Verenpunainen aurinko (Soleil Rouge/Red Sun)

Pääosissa: Charles Bronson, Toshirô Mifune, Ursula Andress

Ohjaus: Terence Young (1971) 112min

Link Stuart (Charles Bronson) miehineen aikoo ryöstää junan. Juna kuljettaa myös Japanin suurlähettilästä (Tetsu Nakamura) ja tämän samuraihenkivartijoita. Link ja hänen ystävä Gauche (Alain Delon) päättävät tutkia myös suurlähettiläänvaunun ja vievät heidänkin rahat. Gauche huomaa käärön, joka sisältää keisarin lahjan Yhdysvaltain presidentille. Käärössä on kultainen samuraimiekka, jonka Gauche ottaa itselleen ja surmaa miekkaa puolustaneen henkivartijan. Kun junan kassakaappi on saatu räjäytettyä ja rahat vietyä, yrittää tappaa Linkin, joka haavoittuu ja menettää tajuntansa. Toinen henkivartijoista, Kuroda Jubie (Toshirô Mifune), vannoo etsivänsä Gauchen ja tappavan hänet. Suurlähettiläs määrää Kurodan ottamaan Linkin mukaansa ja palauttamaan miekan seitsemän päivän kuluessa. Jos Kuroda epäonnistuu tehtäväsään, on hänen suoritettava harakiri: suurlähettiläs on sitonut seitsemän solmua sisältävän narun Kurodan Wakizashi miekan ympärille. Link on vastahakoinen, mutta suostuu pakon edessä, kun Kuroda uhkaa suolistaa myös hänet: hän kuitenkin pelkää Kurodan tappavan Gauchen ennen kuin tämä ehtii kertoa, minne junan ryöstösaalis on mahdollisesti piilotettu. Vähän kerrallaan miehet alkavat luottaa toisiinsa ja hoideltuaan muutaman Gauchen miehistä, tavoitteesta tulee yhteinen. Link arvelee Gauchen menevän ilotyttönä toimivan naisystävänsä luo. Hän lukitsee Cristinan (Ursula Andress) tämän huoneeseen, ja kun Gauchen miehet saapuvat hakemaan Cristinaa, Link ja Kuroda jättävät yhden miehistä henkiin, kertoakseen, että Cristina vaihdetaan miekkaan ja ryöstösaaliiseen vanhalla lähetysasemalla. Ennen kuin Gauche miehineen ehtii lähetysasemalla, on Cristina yrittänyt paeta, joutuakseen vain comanchien vangitsemaksi. Link ja Kuroda pelastavat hänet, mutta saavuttuaan takaisin lähetysasemalle, Gauche on jo paikalla. Linkin ja Kurodan peli tuntuu olevan menetetty, kunnes comanchet hyökkäävät lähetysasemalla ja vihamiesten on yhdistettävä voimansa.

Itä kohtaa lännen. Tekijätiiminä on ollut varsinainen kansallisuuksien kirjo. Ohjaaja Terence Young, mies ensimmäisten James Bond – elokuvien takaa, on englantilainen, Ursula Andress sveitsiläinen, Toshirô Mifune japanilainen, Alan Delon ranskalainen, Charles Bronson yhdysvaltalainen, jolla puolalais-liettualaiset sukujuuret ja kuvaukset suoritettiin Espanjassa. Siitä huolimatta kyseessä on varsin perinteisestä ja perinteisesti toteutetusta western-tarinasta, jossa on vaikutteita myös eurowesterneistä. Samurailla ja Villin lännen asesankarilla on tietty eroavaisuuksia, mutta paljon myös yhtäläisyyksiä. Tarinassa ei kovin paljoa yritetä kuvata sankarikaksikon kulttuurillisia eroja. Jonkinlaista muukalaiskammoa lännen miehet ja naiset tuntevat aluksi nähdessään japanilaisia, jotka paljastuvat lähemmin tutustuttaessa kuitenkin melko samanlaisiksi. Siksi onkin sääli, että tarinaan on pitänyt sisällyttää roistomaiset comanchet, joita sitten teurastetaan elokuvan päätteeksi. Asia olisi helpommin nieltävissä, jos valkoiset miehet olisivat antaneet jonkun oikean syyn, vaikka vain onnettoman sattuman kautta, comanchien suututtamiseen, joten se siitä erilaisuuden ymmärtämisestä.

