Armoton (Unforgiven)


Pääosissa: Clint Eastwood, Gene Hackman, Morgan Freeman


Ohjaus: Clint Eastwood (1992) 126 min


Kaksi paikallista karjapaimenta syyllistyy Delilah-nimisen prostituoidun (Anna Levine) viiltelyyn. Kaupungin sheriffi Little Bill Daggett (Gene Hackman) tekee sovintoehdotuksen: sutenööri ja saluunan omistaja Skinny Dubois'lle (Anthony James) on annettava kuusi hevosta korvauksena menetetystä tulosta, sillä Skinny olettaa, ettei Delilah enää kelpaa kellekään. Muut prostituoidut eivät hyväksy sopimusta. Strawberry Alice (Frances Fisher) pyytää muita antamaan rahaa, jotta he voisivat palkata revolverimiehen kostamaan viiltelyyn syyllistyneille miehille. William Munny (Clint Eastwood) on sikafarmari, yksinhuoltaja ja entinen pahamaineinen tappaja. Eräänä päivänä tilalle saapuu nuori mies, Schofield Kid (Jaimz Woolvett), joka pyytää häntä mukaan tappokeikalle. Elämänsä täysin muuttanut Munny ei haluaisi lähteä, mutta ongelmat kotitilalla saavat miehen tarttumaan vielä kerran aseisiin. Hän haluaa mukaan vanhan ystävänsä Ned Loganin (Morgan Freeman). Sillä välin Big Whiskeyhyn on jo saapunut palkkiosta kiinnostuneita. Yksi heistä on English Bob (Richard Harris), joka kulkee ympäri Yhdysvaltoja mukanaan kirjailija ja elämäkerturi W.W. Beauchamp (Saul Rubinek). Sheriffi Daggett, joka on tietoinen prostituoitujen aikeista, on kieltänyt aseiden tuonnin kaupunkiin ja hän päättää tehdä English Bobista varoittavan esimerkin: hän pahoinpitelee miehen ja lukitsee selliin. Beauchamp saa tietää sheriffiltä todellisia tarinoita English Bobin elämästä. Lopulta Dagget ajaa Bobin kaupungista, Munnyn ja kumppaneiden saapuessa samalla kaupunkiin. Kuumeinen Munny jää saluunan baariin, kun Kid ja Ned menevät hakemaan etumaksua yläkerrasta. Daggett löytää Munnyn hallusta aseen ja pieksee tämän henkihieveriin, Nedin ja Kidin paetessa ikkunasta. Munnyn toivuttua he lähtevät metsästämään karjapaimenia. Ned ampuu Davey Buntingin (Rob Campbell) hevosen, mutta kun pitäisi antaa jalkansa murtaneelle Daveylle kuolinisku, hän huomaa, ettei pystykään enää siihen, jolloin Munny hoitaa homman loppuun ja Ned päättää lähteä kotiin. Quick Mikelle (David Mucci) järjestetään piilopaikka ja vartio, mutta luonnon kutsuessa Kid ja Munny saavat tilaisuutensa. Kid ampuu Miken huussiin. Ned jää etsintäpartion käsiin ja joutuu Daggettin kuulusteltavaksi ja kuolee pahoinpitelyyn. Tieto päätyy Munnylle, jonka on muututtava vielä kerran inhoamakseen mieheksi.


Clint Eastwood sai ”Armottoman” käsikirjoituksen vuosia aiemmin, ennen kuin elokuvaa alettiin toteuttaa. Eastwood ei ollut mielestään tarpeeksi iäkäs William Munnyn rooliin. Tuosta voi olla montaa mieltä, mutta odotus joka tapauksessa kannatti, vaikka Eastwood päästikin valkokankaalle sellaisia ”mestariteoksia” kuin ”Heartbreak Ridge” ja ”The Rookie – tulokas”: ”Armottomasta” tuli kolmas parhaan elokuvan voittanut western ja Eastwood sai myös kriitikkojen arvostuksen ohjaajana. Henkilökohtaisesti elokuvalla on sellainen merkitys, että se oli ensimmäinen valkokankaalta näkemäni western. Ensimmäisen katsojakokemus oli hieman ristiriitainen, kun sitä vertasi Leonen leffoihin, mutta sittemmin se on kohonnut yhdeksi lempielokuvistani. Tuskin missään muussa westernissä on yhtä mielenkiintoista roolihahmomaailmaa. Elokuvassa on myös elementtejä, jotka ovat harvassa: sankari ampuu aseettoman miehen, sankari myöntää pelkäävänsä, joku roolihahmoista joutuu menemään paskalle ja päähenkilöt puhuvat masturbaatiosta!


