Blood at Sundown (Mille dollari sul nero)

Pääosissa: Anthony Steffen, Gianni Garko, Erika Blanc

Ohjaus: Alberto Cardone (1966) 99 min

Johnny Liston (Anthony Steffen) vapautuu 12 vuoden tuomiosta murhasta ja on matkalla kotiin, kun hänen kimppuun hyökätään. Johnnyn onnistuu selvittää hyökkäys ilman kuolonuhreja. Matkalla hän saapuu lähetysasemalle, jonka herrana on hänen isoveljensä Sartana (Gianni Garko), jota miehet kutsuvat myös kenraaliksi. Sartana on kiristämällä ottanut Johnnyn entisen naisystävän Manuelan (Daniela Igliozzi) rakastajattarekseen: Manuelan veljeä Jerryä (Roberto Miali) hän kohtelee kuin koiraa, ja pelätessään Sartanan tappavan Jerryn, Manuela ei uskalla paeta. Johnny pahoittaa mielensä, ja kun hän palaa kotiin äitinsä Rhondan (Carla Calò) luokse, hän havaitsee, että kaupunkilaisiin katkerasti suhtautuva äiti rakastaa vain vahvaluontoista Sartanaa, joka ottaa haluamansa. Sartana kerää lähikaupunkien asukkailta suojelurahaa ja antaa kauniita lahjoja äidilleen. Johnny aikoo uhmata Sartanaa ja saa avukseen Jerryn, Johnnyn tappaman uhrin tyttären Joselitan (Erika Blanc) sekä tuomari Waldorfin (Carlo D'Angelo). Waldorf on kuitenkin petturi, joka salasi sen, että Johnnyn murhatyön takana olikin Sartana. Waldorf vie Joselitan Sartanalle vangiksi, jolloin Johnny antaa vangita itsensä Joselitan vapauttamiseksi. Manuela auttaa Johnnya pakenemaan, jolloin Sartana raivostuu ja uhkaa hävittää kaiken lähialueilta. Hyökätessään äitinsä kotikaupunkiin, Rhonda haavoittuu kuolettavasti, mutta onnistuu tätä ennen keskeyttämään Sartanan. Viimeisillä voimillaan hän katuu Sartanan tekoja ja Johnny lähtee seuraamaan, haastaen Sartanan kaksintaisteluun.

Ennen kuin Gianni Garkosta tuli ”The Sartana”, hän esitti samannimistä hahmoa tässä spagettiwesternin kultavuoden tummasävyisessä elokuvassa. Sartanan tuottajat ihastuivat paitsi hahmon nimeen, niin myös Garkoon ja loppu onkin westernhistoriaa. ”Blood at Sundownissa” on nähtävissä raamatullisia juonteita niin tuhlaajapojasta kuin veljessurmastakin, käsitellen ne kuitenkin omalla persoonallisella tavallaan. Yhtä tärkeä, ellei tärkeämpi, on veljesten kilpailu äidin rakkaudesta. Tämä kaikki on yhdistetty sapluunaksi, joka tuo mieleen mafiatarinoiden kliseet, vuosia ennen ”Kummisedän” uudelleen herättämää mafiagangsteri-innoitusta.

Elokuvasta jää parhaiten mieleen Gianni Garkon mielipuolinen suoritus elokuvan pahiksena, osoittaen miehen näyttelijätaidot monipuolisiksi. Vahinko, ettei hän tietääkseni näytellyt pahista tämän useammin. Garko heittäytyy rooliinsa sellaisella vimmalla, että ainoastaan Carla Caló pystyy siihen vastaamaan, ollen katkeroituneessa roolissaan lähes yhtä tyly kuin Garkokin. Tässä piilee kuitenkin myös elokuvan vaara: Anthony Steffen elokuvan sankarina on niin kuivakkaa roolissaan, ettei miehen vuoksi oikein osaa edes jännittää, ja se tuskin on ollut tekijöiden tavoitteena. Jopa mykkä Jerry osoittautuu mielenkiintoisemmaksi hahmoksi. Miali ei edes liiemmälti sorru ylinäyttelemiseen mykän roolissaan, kun taas Steffen alisuorittaa pahasti. (Mykkyyden syystä en päässyt oikein selville, mutta psyykkiseksi vaiva loputa osoittautuu.) Sartanaa kuvatessa on valittu kuvakulma, alhaalta ylöspäin, jossa hahmo näyttää entistäkin voimakkaammalta ja uhkaavammalta. Samaa keinoa on käytetty, kun kaupungin naiset tulevat anomaan Rhondalta apua Sartanan rauhoittamiseksi. Naisten osuus elokuvassa on yllättävän suuri ja piristävä poikkeus: ainoastaan Jerryyn ihastunut Mary (Angelica Ott) oli kerrassaan turha hahmo.

Sartana-boksissa oleva versio kärsii todella huonosta kuvanlaadusta: elokuva on digitalisoitu heikkolaatuisesta VHS-kopiosta. Välillä kuva häviää kokonaan tai alkaa pyöriä pystysuunnassa. Versio on myös muutamaa minuuttia virallista kestoa lyhyempi, mikä saattaa aiheuttaa paikoin kömpelön leikkaustyön. Tämän kun onnistuu unohtamaan, niin muuten elokuva on eurowesternien keskitasoa parempi. Roolihahmot on kirjoitettu varsin mustavalkoisiksi ja nyrkkitappeluja on tässäkin westernissä ihan liikaa, joskin ne hoidetaan menemättä liiallisuuksiin, ja kolhuja ilmestyy osapuolille. Hoitaisivat kuitenkin niillä revolvereillaan asiat selviksi, kun sellaiset on kerran hankittu ja ammuskelukohtaukset toimivat vallan mainiosti. Steffenin tilalla olisi pitänyt olla joku muu innostuneempi näyttelijä. Mielenkiintoinen veljesasetelma ja suhde äitiin kärsii Steffenin valjuudesta.

Arvosana: ***

bllod_at_sundown-normal.jpg