Liekehtivä erämaa (The Violent Men)

 

Pääosissa: Glenn Ford, Barbara Stanwyck, Edward G. Robinson

 

Ohjaus: Rudolph Maté (1955) 91 min

 

Ampumahaavasta toipuva ex-sotilas John Parrish (Glenn Ford) päättää tervehdyttyään myydä karjatilansa ja muuttaa morsiamensa Carolinen (May Wynn) kanssa itään. Parrish on viimeisiä, jotka eivät ole myyneet maitaan Anchor-nimisen tilan raajarikkoiselle omistajalle Lew Wilkinsonille (Edward G. Robinson). Wilkinsonin tarjous on Parrishin mielestä liian pieni, mutta hän päättää lopulta hyväksyä sen. Sillä välin Lew on antanut veljelleen Colelle (Brian Keith) käskyn taivuttaa Parrish myymään tarjoamallaan hinnalla. Cole usuttaa miehensä Parrishin työntekijän kimppuun tappaen hänet, mikä saa Parrishin jäämään taistelemaan tilansa puolesta. Caroline ei tätä hyväksy, vaan jättää hänet. Lew'n vaimolla Marthalla (Barbara Stanwyck) on omat suunnitelmat, johon kuuluu miehensä syrjäyttäminen ja yhteiselo Colen kanssa. Cole organisoi hyökkäyksen tilallisten kimppuun ja mm. Parrishin tila poltetaan. Parrish kostaa samalla mitalla. Lew on jäädä liekkien vangiksi, kun Martha ei auta häntä. Hänen onnistuu raahautua pois palavasta talosta. Martha luulee miehensä kuolleen ja Colen kanssa hän suostuttelee kaupungin sheriffin muodostamaan partion, jonka tarkoituksena on tappaa kapinoivat tilalliset. Marthan ja Lew'n tytär Judith (Dianne Foster), joka on jo aiemmin paennut Parrishin luo, löytää isänsä ja vie tämän Parrishin luokse turvaan. Parrishille käy selväksi, että raakuuksien takana on todellisuudessa Martha ja Cole. Lopettaakseen järjettömän tappamisen, Parrish, Judith ja Lew lähtevät takaisin Anchoriin, jossa Marthalle ja Colelle koittaa yllätys.

 

Westernien kaksi yleisintä juonikuviota lienevät kostotarina ja maanomistuskiistat. Sitä myöden tarinat alkavat muistuttaa toisiaan. Jälkimmäistä kategoriaa edustava ”Liekehtivä erämaa” on peruskauraa, onnistuen kuitenkin erottumaan edukseen siinä, ettei tarinan konna olekaan se oletettava suurmaanomistaja, vaan tämän takana vehkeilevät ihmiset, siitäkin huolimatta, että tämä juonikuvio käy selväksi jo melko varhaisessa vaiheessa. Kaiken lisäksi elokuvan on hyvin tehty ja ennen muuta näyttelijät ovat erinomaisia. Ratsastuskohtauksissa ja karjanvauhkoontumisessa on vauhtia ja loistavan kuvauksen myötä katsoja tuntee olevansa itse toiminnan ytimessä. Vaikka toiminta jääkin elokuvan loppuvaiheille, elokuvan intensiteetti kestää hyvin alusta loppuun: väliin ei ole tarvittu lisätä typeriä joukkotappelukohtauksia. Lopun kaksintaistelukin on toteutettu varsin realistisesti.

 

Edward G. Robinsonin valinta on varmistanut sen, että miehen oletetaan olevan tarinan suurin konna, sillä mies tunnetaan ikimuistoisista gangsterin rooleistaan. Lew Wilkinsonin voisi olettaa olleen jonkinlainen esikuva myös ”Huuliharppukostajan” Mortonille: raajarikkoinen patruuna, jonka alaiset alkavat toimimaan omin keinoin syrjäyttääkseen tämän. Lew'n syrjäyttäjinä ovat oma veli ja vaimo. Tuo liitto on tuomittu epäonnistumaan, sillä vaikka he vannovat rakkautta toisilleen, niin tosi asiassa he pitävät yhtä saavuttaakseen vain oman etunsa. Onnistuessaan he olisivat alkaneet toimia toisiaan vastaan. Heidän välillään on kaiken lisäksi latinonainen Elena (Lita Milan), joka rakastaa Colea syvästi. Kun Cole saa tiedon Lew'n kuolemasta, hän jättää Elenan kylmästi, lyöden hynttyyt yhteen Marthan kanssa: tulisen latinonaisen kosto voi olla verinen. Barbara Stanwyck täyttää femme fatalen saapikkaat. Pääsankari Glenn Ford tekee jämäkän roolisuorituksen, ilman turhia tunteenpurkauksia. Ford on Alan Laddin kanssa Hollywoodin kulta-ajan parempia näyttelijöitä, jotka taipuvat muitta mutkitta sekä sankarin että roiston rooliin. Turhia roolihahmoja tarinassa ei ole ja naisillekin on keksitty merkittävä osa tarinan kulkuun. Lopussa annettava olettamus Judithin ja Parrishin naimisiinmenosta menee puolestaan ”hoh hoijaa” -osastolle.

 

Omaperäisyyden puute estää nostamasta ”Liekehtivää erämaata” ihan parhaiden joukkoon, mutta 91 minuuttia on osattu muuten käyttää todella hyvin hyväksi. Kokonaisuus on varsin eheä. En tiedä, onko elokuvassa jokiin poliittinen sanoma, mutta tietyissä kohdissa Wilkinsonin Anchor-nimisen tilan merkkiä kuvaava ankkuri kiinnityksineen muistuttaa sirppiä ja vasaraa.

 

Arvosana: ***½

 

the_violent_men-normal.jpg