Lännen hurjapäät (McLintock!)

Pääosissa: John Wayne, Maureen O’Hara, Patrick Wayne

Ohjaus: Andrew V. McLaglen (1963) 127min

George Washington McLintock on territorion karjaparoni. Lähestyvän osavaltioäänestyksen ohella McLintockia ahdistaa tyttären Beckyn (Stefanie Powers) kotiutuminen opinahjosta, uudisasukkaiden saapuminen territorioon ja asumuseron ottaneen vaimon Katherine Gilhooley McLintockin (Maureen O’Hara) saapuminen kotiin. Tämän lisäksi kapinoivaa intiaanipäällikkö Pumaa (Michael Pate) ollaan vapauttamassa vankilasta. Katherine saa syytä mustasukkaisuuteen, kun GW on palkannut tilan kokiksi Louise Warrenin (Yvonne De Carlo) ja tämän pojan Devlinin (Patrick Wayne). Becky ja Devlin alkavat tuntea vetoa toisiinsa, ja samalla lämpenee myös GW:n ja Katherinen suhde, heidän joutuessaan mitä kummallisimpiin tapauksiin. Intiaanit eivät halua antautua taistelutta ja GW ”auttaa” heitä taistelussaan, mutta kovin taistelu on yhä Katherinen kanssa, joka huipentuu Itsenäisyyspäivän juhliin.

Niin se vain muisti tekee matit ja tepposet. Sekoitin elokuvan johonkin muuhun, joten menin ja ostin kyseisen leffan. Onneksi se ei maksanut paljon, sillä kyseessä on mielestäni yksi huonoimmista westerneistä ja elokuvista ikinä. ”Lännen hurjapäille” sopivampi nimi olisi ”Lännen kusipäät”, sillä elokuvan hahmot ovat järjestään rasittavuuden ylärajoilla, ja joista ei voisi vähempää välittää, paitsi intiaaneista, ja siitä juoposta intiaanista etenkin. Jostain kumman syystä tämä pöljäily on palkittu imdb:ssä seitsemällä tähdellä. Kyseessähän on muunnos Shakespearen komediasta ”Kuinka äkäpussi kesytetään”.

Andrew V. McLaglen tekee elokuvaohjausdebyyttinsä, mutta vaikka hän onkin b-luokan ohjaaja, ei epäonnistumista voi hänen niskaan sysätä. Käsikirjoitus on vain yksinkertaisen huono, ja se hiukan ihmetyttää, sillä käsikirjoittaja James Edward Grant vastaa mm. ”Hondosta”. Elokuvan ”vitsit” tulevat ruudulle ison punaisen huutomerkin saattelemina. Esimerkki 1: jostain kummaan syystä uudisasukkaat ja kaupunkilaiset aloittavat tappelun mutakuopan reunalla. Siinä sitten lähes jokainen vuorollaan hokee, ettei ”minua saa tiputettua kuoppaan” tjs. Ja mitä tapahtuukaan?  Esimerkki 2: alusvaatteisillaan oleva Katherine on GW:n kanssa piileskelemässä kaupassa, kun Itsenäisyysjuhla on muuttunut ammuskeluksi. Katherine seisoo ison siirappitynnyrin alla, ja kauppias on jostain syystä sijoittanut siihen lähelle jonkin pussin, minkä sisällä on höyheniä. Ja sitten jännitetään, saadaanko nämä kaksi ainetta jotenkin hienohelmaisen rouvan päälle. Ja tätä kohellusta kestää yli kaksi tuntia. Ehkä McLaglenin tv-tausta näkyy siinä, että kovin irrallisia kohtaukset ovat eikä mitään jatkuvaa draaman kaarta ole. Eikä tilannetta paranna, että etenkin naisnäyttelijät ylinäyttelevät pahasti eikä John Waynesta saa koomikkoa millään. Ja silti hän ei ole sen huonompi kuin muutkaan näyttelijät.

Jos jotain hyvää sanottavaa elokuvasta pitää puristaa, niin kuvaus on kelvollista, samoin lavasteet ja puvustus. Rodeokohtauksessa on oma viehätyksensä. Maureen O’Hara on näyttävä, vaikka näyttelijäpuolella onkin kosolti toivomisen varaa. Waynen pojan lisäksi tämän tytär Aissa esiintyy elokuvassa Mrs. Warrenin tyttärenä.

Arvosana: *

McLintock%21-normal.jpg