Poikien sota (Journey to Shiloh)

Pääosissa: James Caan, Michael Sarrazin, Brenda Scott

Ohjaus: William Hale (1968) 101min

Yhdysvaltain sisällissodan riehuessa seitsemän nuorta miestä (Concho County Comanches) Texasista lähtevät taistelemaan Konfederaation puolesta. Ryhmää johtaa kapteeni Buck Burnett (James Caan) ja muut jäsenet ovat Miller Nalls (Michael Sarrazin), Todo McLean (Don Stroud), Eubie Bell (Michael Burns), Little Bit Lucket (Jan-Michael Vincent), Willie Bill Bearden (Harrison Ford) sekä J.C. Sutton (Paul Petersen). Miesten käsitys sodasta on ihannoiva, ja etenkin J.C. on malttamaton, ja hän haluaa kyseenalaistaa Buckin johtajantaidot. Matkallaan he pysähtyvät rikkaan maanomistajan maille. Maanomistajan pojat ihailevat Burnettin joukon rohkeutta ja kutsuvat heidät juhliin kunniavieraiksi. Poikien isä ei kuitenkaan ole samaa mieltä, vaan ajaa tulevat sankarit talostaan. He saavat kuitenkin rohkaisun sanat poikien kauniilta serkulta Airybelle Sumnerilta (Tisha Sterling), alabamalaiselta hienostotytöltä, joka kannustaa heitä taistelussaan jenkkejä vastaan. Matka alkaa käydä raskaaksi, ja osan hevoset eivät ole enää matkantekokunnossa. Buck päättää myydä hevoset ja varusteet ja ostaa matkan Richmondiin postivaunukyydistä. J.C. ei tätä hyväksy, vaan ottaa oman osuutensa matkakassasta ja pakenee läheiseen kaupunkiin, jossa joutuu huijatuksi korttipelissä ja kuolee. Muut jatkavat matkaa, mutta matkanteko pysähtyy, kun he tapaavat karannutta orjaa jahtaavan porukan. Vähän ajan päästä he tapaavat myös orjan (Albert Popwell), jonka he luovuttavat sheriffille kyydissä matkustaneen eversti Cooneyn (Clarke Gordon) kehotuksesta. Orja päätyy hirteen, mutta Buck ja Nalls eivät halua kertoa siitä muille. Vicksburgissa miehet pitävät vapaaillan, jonka seurauksena muut paitsi Buck pidätetään yökerhossa tapahtuneen tappelun johdosta. Buckin pelastaa tanssityttö Gabrielle DuPrey (Brenda Scott), jonka kunniaa Buck on puolustanut.  Buck ja Gabrielle rakastuvat toisiinsa ja Buck lupaa palata hänen luokseen, kun sota on ohitse. Miehet eivät kuitenkaan pääse Richmondiin, vaan joutuvat kenraali Braggin (John Doucette) jalkaväkijoukkoihin Shilohin. Little Bit saa kuolettavan keuhkotaudin ja kuolee jo ennen sotatoimia. Yksi kerrallaan alkaa Concho Country Comanchesin miehet kuolla, kunnes rajujen taistelujen jäljiltä hengissä on vain Buck ja Nalls. He piileskelevät kirkossa karkureiden joukossa, kunnes sotapoliisit löytävät heidät: Nalls pidätetään ja Buck haavoittuu. Toivuttuaan, mutta kätensä menettäneenä, Buck lähtee etsimään viimeistä ystäväänsä.

