Pako yli aavikon (3 Godfathers)


Pääosissa: John Wayne, Pedro Armendáriz, Harry Carey jr.


Ohjaus: John Ford (1948) 106 min


Kolme pankkiryöstäjää, Robert 'Bob' Hightower (John Wayne), William 'Abilene Kid' Kearney (Harry Carey jr.) ja Pedro 'Pete' Roca Fuerte (Pedro Armendáriz), saapuu Welcomen kaupunkiin ryöstämään pankin. Kolmikko pysähtyy tietämättään keskustelemaan kaupungin sheriffin, Buck Sweetin (Ward Bond) kanssa. Sheriffi aavistelee miehillä olevan pahat mielessä ja keskustelun päätyttyä menee tutkimaan etsintäkuulutettujen listaa, jossa onkin ilmoitus Williamista. Miehet onnistuvat pankin ryöstössä, mutta sheriffi apulaisineen on pian paikalla ja he onnistuvat haavoittamaan Williamia olkapäähän. Kolmikko ratsastaa pois kaupungista jahtaajat perässään. Sheriffi ampuu Pedron ratsuun kiinnitettyyn vesileiliin reiän ja päättää, että se saa riittää siltä erää. Edessä on paahtava erämaa, jonka läpi kulkevan junaradan varrella on lähietäisyydellä kaksi vesipistettä. Sheriffi kerää etsintäpartion ja lähtee miehittämään näitä kahta pistettä. Kun Bob tajuaa sheriffin juonen, he kääntyvät toiseen suuntaan. Menetettyään hiekkamyrskyssä hevosensa, he hädin tuskin selviävät vedenottopaikalle ja huomaavat, että se on räjäytetty. Vankkureista löytyy viimeisillään raskaana oleva nainen (Mildred Natwick), jonka mies on yrittänyt räjäyttää lähteen auki ja tämän jälkeen kadonnut erämaahan. Pedro auttaa synnytyksessä, jonka jälkeen miehet lupaavat kuolevalle naiselle ryhtyä pojan kummisediksi ja huolehtia pojasta, jonka hän ristii Robert William Pedro Hightoweriksi. Vaunusta löytyy alkuun tarvittavat lastenhoitovälineet, mutta pian miesten on saatava poikavauva turvaan. William, joka lukee naisen raamattua, löytää johdatuksen raamatun tekstistä ja ehdottaa, että lapsi viedään New Jerusalemiin, josta nainen oli tullutkin. Suolajärven ylitys käy ylivoimaiseksi Williamille ja tämä nääntyy sinne, pyytäen muita pitämään lupauksensa kuolevalle naiselle. Sillä välin sheriffi on keksinyt miesten suunnitelman ja lähtenyt heidän peräänsä. Sheriffi löytää vankkureista tutun vaatekappaleen, jota hänen tyttärensä piti häissään. Sheriffi lupaa omasta pussistaan 50 dollaria lisää, jos etsintäpartio onnistuu tappamaan pankkiryöstäjät. Päästyään suolajärven yli, Pedro murtaa jalkansa. Hän käskee Bobin jatkamaan matkaa ja jättämään revolverin hänelle, kojoottien varalta. Bob alkaa nähdä hallusinaatioita. Hän etsii lohdutusta raamatusta ja lukee kohdan, jossa Jeesus pyysi opetuslapsia hakemaan aasin. Bob suuttuu, mutta pian hänen eteen astelee aasi varsansa kanssa. Niiden avulla Bob pääsee New Jerusalemiin viimeisillä voimillaan eikä jaksa vastustella edes sheriffiä, joka saapuu kohta perässä.


