Elävänä tai kuolleena (10.000 dollari per un massacro/$10,000 Blood Money)


Pääosissa: Gianni Garko, Claudio Camaso, Loredana Nusciak


Ohjaus: Romolo Guerrieri (1967) 98 min


Vankilassa virunut Manuel Vasquez (Claudio Camaso) kostaa hänet vankilaan saattaneelle Mendozalle (Franco Bettella) kidnappaamalla tämän tyttären Doloreksen (Adriana Ambesi). Mendoza pyytää apua Djangolta (Gianni Garko), joka kieltäytyy, koska Manuelista saama palkkio on liian pieni. Django tapaa Manuelin Mijanoun (Lorena Nusciak) saluunassa, jossa Manuelia huijataan pokerissa. Eräänä päivänä Djangoa ammutaan ja hänet pelastaa hänen ystävänsä, valokuvaaja Fidelio (Fidel Gonzáles) ja toimittaa hänet Mijanoun hoiviin. He rakastuvat toisiinsa ja Django aikoo siirtyä eläkkeelle ja muuttaa Mijanoun kanssa Kaliforniaan. Mendoza on nostanut tarjoustaan Manuelista 10000 dollariin, josta Django ei osaa kieltäytyä ja lupaa tehdä vielä sen kuuluisan viimeisen keikan, joka ei miellytä Mijanouta. Hän saa tietää Manuelin asuvan isänsä (Fernando Sancho) luona. Django ilmestyy paikalle, ja sen sijaan, että ottaisi Manuelin kiinni, hän suostuu Manuelin ehdotukseen ryöstää postivaunut. Homma tuntuu menevän kuten suunniteltiin, mutta Django löytää postivaunujen kyydistä Mijanoun, kuolleena. Hän päättää kostaa Manuelille ja yön hiljaisuudessa vapauttaa Doloreksen ja varastaa ryöstösaaliin. Dolores on kuitenkin rakastunut Manueliin ja hän pakenee tuoden Manuelin Djangon luo. Django kaivetaan maahan, josta haavoittunut Fidelio hänet pelastaa. Loppukoitos käydään isä Vasquezin luona.


Soittimessa pyöri taas yksi monista ”Djangoista”. Valehtelisin, jos väittäisin, ettei roolihahmon nimi ole aiheuttanut minulle inflaatiota lukemattomien jatko-osien toimesta. ”Elävänä tai kuolleena” kuuluu kategoriaan ”vähän vakavammin tehdyt”. Mikä siitä tekee poikkeavan muihin verrattuna on se, että nyt Djangosta on tehty syvällisempi ihminen, joka uskaltaa vuodattaa kyyneliä rakastettunsa ruumiin äärellä. Sama koskee myös elokuvan pääpahista Manuelia, jolle on annettu ripaus inhimillisyyttä, kuten ”Vain muutaman dollarin tähden” El Indiolle. Tämä jääkin elokuvasta parhaiten mieleen, sillä tarinaa ja sen hahmoja vaivaa kaamea epäloogisuus/epäuskottavuus, etenkin seuraavissa kohdissa: kun Djangoa on ammuttu, ampujat eivät vaivaudu hoitelemaan hommaa loppuun, vaan ”palaavat huomenna, jolloin korppikotkat näyttävät missä ruumis on”; Djangon suostuminen postivaunuryöstöön; Djangon ja Mijanoun rakkauden leimahtaminen ihan tuosta vain; Django onnistuu viemään ryöstösaliin ja panttivangin, mutta ei tee selvää jälkeä vihollisistaan vaan piilottaa saaliin maastoon. MIKSI?


Gianni Garkoa on tullut kehuttua maasta taivaaseen eikä hän petä nytkään. Hän onnistuu tekemään Djangosta yhtä aikaa kovan ja herkän hahmon, ja kun Django huomaa naisensa kuolleen, osin omasta syystään, siinä oli kyyneleet lähellä itsellänikin. Claudio Camaso sen sijaan ärsyttää lähes koko elokuvan ajan: hänellä on ilmeisesti käsitys, että kun tekee liikkeensä mahdollisimman hitaasti, on jotenkin ”coolin” näköinen. No, ei ole! Välillä on vaikea jopa erottaa hänen suunsa liikkeen, kun hän puhuu vuorosanojaan. Ja verkkainen näyttely vaikuttaa dialogiin, josta oli paikoin taas vaikea saada selvää. Sitten taas toimintakohtauksissa hän on aivan erilainen ja hyökkäys Mendozan tilalle on hyvin näytelty. Fernando Sancho miellyttää roolissaan enemmän kuin useimmissa muissa elokuvissa: hän ei sorru ylinäyttelemiseen, mikä aiheuttaa minussa sen, että ”meksikolaisia” kuvataan porsastelevina ja vähä-älyisinä ihmisinä. Djangon ja Mijanoun rakkaus etenee sellaisella vauhdilla, ettei roolihahmosta ota mitään selvää. Roolihahmo on tosin niin epäuskottava, ettei siitä maailman paraskaan näyttelijätär olisi saanut mitään aikaiseksi.


Tekijäryhmä on ollut ohjaajaa lukuun ottamatta sama kuin ”Kosto veressä”. Kuvauspaikatkin näyttävät olevat samoja, ainakin kummankin elokuvan alussa oleva meri rantoineen. Miten se sitten istuu maantieteellisesti muun elokuvan maisemaan? Ulkoisesti elokuva on hyvän näköinen, ei lainkaan yhtä halvanoloinen kuin monet eurowesternit. Djangoksi toimintaa on yllättävänkin vähän, mutta kun sitä on, on se toteutettu varsin vauhdikkaasti. Ja jos kliseistä puhutaan, lopputaistelun ajaksi on sattunut taas kova tuuli.


Pettymyshän tämä oli, varsinkin kun monissa yhteyksissä sitä on kehuttu yhdeksi parhaaksi epäviralliseksi Djangoksi. Tai sitten niiden taso on vain keskiverto huonompi.


Arvosana: **½


%2410000_blood_money-normal.jpg