Revolverisankari (Il venditore di morte/The Price of Death)

Pääosissa: Gianni Garko, Gely Genka, Klaus Kinski

Ohjaus: Lorenzo Gicca Palli (1971) 89min

Appleby Junctionin saluuna ryöstetään ja kaksi sen työntekijää (baarimikko ja prostituoitu) saa surmansa, kuten myös kaksi ryöstäjistä. Kolmas pakenee paikalta. Kaupunkilaiset haluavat kiihkeästi oikeutta, ja kun epäilykset, ja osin todisteetkin, kohdistuvat pahamaineiseen Chester Conwayhin (Klaus Kinski), tämä tuomitaan vähintään kyseenalaisessa oikeudenkäynnissä hirtettäväksi. Conway vakuuttaa syyttömyyttään, ja tämän entinen naisystävä Polly (Gely Genka) antaa puolustusasianajaja Jeff Plummerille (Franco Abbiana) 3000 dollaria oikean syyllisen etsimiseksi, vaikka haluaisikin nähdä Conwayn hirressä, mutta vain oikeasti syyllisenä. Plummer kääntyy eläköityneen asesankarin, Silverin (Gianni Garko) puoleen, joka on aiemmin kieltäytynyt meksikolaisvanhempien pyynnöstä etsiä tyttärensä murhaajan. Silver huomaa pian, että yhdellä jos toisella kaupunkilaisella voisi olla tekemistä tapauksen kanssa, sillä hän uskoo ryöstön olleen vain peite tiettyjen henkilöiden tappamiseksi. Aina kun Silver on pääsemässä lähemmäksi totuutta, avaintodistaja kuolee tai häntä yritetään estää muulla tavoin. Sitten Silver keksii keinon, jolla houkutella murhaaja esiin. Ja tapauksesta löytyy loputa myös linkki murhattuun meksikolaistyttöön.                  

Revolverisankari-nimellä löytyy ainakin kolme lännenelokuvaa, ”The Michigan Kid”, ” The Last of the Fast Guns” sekä tämä italialainen elokuva, jossa Gianni Garko esittää kuuluisimman roolihahmonsa, Sartanan, kopiota, sillä erotuksella, että miehen musta puku on nyt tumman ruskea. Elokuva löytyy mm. ”Sartana: The Complete Saga”-boksilta. Siihenpä ne yhteydet Sartanaan sitten jäävätkin. Kun Sartanat ovat toiminnantäyteisiä veijarielokuvia, Silver ei tartu aseeseensa kuin pakosta ja elokuva onkin dekkaritarina vailla ylenpalttista pyssynpaukuttelua. Ja pääpiirteittäin ihan ovelasti vielä kirjoitettu: itse en murhaajaa keksinyt, mutta se nyt ei tarkoita mitään. Mutta koska elokuva on valmistunut 70-luvulla, niin toteutusta on höystetty kevyempään suuntaan komiikalla, jos sitä nyt voi sellaiseksi kutsua. Itseäni se lähinnä vaivasi ja ärsytti. Pahempaakin olisi voinut olla tarjolla, sillä elokuvaan on ilmeisesti kuvattu myös pehmopornokohtauksia ”Caligulan” tyyliin (vai ovatko jopa hardcore-osastoa?) tähtinäyttelijöiden tietämättä.

Jos onnistuu jättämään Silverin samaistumisen Sartanaan, niin Garko tekee varsin hyvän roolisuorituksen piinkovana ”etsivänä”, vaikka samat elkeet putkahtavat joissakin kohdissa esille, mikä sinänsä on hassua, kun elokuva ei tietääkseni edes yritä ratsastaa Sartanan nimellä. Klaus Kinski viettää lähes koko elokuvan ajan telkien takana, mutta sitä tuttua maanisuutta nähdään siitä huolimatta. Kinski, joka piti itseään maailman parhaana… no, ihan minä vaan, teki kuitenkin aika paljon tällaisia keskinkertaisia, ja jopa heikkoja elokuvia, mutta miltei aina näytteli rooliin kuin rooliin samalla ammattitaidolla. Ja kyllähän miehen karisma on sitä luokkaa, että siihen väkisinkin kiinnittää huomion. Nämä kaksi ovatkin ainoat nimekkäät näyttelijät elokuvassa, mutta eipä muista rooleista oikein kukaan muu nousekaan esille, ja dubbaus, etenkin kehnohko sellainen, vie kuitenkin aina jotain särmää hahmoista. Englanninkielistä dubbausta kuunnellessa mieleen juolahti, että mahtoiko George Kennedy lukea pastori Tillerin (Giancarlo Prete) vuorosanat? Tämä on yksi esimerkki siitä, ettei mielenkiinto ole siinä olennaisessa, ja siksi voinkin sanoa, ettei elokuva ole ihan onnistunut. Dekkariosuus onnistuu pitämään jännitettä kuitenkin yllä, joten pikakelausnappiin ei tarvitse koskea, vaikka joissakin kohtauksissa kiusaus oli lähellä.

Trinityt, jotka ovat oikeasti hauskoja elokuvia, avasivat kuitenkin Pandoran lippaan: samanlaisia tappeluja piti sittemmin käyttää lähes jokaisessa elokuvassa. Ja kaikki sitä seuranneet olivat järjestään huonommin tehtyjä. ”Revolverimiehessä” on aivan käsittämätön osio, jossa kaivoksella asuvat miehet (ei oikein selvinnyt ketkä ja miksi) mätkivät toisiaan turpaan lapiolla tai millä tahansa, mikä käteen osuu. Miehet liittyvät tarinaan siten, että murhaaja palkkasi heitä tappamaan kaupunkilaisia. Mutta minkä takia heidän piti tapella jatkuvasti keskenään, ja kysymys, saiko yksikään mitään ruhjeita naamaan? Ja monenlaista farssia on elokuvan varrella. Eikä siinä mitään, jos koko elokuvan tyylilajiksi olisi valittu farssi, mutta lähtökohtana on kuitenkin vakava tarina. Eihän meksikolaistytön murhakohtauksella käynnistyvää elokuvaa voi muuten tulkita, kun kohtauksen toteutus ja tunnelma on kuin Hammer-studioiden kauhuelokuvista. Tähän sortui toki myös Sergio Leone ja Tonino Valerii ”Nimeni on Nobodyssa”. Voisi kuvitella, että raha on ratkaissut tämänkin ja ”kermakakkua” on ollut pakko lisätä. Pornahtavan version olemassaolo voitaneen perustella samalla syyllä. Se vasta melkoinen shokki olisi ollut, jos hydrauliikkavideokamaa olisi ilmestynyt kuvaruudulle.

Arvosana: **½

the_price_of_death-normal.jpg