Those Dirty Dogs (Campa carogna... la taglia cresce)

Pääosissa: Stephen Boyd, Gianni Garko, Simón Andreu

Ohjaus: Giuseppe Rosati (1973) 83min

Angelo Sanchez (Simón Andreu) hyökkää miehineen armeijan asekuljetuksen kimppuun, tappaen sotilaat, varastaen aseet ja kidnapaten kyydissä olleen miss Adamsin (Teresa Gimpera). Washington lähettää kolme upseeria, kapteeni Chadwood Willer (Stephen Boyd), luutnantti Younger (Howard Ross) ja korpraali Washington Smith (Harry Baird), tekemään lopun Angelon ja hänen päällikön kenraali Lopezin (Alfredo Mayo) touhuista. Matkalla he tapaavat armeijaakin auttaneen palkkiometsästäjä Koranon (Gianni Garko), joka vie miehet perille. Chadwood tekee suunnitelman, jolla houkuttelee Angelon hyökkäämään valeasekuljetuksen kimppuun. Hyökkäyksen aikana Korano vangitsee Angelon, aikeinaan lunastaa miehestä luvattu 1000 dollarin palkkio. Samalla Chadwood saa tietää, että vangittu nainen on armeijan tohtorin (Enzo Fiermonte) tytär. Tohtori haluaa vaihtaa tyttären hengen Angeloon ja auttaa häntä pakenemaan. Korano ja upseeritrio lähtevät perään. Korano saakin Angelon kiinni sen jälkeen, kun Angelo on onnistunut karkaamaan upseereilta. Korano joutuu kuitenkin Angelon miesten piirittämäksi. Upseerit saapuvat apuun. He saavat tietää Lopezin lymyilevän vanhassa luostarissa. Korano lupaa auttaa miehiä, jos saa Angelosta luvatun palkkion, ja miesten yhdistettyä voimansa, he päättävät vapauttaa miss Adamsin ja tuhota asevaraston.

Stephen Boyd oli yksi monista tähtinäyttelijöistä, jotka lähtivät Eurooppaan hakemaan uutta nostetta uralleen. Boyd tosin oli pohjoisirlantilainen, mutta teki suurimmat roolinsa Hollywood-spektaakkeleissa, ”Ben Hurissa” ja ”Rooman valtakunnan tuhossa”. Jälkimmäisen hän sanoi tuhonneen uransa. Ja kuten monen muun tähden kohdalla, noste jäi tapahtumatta, johtuen lähinnä siitä, että westernin kulta-aika oli ohi sekä uudella että vanhalla mantereella: Euroopassa tehtiin lähinnä komediallisia westernejä, jotka jakavat mielipiteitä yhä tänäkin päivänä, eivätkä tainneet muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta olla kovin suuressa suosiossa Amerikan mantereella. ”Those Dirty Dogs” (tälle ei löytynyt suomenkielistä nimeä) on positiivinen poikkeus, sillä elokuvassa on paikoin vakava sävy, vaikkeivät tekijät sitä linjaa pystykään pitämään elokuvan läpi. Tarinassa olisi ollut paljonkin hiomista. Esim. Angelo jää niin monta kertaa kiinni, että käänteet toistavat itseään. Sen lisäksi tarina aikajana herättää hieman ihmetystä. Pääosin katsojakokemus on kuitenkin ehdottomasti positiivinen, vauhtia riittää ja se takaa viihdyttävyyden.

