Päänahanmetsästäjät (The Scalphunters)


Pääosissa: Burt Lancaster, Telly Savalas, Ossie Davis


Ohjaus: Sidney Pollack (1968) 99 min


Joe Bass (Burt Lancaster) on tuomassa majavannahkasaalistaan ihmisten ilmoille, kun hän törmää Kiowa-intiaaneihin. Päällikkö Kaksi varista (Armando Silvestre) haluaa nahat heimolleen ja antaa Joelle vaihdosta orjan Joseph Leen (Ossie Davis). Joe ei voi muuta kuin suostua. Hänellä on kuitenkin suunnitelma saada elantonsa takaisin, kun jossain vaiheessa intiaanit humaltuvat viemästään viskistä. Joe ja Joseph lähtevät seuraamaan intiaaneja. Joseph osoittautuu viisaammaksi kuin Joe ensi alkuun kuvittelee. Suunnitelma tuntuu onnistuvan, kunnes intiaanien kimppuun hyökkää Jim Howien (Telly Savalas) johtama 'Päänahanmetsästäjät'. He ovat rikollisia, jotka ovat pakomatkalla Meksikoon ja rahoittavat matkaansa myymällä intiaanien päänahkoja. 'Päänahanmetsästäjät' tappavat Kahta Varista lukuun ottamatta muut intiaanit, skalpeeraavat heidät ja ottavat myös Joen majavannahat. Joen on nyt ryhdyttävä jahtaamaan heitä. Uusi suunnitelma menee pieleen, kun Joseph jää Jimin vangiksi, mistä Joseph on aluksi iloissaan: hänkin pyrkii Meksikoon, sillä siellä orjuus on kielletty. Jim aikoo kuitenkin myydä Josephin sopivalla hinnalla. Joseph ryhtyy Jimin naisystävän Katen (Shelley Winters) palvelijaksi ja pääsee tämän suosioon. Joe ei tätä katso hyvällä ja yrittää saada majavannahat takaisin itselleen. Lopulta hän keksii juonen: hän myrkyttää erään vesilammikon hulluruoholla, jolloin osa Jimin hevosista vauhkoontuu ja karkaa, . Tilanne tasoittuu entisestään, kun hän aiheuttaa vielä kivivyöryn. Joseph lupaa puhua Joelle Jimin puolesta. Jim antaa lupauksensa majavannahkojen antamisesta takaisin Joelle, jos tämä päästä heidät menemään. Jimillä on kuitenkin muuta mielessä eikä Kaksi varistakaan ole unohtanut kohteluaan.


”Lännenelokuva-klassikko!”. Näin lukee dvd-kannen takasivulla. Klassikko-sana on kokenut melkoisen inflaation, kun sillä kuvataan elokuvaa kuin elokuvaa. Ei ”Päänahanmetsästäjät” mikään klassikko mielestäni ole, itse asiassa keskiverto esitys, kun ottaa huomioon, että ohjaajana on sellainen arvostettu elokuvantekijä kuin Sidney Pollack. Elokuva kuuluu ohjaajan varhaisimpiin ohjaustöihin. Täyspuhtaasta viihde-elokuvasta ei ole kyse: ajankohtaan mukaillen rotuasiat ovat vahvasti esillä, mutta kepeähkö tulkinta vesittää sanomaa. Kyse ei kuitenkaan ole täyspuhtaasta komediasta, vaan jotain siltä väliltä. Ja kaiken kukkuraksi niin Burt Lancaster kuin Telly Savalaskaan eivät ole omimmillaan tämäntyylisissä elokuvissa.


Olen aina ollut sitä mieltä, että Burt Lancaster on yksi jäykimmistä ja jäyhimmistä näyttelijöistä, ja suhtaudun varauksin hänen elokuviinsa. Telly Savalas on ilmeekkäämpi, mutta omalla tavallaan yksipuolinen näyttelijä, joka ei sovellu westerneihin laisinkaan. Shelley Winters huutaa roolinsa samalla tavalla kuin yleensä, joten kolme nimekkäintä näyttelijää vetää alta lipan. Sen sijaan Ossie Davis on ymmärtänyt roolinsa hyvin, ehkä siksi, että roolihahmon kehittämiseen on himpun verran panostettu. Muut hahmot ovatkin sitten enemmän tai vähemmän karikatyyrejä. Joe Bass on osapäivärasisti, mutta periaatteen mies. Hän voisi saada Josephista menettämiensä majavannahkojen arvoisen summan, muttei halua niin kuitenkaan toimia. Jim Howiella periaatteita ei ole ollenkaan. Kate on ainoa, joka kohtelee Josephia hyvin. Kate on myös katkera, sillä Jim ei ole antanut sitä elämää, jonka on luvannut. Joseph, suojellakseen itseään, esittää hölmömpää kuin onkaan: valkoiselle miehelle kauheinta on, kun mustaihoinen orja osoittautuu häntä älykkäämmäksi. Joseph käyttää ovelasti älyään hyväkseen selviytyäkseen Meksikoon. Ossie Davis on näyttelijöistä aidosti hauska, kun sellainen linja on kerran valittu.


Kun itselleni rotuasiat eivät ole leikin asia, niin elokuvan kepeä tulkinta ei kolahda, tai sitten pitäisi vetää kunnolla överiksi. Harmi, sillä rasismia käsitellään muuten rehellisesti: asia ei ole liiaksi alleviivattua, muttei myöskään vastenmielistä. Dialogi on ihan näppärää, mutta purevimmin sitä viljelee Ossie Davis. Burt Lancaster saa kuitenkin elokuvan parhaimman kommentin: ”Jos Jumala on luonut jotain naista tai viskiä kauniimpaa, niin minä en ole ikinä siitä kuullut.” Tuota viisautta olisi voinut jalostaa vielä vähän pidemmälle: ”Mutta viskipullon suun suuteleminen tulee paljon halvemmaksi.” En tiedä, onko asialla mitään merkitystä, mutta omaan korvaani särähti pahasti, kun Joseph puhuu astrologiasta Katelle ja mainitsee (ex-) planeetta Pluton. Pluto löydettiin vasta 1930, kun elokuvan tapahtumat sijoittuvat oletettavasti aikaan ennen Yhdysvaltain sisällissotaa, jonka jälkeen orjuus kiellettiin.


Arvosana: **½


the_scalphunters-normal.jpg