Lännen mies (The Westerner)

 

Pääosissa: Gary Cooper, Walter Brennan, Doris Davenport

 

Ohjaus: William Wyler (1940) 100 min

 

Cole Harden (Gary Cooper) on läpikulkumatkalla, kun hänet vangitaan hevosvarkaudesta ja viedään tuomari Roy Beanin (Walter Brennan) tuomittavaksi. Beanin tuomioistuin on kaukana oikeudenmukaisuudesta, minkä Cole saa havaita pian, vaikka hevonen osoittautuukin varastetuksi. Fiksuna miehenä hän onnistuu pelaamaan aikaa väittämällä, että tuntee Beanin ihaileman englantilaisen näyttelijän Lily Langtryn, ja lupaa toimittaa Beanille Lilyn hiuskiehkuran. Bean alkaa tuntea myötätuntoa syytettyä kohtaan, mutta lautamiehet päättävät julistaa Colen syylliseksi. Ja hevosvarkaudesta ainoa tuomio on hirttäminen. Saluunaan, jossa Bean pitää tuomioistuintaan, saapuu mies (Tom Tyler), jonka Cole väittää tuntevansa: hän sanoo ostaneensa hevosen juuri tuolta mieheltä. Mies hätääntyy ja poistuu paikalta Cole perässään. Tappelun tuoksinassa mies vetää revolverinsa esiin, jolloin Bean ampuu hänet. Cole on vapautettu syytteistä. Harden päätyy auttamaan Jane Ellen Mathewsia (Doris Davenport), joka muiden uudisasukkaiden tapaan on päätynyt paikallisten karjamiesten vihan kohteeksi. Uudisasukkaat aitaavat maitaan ja karjamiehet haluaisivat, että karja saa laiduntaa vapaasti. Myös Roy Bean on karjamiesten puolella ja pian Beanin ja Colen ystävyys on mennyttä, vaikka tämä yrittää taivuttaa kumpaakin osapuolta luopumaan jyrkistä näkökulmistaan. Bean aiotaan lynkata, mutta Cole estää sen. Tämän jälkeen tilanne kärjistyy ja Jane Ellenin isä Caliphet (Fred Stone) tapetaan. Cole ei näe muuta keinoa kuin pidättää Bean, joten Cole nimitetään piirikunnan apulaissheriffiksi. Bean on vahvasti suojeltu, mutta kun Lily Langtry saapuu naapurikaupunkiin esiintymään, Bean ei voi vastustaa kiusausta ja ostaa näytöksen kaikki pääsyliput. Cole saa tästä vihiä ja tietää tilaisuutensa tulleen.

 

Elokuva viittaa oikeaan Villin lännen tuomariin, Roy Beaniin, mutta eihän tällä ole kovinkaan paljon tekemistä totuuden kanssa: ihan yhtä hyvin totena voisi pitää Lucky Lukea, jossa Roy Bean myös seikkailee omassa kertomuksessaan. No, se seikka ei taas heikennä elokuvaa yhtään, ollen ainakin viihdyttävämpi kuin puhdas elämänkertaelokuva, jollaista edustaa vaikkapa komediallinen ”Roy Bean – piru mieheksi”, joka sekin perustuu aika löyhästi tositapahtumiin. Ja tarkoituksena lienee ollut, että Cole Harden on elokuvan keskeisin hahmo. Sen osalta elokuva sitten meneekin osittain metsähallituksen puolella, sillä kyllähän Roy Bean on elokuvan kantava voima, varsinkin kun hänet on kuvattu keskivertokonnaa miellyttävämmäksi hahmoksi. Vielä kun näyttelijänä on ikisympaattinen, mutta myös päinvastaiseen tulkintaan pystyvä Walter Brennan, niin Gary Cooper jää täysin toista viulua soittamaan.

 

Syy ei ole yksin Gary Cooperin, jonka eleettömyys toimii toisissa elokuvissa paremmin kuin toisissa. Colen on luonteeltaan kaikin puolin särmätön. Ehätin jo toivoa, että hän olisi oikeasti ollut hevosvaras ja tappanut vielä syyttömän ohikulkijan pelastaakseen oman nahkansa. Roy Bean onkin sitten mielenkiintoisempi tapaus: ilman mitään lainopillista koulutusta mies jakaa tuomioita saluunassaan, tuomioita, jotka eivät oikein kestä päivänvaloa. Beanin julmuus pääsee parhaiten esiin elokuvan alussa, jonka jälkeen hahmosta tulee vähän liian läheinen, mikä huipentuu lopussa varsin kornilla tavalla. Brennan muuntautuu loistavasti Beanin eri hahmoihin: tuomariksi, juopoksi, ylvääksi Konfederaation upseeriksi, vaikka oikeasti Bean liittyy armeijaan vasta, kun Etelä alkoi osoittaa ensimmäisiä merkkejä tappiosta. Ja kun kyse ei ollut Meksikon armeijasta, johon kenraaliksi pääsi lähes kuka tahansa, niin taisi se sotilasarvokin olla ihan sieltä alimmasta päästä. Doris Davenport ei varsinaisesti loista roolissaan, mutta on keskivertoa paremmassa osassa, kun hänen rooliaan on vaivauduttu kirjoittamaan vähän merkityksellisemmäksi kuin yleensä: Jane Ellen ei ole sen enempää nalkuttava naisystävä kuin hiljainen, kotona odottava söpöläinenkään.

Muutama turhan sattumanvarainen yksityiskohta haittaa leffan yleisarvosanaa, joista mainittakoon nyt se, kun hevosvaras saapuu samaan saluunaan tai Lily Langtry saapuu sopivasti naapurikaupunkiin esiintymään. Viinalla läträtään välillä siihen tahtiin, että voisi kuvitella kyseessä olevan kotimainen elokuva. Jonkin verran häiritsee se, että Roy Beankin vetää oluttuopillisen viskiä (oletan, että sitä siinä pullossa oli) kertarykäisyllä kitusiinsa. Ja muun viinanjuonnin jälkeen seuraavana aamuna sitten sen suuremmitta kohmeloitta hurjaan takaa-ajohommaan, sekä se, että alussa hirtettävä uudisasukas ei sätki yhtään narun jatkeena. Sittemmin yleiseksi lännenelokuvien aiheeksi päätyneeseen maanomistajuuskiistaan päästään toden teolla vasta elokuvan puolivälissä, mutta se onkin sitten julmalla tavalla kuvattu. Välillä tuntuu, että kun elokuva saavuttaa tietyn iän, niin se saa automaattisesti klassikon maineen, ja varmaan ”Lännen mieskin” on sen ansainnut. Minusta se ei kuitenkaan nouse ihan ikimuistettavimpien westernklassikoiden joukkoihin muuten kuin Brennanin osalta.

 

Arvosana: ***

 

the_westerner-normal.jpg