Elokuvan aiheesta tulee väkisinkin mieleen Erich Maria Remarquen kirjoittama sodanvastainen klassikkoteos ”Länsirintamalta ei mitään uutta”. Idealistiset nuorukaiset lähtevät taistelemaan isänmaansa puolesta, kunnes tajuavat, että sota ja sankaruus eivät osoittaudukaan sellaiseksi kuin he luulivat. Epäselväksi alkaa myös käydä se, minkä vuoksi taistellaan: Nalls toteaa, ettei hän ole koskaan edes tavannut yhtään jenkkiä, ja jo matkalla koetut vääryydet, orjuus jne., eivät ole taistelemisen arvoisia asioita, ja nuorukaisille onkin kunniakkaampaa säilyä hengissä. ”Poikien sota” oli julkaisuvuotenaan hyvinkin ajan hermolla, sillä Vietnamin sodan vastustus oli noussut suuremmaksi kuin kannatus. Kontrasti on ollut iso samana vuonna julkaistuun John Waynen tähdittämään ”Vihreisiin baretteihin.” Mikäli saman kaliiberin tuotantokoneisto olisi saatu ”Poikien” taustalle, siitä olisi voitu saada ihan eri luokan elokuva. Nyt vaikuttaa siltä, että tekijät ovat haukanneet vähän liian ison palan.

Kun en tiedä Henry ”Heck” Allenin kirjoittamasta kirjasta mitään, niin en voi sanoa, miten se on muuttunut elokuvaksi, ja kuinka paljon käsikirjoittaja Gene L. Coon on tuonut mukaan omia näkemyksiään. Tarinassa olisi aineksia huomattavasti pidempään elokuvaan: nyt asiat käsitellään ylimalkaisesti ja kiireellä tarinan hyppiessä etenkin sotataistelujen kohdassa sellaisella vauhdilla, että jää kuva, etteivät pojat siellä sodassa olleet kuin muutaman päivän. Kaiken lisäksi kahden kohtalo sivutaan vain keskustelussa. Suomi-versio on kylläkin muutaman minuutin lyhyempi kuin imdb:n ja wikipedian ilmoittama kesto. Lopputulosta vaivaa amatöörimäisyys vähän joka suhteessa: tiedä mistä on esimerkiksi tykkien ammuskelu lainattu, mutta kuvanlaatu poikkeaa hirvittävästi muusta materiaalista, kun taas lopun ladossa piileskelyn ”ulkokuvaukset” peittyy rakeisuuden alle, aivan kuin tuhansia muurahaisia vilistäisi kuvaruudulla.

Valitettavasti amatöörimäisyys näkyy myös näyttelijätyössä. James Caan on kumman flegmaattinen kohtauksesta toiseen, ja hän on kuitenkin elokuvan keskushahmo. Michael Sarrazin tekee hahmostaan mielenkiintoisemman, sen mikä on käsikirjoituksen puitteissa mahdollista. Monen, mm. Harrison Fordin, tehtäväksi jää vain kävellä taustalla. Poikien kasvaminen miehiksi ei toteudu: märkäkorvaisina ovat vielä huijattavissa Vicksburgin synninpesässä, mutta tästä pidemmälle henkilöhahmoja ei kehitetä. Vuorosanat ovat pääosin latteita. Buckin ja Gabriellen romanssikin tuntuu vähän väkisin mukaan ujutetulta, antaen kuitenkin edes jotain särmää Caanin hahmoon. Kuvaruudulla vilahtelee paljon tuttuja kasvoja lähinnä tv:n puolelta, kuten Robert Pine ja James Gammon.

Kun tarkoitus on ollut kuvata sodan mielettömyyttä, siinä ei ole kunnolla onnistuttu. Muutama yksittäinen kohtaus jää elokuvasta mieleen, joissa myös dialogi on nasevaa, ja samalla syvällistä. 1) Kun J.C. on ammuttu, niin Buck pyytää tämän menettämät rahat ja käskee huijaukseen osallistunutta neitoa ottamaan 30 dollaria itselleen. Kun tämä kysyy miksi, niin Buck vastaa: ”Katso Raamatusta. 30 hopearahaa oli palkkio petoksesta.” 2) Buck ja kersantti ovat vieneet haavoittuneen jenkin kirkkoon, ja tämä lupautuu lukemaan raamatun pätkän sitä haluavalle, kuolevalle kapinalliselle. Joku sanoo halveksuvasti, että joukossa on sinitakki (blue belly), johon kersantti vastaa: ”En tiedä minkä värinen hänen mahansa on, mutta siitä vuotaa punaista verta.” Tuohon lauseeseen voikin kiteyttää elokuvan sanoman.

Arvosana: **½

journey_to_shiloh-normal.jpg