He ratsastivat läpi luotisateen (Ride in the Whirlwind)

 

Pääosissa: Cameron Mitchell, Jack Nicholson, Millie Perkins

 

Ohjaus: Monte Hellman (1965) 78 min

 

Viisi miestä ryöstää postivaunut ja syyllistyy samalla murhaan. Yksi ryöstäjistä haavoittuu, joten miehet joutuvat piileskelemään vuoristossa. Kolme cowboyta, Vern (Cameron Mitchell), Wes (Jack Nicholson) ja Otis (Tom Filer) ovat matkalla kotiin Wagoon ja matkalla he osuvat rosvojen piilopaikkaan. Joukkoa johtava Blind Dick (Harry Dean Stanton) ei usko kolmikosta olevan haittaa ja toivottaa miehet tervetulleiksi yöpymään mökin liepeille. Kolmikko aikookin poistua aamun valjetessa, mutta rosvoja jahtaava etsintäpartio on saartanut heidät. Peläten, että heidät sekoitetaan rosvoihin, Vern, Wes ja Otis päättävät olla antautumatta ja paeta tilaisuuden tullen. Alkaa tulitaistelu, jonka aikana Otis kuolee. Vern ja Wes pääsevät karkuun. Rosvot joutuvat ahdinkoon, kun etsintäpartio sytyttää mökin tuleen. He antautuvat ja joutuvat välittömästi hirteen. Vern ja Wes joutuvat hylkäämään hevosensa kivikkoisessa vuoristossa, osan partiosta ollessa heidän jäljillään. He onnistuvat pääsemään karkuun ja saapuvat Evanin (George Mitchell) ja hänen perheensä tilalle. Tytär Abigail (Millie Perkins) ja vaimo Catherine (Katherine Squire) tarjoavat miehille ruokaa. He eivät uhkaa perhettä, haluavat vain levätä hetken ja lainata Vernin hevosta. Kun yksi etsijöistä saapuu tilalle, Evan onnistuu viestittämään, että miehet piileskelevät hänen talossaan, jolloin etsijä lähtee hakeman apujoukkoja. Vern ja Wes eivät ota riskiä, vaan pakenevat paikalta. Evan ei halua antaa hevostaan taistelutta ja saa surmansa, Vernin haavoittuessa. Vern ei kykene jatkamaan matkaa ja hän jää pidättelemään etsijöitä, jotta Wes pääsee karkuun.

 

”He ratsastivat läpi luotisateen” on valmistunut peräjälkeen ”Hän ampui ensin” kanssa. Jack Nicholson on ollut tuottamassa molempia elokuvia, Roger Cormanin ollessa takapiruna ja Nicholson vastaa myös ”luotisateen” käsikirjoituksesta. Katsottuani ”Hän ampui ensin”, olin hieman hämmentynyt, mutta ”luotisade” vahvisti kuvan Monte Hellmanista erilaisten ja erikoisten elokuvien tekijänä. Tämä jälkimmäinen ei ole ihan niin outo, mutta melankolisuudessa ja vähäeleisyydessä se(kin) vetää paikoin veroja uuden aallon ranskalaisen tai Aki Kaurismäen elokuvien tunnelmalle. Verrattuna edeltäjäänsä, kuvanlaatu on varsin hyvä, mutta ääni puolestaan yhtä luokaton. Tämä johtunee siitä, että oletan elokuvassa käytettävän ”hunttiääntä”, eli mitään jälkiäänityksiä ei ole tehty. Se luo osaltaan autenttisen tunteen, mutta samalla dialogista on vaikeampi saada selvää. Tai sitten budjetissa ei ole ollut varaa kunnolliseen äänityöhön. Tästäkö syystä en sitten oikein ymmärtänyt tarinan kaikkia asioita, kuten miksei kolmikko yrittänyt puhumalla selvittää, etteivät he kuuluneet rosvojoukkoon? Ja kuka se etsintäpartiota johtava mies oikein oli, sheriffi? Postivaunujen eloonjääneet olivat varmasti kertoneet, että ryöstäjiä oli viisi.

 

On myönnettävä, että en ole näin vähäeleisen näyttelijätyön ystävä. Näyttelijöistä on vaikea saada irti mitään. Millie Perkins on yhtä flegmaattinen tässäkin roolissa, mitä hän oli myös elokuvassa ”Hän ampui ensin”. Nyt hänen roolinsa on vielä pienempi, vuorosanojakin lienee alle 20. Vaikea uskoa, että kyseessä on sama näyttelijä, joka niin iloisesti tulkitsi Anne Frankia. Ainoastaan rosvoporukan näyttelijät näyttelevät enemmän, mutta heistäkin päästään eroon jo hyvissä ajoin. Jack Nicholson narisee vuorosanansa yhtä innottomasti kuin muutkin. Rooleihin olisi voitu laittaa melkein kuka tahansa jamppa lähikuppilasta ja tulos olisi tuskin muuttunut huonompaan suuntaan.

 

Nicholsonin käsikirjoittajaura oli varsin lyhyt eikä tämän perusteella sitä tarvitse yhtään ihmetellä. On toki muistettava, että aikaa leffan tekemiseen on ollut niukasti, kun Corman totesi Hellmanille, että ”samalla voit kuvata kaksi westerniä, niin tulee halvemmaksi.” Sopivalla kehittelyllä olisi voitu saada huomattavasti kunnianhimoisempikin lopputulos, kun lähtökohta on ihan kiinnostava: kolmikon olisi todistettava syyttömyytensä, aivan kuin Richard Kimble ”Takaa-ajetussa”. Loppu jättää jatko-osan mahdollisuuden kutkuttavasti auki, mutta sitähän ei koskaan tullut. Jos elokuvan tarkoituksena on ollut jättää katsojalle depressiivinen, epätoivoinen ja voimaton olo, niin siinä tekijät ovat onnistuneet täydellisesti. Erikoista on myös, että tämä jälkimmäisenä kuvattu elokuva julkaistiin ensin. Elokuvan suomenkielinen on jälleen harhaanjohtava. Vaikka etsintäpartio järjestääkin melkoisen luotisateen, niin ei sankarikolmikko sen läpi ratsasta.

 

Arvosana: **

 

ride_in_the_whirlwind-normal.jpg