Stephen Boydin esittämä kapteeni Chadwell Willer on ovela persoona, joka vaikuttaa sadistiselta mm. kuulustelumetodeissaan, mutta osoittautuu kuitenkin varsin miellyttäväksi persoonaksi. Boyd näyttelee pääosin varsin uskottavasti, varsinkin kun vertaa elokuvan moniin naamanvääntelijöihin. Ihmetellä sopii, miksi miehen ura kääntyi laskuun. Garkon Korano on perinteinen palkkionmetsästäjä, jota ajaa eteenpäin vain raha. Lopussa kuitenkin antisankari herää ajattelemaan asioita järkipohjalta. Koranon erityispiirre on se, että hän on muslimi: hän lukee ja siteeraa koraania. Sitä en osaa sanoa, ovatko sitaatit oikeita, kun kyseinen kirja ei ole tuttu: ihan hauska muunnos lukuisiin raamattua siteeraaviin hahmoihin. Garko on oma tyylikäs itsensä, varsinkin, kun hänellä on pommeja ampuva kivääri. Sen sijaan tyhjästä ilmestyvä sateenvarjoase on jo vähän liikaa, yritys ratsastaa Sartanalla. Hänen keikarimainen olemus on nyt ronskimman oloinen ilman muhkeita viiksiä ja pulisonkeja. Pidän tästä sänkipartaisesta Garkosta enemmän. Boyd puolestaan näyttää vähemmän tyylikkäältä sankarihahmolta, ollen aikuisviihdenäyttelijä John Holmesin näköinen. En ollut itse asiassa edes tunnista Boydia siksi samaksi tyylikkääksi herraksi, jonka opin tuntemaan ”Ben Hurista”. Kaksikon toveruus/voitonhalu on ihan jämäkkä, Heidän jälkeen näyttelijätyö onkin sitten heikompaa, ja pohjanoteerauksen tekee Alfredo Mayo. Tarinassa joku mainitsee kenraalin olevan hullu, mutta Mayo tekee hänestä täydellisen imbesillin, ja onkin kovin vaikea nähdä, että tuollaista miestä seuraisi yksikään ihminen maailmassa taisteluun Meksikon vallanpitäjiä vastaan. Kenraali kärsii Napoleon-kompleksista. Suuruudenhullussa hahmossa ei ole mitään vikaa, mutta ei sitä näin idioottimaisesti pitäisi esittää. Eihän tämäntyylisiltä elokuvilta kovin syväluotaavia henkilökuvauksia odota, mutta jonkinlaista henkilöohjausta pitäisi silti tehdä.

Huonojen näyttelijäsuoritusten lisäksi Rosatin on ollut pakko lisätä koominen ”kapakkatappelukohtaus”, joka on normaaliakin ärsyttävämpi, etenkin kun elokuvan avaava raaka tappamiskohtaus ei anna odottaa tuollaista vouhotusta. Tuohon tappeluun asti elokuva sivakoi luistavia latuja. Sen jälkeen tarina on enemmän ja vähemmän jähmeä. Lopussa on kyllä itseäni varsin sykähdyttävä kohta, jossa Lopezin ”kamarineito” Maria (Helga Liné) tarttuu konekivääriin ja alkaa ampua Koranoa ja kumppaneita. Samanlainen pieni mutta mieleenpainuva kuvaus sodan mielettömyydestä on Castellarin sotaleffassa ”Panssarijunalla helvettiin”, jossa Eevan puvussa uimassa olleet saksalaisnaiset nappaavat konepistoolit ja alkavat tulittaa kohti amerikkalaissotilaita. Hieman harmittaa, että tekijät eivät ole keskittyneet tekemään tiukkaa toimintawesterniä: vaikuttaakin siltä, että käsikirjoitusvaiheessa on tullut kiire ja sen puutteita on sitten paikkailtu ylimääräisellä kohelluksella.

Boyd teki Rosatin kanssa vielä toisenkin elokuvan, ennen kuin koki Spede Pasasen kohtalon. Hän esittää elokuva tunnuslaulun, johon teki myös sanat. Laulu on varsin hauskan kuuloinen, paikoin todella tiheällä sanoituksella vedetty rallatus. Musiikki toimii hyvin elokuvan aikana. Kun kenraali Lopez katselee Napoleonin maalausta, ääniraidalla soi marseljeesi. Taskukellossa puolestaan soi Luigi Boccherinin Minuetto (viidelle jousisoittimelle), mikä pistää ainakin minut hymyilemään syystä, mitä tekijät eivät varmaan ole tarkoittanut.

Arvosana: ***½

those_dirty_dogs-normal.jpg