Vuonna 1916 Edward LeSaint ohjasi elokuvasta ensimmäisen version, ”The Three Godfathers”. John Ford teki tästä uuden version (1919), ”Marked Men”, jonka uskotaan kadonneen. Näissä elokuvissa esiintyi Harry Carey sr, josta tuli Fordin luottonäyttelijä. Kun Carey sr. kuoli vuonna 1947, Ford tarttui tuttuun aiheeseen ja otti yhdeksi päätähdekseen tämän pojan Harry Carey jr:n. Isä ja poika Carey ehtivät esiintyä yhdessä Howard Hawksin ”Punaisessa virrassa”. Ford on omistanut elokuvansa Careyn muistolle. Valitettavasti siinä lienee elokuvan merkittävimmät asiat. Elokuva alkaa varsin mielenkiintoisesti, varsinkin kun Duke esittää roistoa. Ryöstön jälkeinen takaa-ajo on Fordia parhaimmillaan ja taivallus hiekkamyrskyssä niin ikään erinomainen: pistää oikein miettimään, että mitenhän kohtaus on toteutettu. Eikä siinäkään ole mitään vikaa, että miehet ottavat vauvan hoidettavakseen, mutta vertaus Jeesukseen on jo pikkaisen liikaa: joulu, kolme viisasta miestä (vai ennemminkin kolme ryöväriä, jotka saavat syntinsä lopussa anteeksi) ja poikavauva, matkalla kohti New Jerusalemia tähden opastamana ja pojan saapuminen kaupunkiin aasilla. Ja jotta elokuvan loppu lässähtäisi oikein kunnolla, niin Waynen esittämälle Bobille annetaan lieventävien asianhaarojen vuoksi minimituomio ja pojan huoltajuus, kun tämä palaa yhden vuoden ja yhden päivän mittaiselta Yuman kiertueeltaan. Eikä tässä vielä kaikki: pankinjohtajan tytär Ruby Latham (Dorothy Ford) jää odottamaan Bobia. Ihmettelinkin jo, että mikähän virka roolihahmolla oli leffan alussa, ja näinhän se sitten lopussa selvisi. On ilmeisesti haluttu houkutella myös naiskatsojia teattereihin, mutta melkoista katsojan aliarvioimistahan tuo on. Toinen amerikkalaisten rakastama miesnäyttelijä Humphrey Bogart pääsi hengestään valkokankaalla samana vuonna elokuvassa ”Sierra Madren aarre” ja jotain tämmöistä olisi suonut tapahtua myös Waynen roolihahmolle. Mutta ei, kansakuntahan olisi voinut tästä kaikesta vielä ahdistua. Tämä, jos mikä, on juuri sellainen loppuratkaisu, jota kutsutaan ”hollywoodilaiseksi”.


Ford on kerännyt luottonäyttelijänsä kokoon, tietäen mitä kultakin saa ja siinä mielessä ei tarvitse pettyä. Wayne sopii oikein hyvin roiston rooliin, tai ehkä antisankari olisi tässä tapauksessa oikeampi termi. Ei hän ihan ”Etsijöiden” tasolla ole, mutta ei siitä paljoa jääkään. Ja paljon verottaa jokaisen näyttelijän mahdollisuuksia myös tuo umpityperä loppu. Ward Bondkin on siihen asti työssään ammattitaitoinen ja kovaksikeitetty lainvartija. Pedro Armendáriz esittää karikatyyristä latinohemmoa, joka ”meksikoa” puhumalla ärsyttää Bobia, mikä jopa toimii yllättävän hyvin. Harry Carey jr:n myötä saadaan nähdä oikeasti hyvä ja uskottava roolityö, jonka kohteena on nuori mies. Esim. ”Etsijöissä” tämä tökki pahasti, mutta olihan Carey jo 27-vuotias ensi-illan aikoihin. Ja juniori saa jopa esitettäväkseen ”Streets of Laredon” elokuvan aikana, vieläpä ihan kelvollisesti siitä suoriutuen. (Suomalainen lastenlaulu ”Oravan pesä” muistuttaa muuten aika paljon ensimmäisiltä tahdeiltaan ”Streets of Laredoa.) Ward Bondin roolihahmon n. 25-30-vuotiasta tytärtä esittävä Mildred Natwick oli oikeasti Bondia kaksi vuotta nuorempi. Sivuosissa nähdään myös Ben Johnson ja Hank Warden, joka vastaa jälleen elokuvan pelleroolista, joka tuskailee itsepäisten muulien kanssa. Miehenkipeä Miss Florie (Jane Darwell) aiheuttaa painajaisia miehelle kuin miehelle. Tai eihän se tosissaan niitä juttujaan heitellyt, vai heittikö?


Eihän siitä mihinkään pääse, että lupaavan alun jälkeen ”Pako yli aavikon” on John Fordin elokuvaksi pettymys. Eihän niissä koskaan mitään juonellisia hienouksia ole, mutta tämä tarina hakee ennalta-arvattavuudessaan ja imelyydessään vertaistaan. Onneksi vauvan kanssa ei ole sorruttu pissa- ja kakkahuumoriin, mikä on melkein vakio vauvaelokuvissa. Poikavauvaa esittänyt Amelia Yelda on varmasti yksi pienimmistä näyttelijöistä, joka on koskaan esiintynyt elokuvissa. Tosin Duken jykevissä kourissa vauva kuin vauva näyttää pikkuruiselta. Suloinen pikku-Amelia suoriutuu debyytistään vallan mainiosti ja saa karskit näyttelijätkin herkistymään vilpittömästi. No, kukapa ei pidellessään sellaista nyyttiä käsissään.


Arvosana: **½


3_godfathers-normal.jpg