Voittamattomat veljekset (The Sons of Katie Elder)

Pääosissa: John Wayne, Dean Martin, Martha Hyer

Ohjaus: Henry Hathaway (1965) 122min

Katie Elder on kuollut. Kolme hänen pojistaan odottaa juna-asemalla vanhinta poikaa, Johnia (John Wayne) saapuvaksi hautajaisiin. Paikalla on myös Clearwaterin sheriffi Billy Wilson (Paul Fix), joka pelkää Johnin saapumisen aiheuttavan häiriöitä. John ei kuitenkaan ole junassa, mutta siitä astuu ulos muukalainen, Curley (George Kennedy), jonka sheriffi arvelee olevan palkattu asemies. Curleyn on palkannut Morgan Hastings (James Gregory), Elderien tilan korttipelissä voittanut asekauppias, joka pelkää Johnin saapumista. Hautajaiset vietetään rauhassa, Johnin tarkkaillessa tilannetta etäältä. Muiden lähdettyä John menee haudalle, mutta joutuu sheriffin yllättämäksi. Tämä varoittaa Johnia, jonka jälkeen John menee tapaamaan veljiään: Tom (Dean Martin), Matt (Earl Holliman) ja Bud (Michael Anderson Jr.). Veljekset sopivat hoitavansa kuolinpesän, minkä lisäksi John haluaa tietää, miten heidän isä aikanaan kuoli ja miten kotitila siirtyi Hastingsin haltuun. Veljekset alkavat epäillä, ettei heille ole kerrottu kaikkea. Eräänä iltana Curley haastaa Budin kaksintaisteluun saluunassa. John vakuuttaa, että kerrankin pojat toimivat kuten heidän äitinsä olisi halunnut. Siksi he ryhtyvätkin rehellisesti viemään hevosia Laredosta Coloradoon. Veljesten poissa ollessa tulee sheriffille tieto, että Tom on etsintäkuulutettu murhasta. Sheriffi lähtee hakeman Tomia, mutta Hastings ampuu hänet veljesten kodin eteen. Syytökset kohdistuvat Eldereihin. Apulaissheriffi Ben Latta (Jeremy Slate) löytää veljekset ja pidättää heidät. Clearwaterilaiset haluavat lynkata heidät ja lopulta Ben päättää viedä vangitut Laredoon. Hastings miehineen hyökkää kuljetuksen kimppuun ja veljesten on tehtävä kaikkensa puhdistaakseen maineensa.

”Voittamattomat veljekset” on perusjämäkkä western. Siinä on hyvin kaihoisa yleissävy, johtuen eräänlaisesta ”Äiti pojastaan pappia toivoi” – asetelmasta. Katien pojista yksi toisensa perään on ajautunut enemmän tai vähemmän tuhlaajapojaksi, mutta Budissa saattaisi vielä olla toivoa, siksi Katie on lähettänyt hänet opiskelemaan. Äidin rooli on elokuvassa merkittävä, vaikkei hän fyysisesti olekaan läsnä koko aikana. Äidin kiikkuva keinutuoli, nukkavierut vaatteet komerossa tai kaupunkilaisten kertomukset Katiesta saavat veljekset miettimään tekosiaan. Varsinkin Katiesta huolehtinut Mary Gordon (Martha Hyer) ripittää jopa ”Isoa Jussia” siihen malliin, että tämä poistuu kuin koira ikään, korvat luimussa. Äidin rakkaus poikiaan kohtaan on ollut niin suurta, että hän on pitänyt kulissia pystyssä rakastavista pojista, vaikka kaupunkilaiset tietävätkin, mitä pojat ovat miehiään, silti esittäen olevansa tietämättömiä. Asetelmassa on jotain todella herkkää.

Muutoin tarina pyörii enimmäkseen Johnin ympärillä. Waynen roolihahmo on ristiriitainen persoona: hän on pelätty asemies, joka ei ole etsintäkuulutettu kotiseudullaan. Dean Martinin Tom on huijari. Mattin taustasta ei paljoa kerrota, mutta veljesten keskustelusta voi päätellä, että hän on ollut perso äidin rahojen perään. Bud käy vastentahtoisesti koulua, kun oikeasti haluaisi olla kuin John. Wayne peittää pelkällä karismallaan muut näyttelijät varjoonsa. Martin ei tunnu saavan Tomiin oikein mitään otetta, etenkin kun muistaa miehen roolisuorituksen ”Rio Bravossa”. Hieman tuntemattomammat Earl Holliman ja Michael Anderson Jr. korvaavat karisman puutteen puhumalla kovaäänisesti ja ylinäyttelevät muutenkin. Etenkin Andersonia on paikoin rasittava kuulla. Tämä muistuttaa ”Etsijöiden” Martinia näytellyttä Jeffrey Hunteria, jolla oli vähän sama vika. Jonkin verran veljesten uskottavuutta rapauttaa vanhimman ja nuorimman ikäero: Waynen ja Andersonin välillä kun on 36 vuotta. Siinä on Katie ollut joko todella nuori Johnia synnyttäessä tai erittäin vanha Budin kohdalla. Dennis Hopper nähdään Hastingsin poikana, joka on Elderien vastakohta: hän ei saa isältään mitään hyväksyntää.

 

Elokuva jakautuu kahteen osaan. Ensiksi syvennetään tarinaa ja loppupuolisko onkin sitten toiminnantäytteistä. Kahden osan balanssi on toimiva. Wayne heittäytyy varsin julmaksi, ja ikimuistoinen loppuyhteenotto ei ole tavanomainen: muistuttaa tyyliltään jo hieman 80-luvun toimintaelokuvia. Kokonaisuutta rikkoo muutama seikka: mukaan on väkisin taas väännetty nyrkkitappelukohtaus, kun pojat ryhtyvät veljelliseen painiin. Pidätetyksi jouduttuaan kukaan ei edes yritä selittää, että heillä on alibi sheriffin murha-ajankohdalle. Tämä mainitaan vasta, kun helvetti on päässyt valloilleen. Tarinassa on jonkinlaista todenperäisyyttä 1888 vuoden tapahtumiin ja Marlow’n veljeksiin. Musiikista vastaan Elmer Bernstein: ääniraita muistuttaa kovasti Bernsteinin ”Seitsemän rohkean miehen” soundtrackia. Clearwaterin kaupunki sijaitsee Floridassa eikä Teksasissa. Rock-yhtye Creedence Clearwater Revival ei liity mitenkään kumpaankaan. Elokuva lienee myös ensimmäinen Waynen syöpäleikkauksen jälkeen, jossa häneltä poistettiin toinen keuhkopussi ja pari kylkiluuta. Siihen nähden "The Duke" on todella vahvassa vedossa. Johnny Cash vetäisee tunnuslaulun.

Arvosana: ****

the_sons_of_katie_elder-normal.jpg