistella väkivaltaa ja jopa ahdistua näkemästään. Jos näin käy, sarja on täyttänyt tehtävänsä. Myönnän ahdistuneeni itsekin. Katsojalta vaaditaan myös kärsivällisyyttä: aivan kuten roolihahmotkin, myös katsojan voi olla vaikea muistaa, mistä kaikki alkoi. Jos näin käy, on se toinen merkki tekijöiden onnistumisesta. Katsottuaan sarjan, tuntuu ettei tämän lähemmäs autenttisuutta enää päästä.

 

Arvosana: *****

 

hatfields_%26_mccoys-normal.jpg