Naurava paholainen (Quien sabe? A Bullet for the General)


Pääosissa: Gian Maria Volonté, Klaus Kinski, Lou Castel


Ohjaus: Damiano Damiani (1966) 118 min


Bill Tate (Lou Castel) nousee junaan Meksikossa. Kapinalliset tekevät junaa vastaan hyökkäyksen, jota johtaa El Chuncho (Gian Maria Volonté) veljensä El Santon (Klaus Kinski) kanssa. Kapinalliset saavat saaliikseen kivääreitä. Tate tekeytyy Meksikon armeijan vangiksi ja lähtee väkisin kapinallisten matkaan. Kapinalliset jatkavat hyökkäyksiään armeijan tukikohtiin saadakseen aseita, jotka he aikovat myydä kenraali Eliakselle (Jaime Fernández). El Chunchon mielessä on etenkin konekivääri, josta maksetaan paljon. San Miguelin vapautuksen jälkeen El Chuncho alkaa miettiä, mitä vallankumous oikeasti on ja hän haluaisi jäädä puolustamaan kaupunkia armeijan kostohyökkäyksen varalta. Tate ja joukko muita haluavat viedä aseet kenraalille. El Chuncho suostuu, jos konekivääri jää hänelle. Hän huomaa kuitenkin tulleensa petetyksi ja lähtee hakemaan konekivääriä takaisin. Armeija hyökkää heidän kimppuun ja vain Tate ja El Chuncho jää henkiin. Tate onnistuu kääntämään El Chunchon pään ja he lähtevät kohti kenraalin leiriä. San Miguel on tuhottu ja Taten motiivikin selviää: hänet on palkattu tappamaan kenraali Elias.


”Nauravaa paholaista” tituleerataan ensimmäiseksi Zapata-westerniksi. Robert Mitchum teki jo 50-luvulla hieman saman aiheisia elokuvia, joissa sankarina oli amerikkalainen. Sympatiat olivat kuitenkin Meksikon köyhälistön puolella, vaikkei näkemys ollut niin vasemmistolainen kuin eurooppalaisissa 60-luvun loppupuolen elokuvissa. Itselleni politiikka on välttämätön pahe, joten en oikein ole tällaisten elokuvien suuri ystävä. Vasemmisto, oikeisto keskusta: eihän niihin normaali ihminen pysty kuulumana, kun jokaisessa on hyvät ja pahat puolensa. En myöskään ole koskaan ymmärtänyt Meksikon vallankumouksen hienoutta. ”Nauravassa paholaisesta” löytyy myös syy siihen: vallankumouksen tekijät käyttäytyvät likimain yhtä huonosti kuin valtaapitävätkin: vastustajien vangittuja sotilaita teloitetaan ja naisia jos ei nyt raiskata, niin käytetään kuitenkin hyväksi. Asetu siinä sitten sellaisen ryhmän puolelle. ”Naurava paholainen” kuvaa sitä, miten yksittäinen vallankumoustaistelija kasvaa taistelunsa aikana. Vallankumous ei olekaan sitä, miksi päähenkilö on sitä luullut. Mutta koska hänkin on vain ihminen, rahan valta houkuttelee lopulta enemmän. Vai onko jokin, mikä katkaisee kamelin selän? Sen El Chunchokin lopulta tajuaa.


Gian Maria Volonté on oiva valinta El Chunchon rooliin. Maanisuussäädintä on käännetty pienemmälle eikä hän tee näyttelemästään roolihahmosta pelleä, kuten genressä valitettavan usein tapahtuu. Hahmon mieliala vaihtelee suuresti ja Volontén kasvoilta pystyy lukemaan nuo muutokset. El Chunchossa näkyy kapinallisuus mutta myös tietty kohteliaisuus ja alamaisuus, kun kapinalliset vierailevat San Miguelin ”ylhäisön”, don Felipen (Andrea Checchi) luona. El Chuncho tietää paikkansa maailmassa, hän on vain pieni ratas suuremmassa koneistossa. Hän kieltäytyy San Miguelin pormestarina, koska ei osaa lukea. Tate on sitten tyystin toisenlainen hahmo, El Chunchoa huomattavasti vähäpuheisempi onnenonkija. Tate kuitenkin ystävystyy kumppaninsa kanssa ja hän on se, joka estää kapinallisten suurimmat vääryydet. Taten rooliin olisi voinut valita karismaattisemmankin näyttelijän, mutta kyllä Lou Castel menettelee. Sen sijaan Klaus Kinski tekee loistavan roolin El Chunchon hurskaana veljenä. Volontén tapaan Kinski on hillitympi kuin yleensä, intoutuen saarnaamaan armeijalle erään hyökkäyksen alkaessa. Siinä jää amerikkalaiset tv-pastoritkin toiseksi. El Santon rooli olisi voinut olla suurempikin. Toki hahmossa on suurtakin kaksinaismoralismia, kun mies tappaa Jumalan nimessä vihollisiaan siinä missä muutkin. Mutta siihenkin El Santo löytää vastauksen Raamatusta.


Tarina on vahvimmillaan elokuvan keskivaiheilla. Alun junahyökkäyksen jälkeen tapahtumat etenevät melkoisella vauhdilla taistelusta toiseen, ilman mitään suunnitelmallisuutta. Kaikkien seikkailujen jälkeen Tate ja El Chuncho joutuvat vielä selvittämään välejään. Tämä on toteutettu umpityperästi. Raakuus tuodaan esille monissa kohtauksissa, ja sitähän sota totta kai on. Luis Bacalov käyttää samaa teemamusiikkia kuin ”Djangon” kultaryöstökohtauksessa, hieman päämelodiaa varioiden. Tarinan vahvuus on tapahtumien kuvaus kumpaakin osapuolta kunnioittaen: vastapuolikin inhimillistetään. Rikas maanomistaja don Felipe ei ole paikallistenkaan mielestä tehnyt oikeastaan mitään väärää, on vain rikas ja joidenkin junassa kuolevien meksikolaissotilaiden kohtalo on traaginen. Tyylilajinsa parhaimmistoa ”Naurava paholainen” on. Mutta olisi siitä voitu tehdä vielä parempikin.


Arvosana: ***


a_bullet_for_general-normal.jpg