Sankarikaksikko vaikuttaa alkuun varsin toimimattomalta yhdistelmältä. Amerikkalaiseen tapaan Link höpöttää puuta heinää, kun taas Kuroda avaa suunsa vain kun on asiaa. Ei ole vaikea arvata, kumman seurassa viihtyisi mieluummin. Link on kuitenkin se, joka saa yhteistyöltä enemmän. Kurodaa ajaa kunnia, ja se että hän tietää samuraielämäntavan olevan päättymässä. Link, joka pitää itseään kunnian miehenä, kasvaa elokuvan ajan ja oppii mitä todellinen kunnia on. Yksi hauskimmista hetkistä on, kun Link on onnistunut kiristämään Kurodaa, jotta tämä ei tapa Gauchea ennen kuin tietää saaliin kätköpaikan. Kuroda antaa kunniasanansa, johon Link toteaa: ”Olet kunnian mies.” Kuroda vastaa: ”Ja sinä olet huoran penikka.” Tapaukseen on päästy, kun Kuroda muina miehin päättää ottaa vuoristossa kylvyn ja Link on sillä välin vienyt hänen vaatteet. Kurodassa korostuu japanilaisuus: hän peseytyy aina kuin mahdollista, vaatteet ovat viimeisen päälle siistit, kun taas Link kulkee pölyisissä vaatteissa.

Bronson on yllättävänkin letkeällä, jopa humoristisella päällä, toki se sama ilme naamalla koko elokuvan ajan. Eleettömyydenkin pystyy tekemään eri tavalla ja siinä Bronson häviää mennen tullen Mifunelle ja Delonille. Mifune, niin loistava näyttelijä kuin onkin, saa jätettyä niitä tiettyjä japanilaiselokuvien maneereja vähemmälle, johtuen ehkä siitä, ettei nyt näyttele resupekkasamuraita. Japanilaisuutta ihannoidaan ehkä vähän liikaa: odottaessaan Gauchea ilotalossa, myös Kuroda käyttää palveluja, mutta selvästi herrasmiesmäisemmin kuin muut, kuten vaikkapa Link. Miehitys- ja sota-ajan lohtunaisten käyttö on varmasti ollut suht tuoreessa muistissa. Delon tekee Gauchesta kylmäverisen roiston, kun taas Cristinan rooli on sen verran heikosti ja kliseisesti kirjoitettu, että Ursula Andressin tilalla olisi voinut olla melkein kuka tahansa. Joidenkin tietojen mukaan Mifunen puhe olisi dubattu kaikissa englanninkielisissä elokuvissa, vaikka mies puhuikin erinomaista englantia. Välillä tuntuu, etenkin jos on sekaisin englannin- ja japaninkielisiä repliikkejä, että äänensävy olisi erilainen, mutten mene vannomaan mitään.

Young ohjaa toimintakohtaukset varsin hyvin, vaikkei ihan Mifunen miekanheiluttelukohtauksissa olekaan parhaimmillaan: tärkeämpää on ollut näyttää veristä miekkaa kuin sen sujuvaa käsittelyä. Henkilöohjaukseen ei ole liiemmin tarvinnut puuttua, sen suurempia tunteita eivät roolihahmot elokuvassa esitä. Elokuva on suoraviivainen ja melko yllätyksetön, hyvänä viihteenä se toimii mainiosti, kuten Youngin James Bonditkin.

Arvosana: ***

red_sun-normal.jpg