Monissa paikoissa on noussut esiin elokuvan väkivaltaisuus, mikä pohditutti myös Gene Hackmania. En oikein ymmärrä mistä tuo näkemys kumpuaa. Elokuvassa tapetaan kahdeksan ihmistä, mutta väkivalta on kuvattu äärimmäisen realistisesti. Väkivallalla on seurauksensa niin uhrille kuin sen toteuttajallekin. Kuten käsikirjoittaja David Webb Peoples itsekin ilmaisi, niin tappaminen on tehty elokuvissa liian helpoksi: bang, bang, you're dead ja sitten mennään syömään mamman leipomaa omenapiirakkaa. Tappaminen osoittautuu vaikeaksi jopa Daggettille mutta myös Munnylle, jos veressä ei ole alkoholia. Kidin vuodatus tekemästään urotyöstä on traagista katsottavaa: juuri sellaiseksi voisi kuvitella olon, jos olisi joutunut vastaavan tilanteeseen.


Peoples on kääntänyt länkkärien perusasetelman päinvastaiseksi: hyvä tyyppi onkin nyt paha. Mutta silti asia ei ole niin yksinkertainen. Vaikka sheriffi Daggett syyllistyykin virka-aseman väärinkäyttöön, niin hän kuitenkin yrittää tehdä kaikkensa välttääkseen mahdollista verilöylyä. Munnyn kohdalla ongelmat kotitilalla ja sinänsä oikeutetulta tuntuva tehtävä antaa oikeutta prostituoiduille. Munnya ei kuitenkaan romantisoida ja tässä onkin elokuvan hienous: alkuun näyttää siltä, että Munnysta kerrotut kauheudet ovat vain yksi luku lännen myyttisiä tarinoita, joita W.W. Beauchampin kaltaiset kirjoittavat. Ja on melkein surullista nähdä, mitä mies joutuu tekemään, ja miksi hän joutuu muuttumaan kostaakseen Nedin kokeman vääryyden, sillä Ned on kolmikosta se ainoa syytön. Munnyn luonne ei tule esille vielä lopputaistelun aikana, vaan vasta sen jälkeen: siinä alkavat Terminatorit ym. näyttämään koulupojilta. Peoples totesi, että hän oli hämmästynyt, miten hyvin valmis elokuva vastasi hänen alkuperäiskäsikirjoitustaan ja näkemystään.


Gene Hackman palkittiin parhaasta sivuosasta ja Eastwood oli ehdolla parhaasta pääosasta Oscar-gaalassa. Eastwood hävisi pystin Al Pacinolle (”Naisen tuoksu”). Menikö nuo palkinnot sitten aiheesta vai jäikö saamatta, siihen en ota kantaa. Pienemmissä sivuosissa nähdään ehkä ne mielenkiintoisimmat suoritukset. Jaimz Woolvett pitää juuri ja juuri nuoren kiihkoilijan aisoissa, jottei se ala ärsyttää. Schofield Kid ei luonnollisestikaan ole sellainen, millaisen kuvan itsestään antaa. Toinen merkittävä sivuhahmo on tietenkin W.W. Beauchamp. Saul Rubinek antaa juuri oikeat, tuskin huomattavat eleet jokaiseen kohtaukseen. Beauchamp on myös itsenäinen juonikuvio elokuvan sisällä. Elokuvan vanhat parrat tekevät kutakuinkin itsensä näköiset roolit, tai mistä heidät muistetaan: esim. Clint on Clint. Naiset jätetään tylysti statisteiksi, mutta samalla heidän mukanaan nousee esiin hiljainen kapina naisten oikeuksien puolesta. Naisroolit ovat pelkästään prostituoituja, Nedin vaimoa ja Munnyn tytärtä lukuun ottamatta. Ja mikä hienoa, elokuvan tummaa sävyä ei ole lähdetty valaisemaan millään typerällä romanssijuonella. Sen sijaan muutamalla hauskalla kohdalla piristetään ja inhimillistetään tarinaa, kuten sillä, että Munnylla on vaikeuksia päästä vuosien jälkeen satuloidun hevosensa selkään ja Daggettin epäonnisella talonrakentamisella.


Elokuvaan on valittu rauhallinen tempo, mikä on hyvin tyypillistä Eastwoodin ohjaustyyli. Tällä kertaa tarina on niin loistavasti kirjoitettu, ettei pitkäveteisiä kohtia ole. Kanadan erämaahan rakennettu Big Whiskey on realistinen, kuten itse elokuvakin ja syysajankohta vahvistaa leffan melankolista tunnelmaa. Aseet ovat brutaalin kuuloisia etenkin Nedin Spencer-kiväärin ja Munnyn haulikon osalta. Jos ”Hyökkäys erämaassa” on modernin westernin alku, niin ”Armoton” on sen loppu. Ja miten upea loppu se onkaan.


Elokuvan ehkä hienoimmassa kohdassa kiteytetään elokuvan sanoma kolmessa lauseessa:

(Munny): It's a helluva a thing, killing a man. You take away all he's got, and all he's ever gonna have.

(Kid): Yeah. Well, I guess they had it coming.

(Munny): We all have it coming, kid.


Arvosana: *****


unforgiven-normal.jpg