Ringo – tappaja (Una pistola per Ringo/A pistol for Ringo)

Pääosissa: Giuliano Gemma, Fernando Sancho, Lorella De Luca

Ohjaus: Duccio Tessari (1965) 98min

Joulu on koittamassa, kun Bensonin veljekset etsivät veljensä ampunutta Ringoa (Giuliano Gemma). Sheriffi Ben (George Martin) aavistelee pahaa, lähtee perään ja saapuu paikalle, kun Ringo on ampunut Bensonit. Ringo joutuu vankilaan. Samaan aikaan Meksikosta saapuu Sanchon (Fernando Sancho) johtama rikollisjoukko aikeinaan ryöstää kaupungin pankki. Ryöstö onnistuu, mutta Sancho haavoittuu eikä pysty jatkamaan matkaa takaisin Meksikoon. He suuntaavat eräällä tilalle, jota pitää majuri Clyde (Antonio Casas) tyttärensä Rubyn (Lorella De Luca), joka on myös sheriffi Benin kihlattu, kanssa. Takaa-ajajat ovat saartaneet tilan, mutta Sancho uhkaa ampua yhden panttivangin joka aamu ja ilta, ellei heitä päästetä pakenemaan. Ben sopii armeijan kutsumisesta apuun, mutta sitä ennen on tehtävä jotain. He palkkaavat sellissä istuneen Ringon auttamaan, joka suostuu ja ”pakenee” laukausten saattamana vankilasta Clyden tilalle. Hän lupaa auttaa Sanchoa pakenemisessa, jos saa osuuden ryöstösaaliista. Ruby nimittää tätä Juudakseksi, mutta hänen mieltä kalvaa myös se, että hänen isänsä on ihastunut Sanchon naisystävään Doloresiin (Nieves Navarro) ja tunne on molemminpuolinen. Tämä aiheuttaa jännitettä myös Sanchon ja Doloresin välille. Ringon suunnitelma menee pieleen ja Sancho uhkaa hänen henkeä.

”Ringo – tappaja” ei kerro liverpoolilaisesta rumpalista, ei vaikka näyttelijöiden joukossa on George Martin (Francisco Martínez Celeiro). Huono huumori sikseen. Elokuva on stunt-mies ja Angelika-elokuvien Giuliano Gemman ensimmäinen western, joka teki hänestä tähden. Se on varmaan elokuvan merkittävin meriitti. Gemma oli täysin erilainen kuin vaikka Eastwood, mitä hyödynnettiin elokuvissa: Gemman hahmoilla on aikaa myös romanssille eikä hän ole samanlainen antisankari kuin italowesterneissä yleensäkään. Itse en pidä Gemmaa kovin suuressa arvossa: näyttelijänä hän on yhden ilmeen pökkelö (Eastwoodilla niitä on kaksi Sergio Leonen mukaan: toinen on hatun kanssa ja toinen ilman hattua!), jonka lisäksi hänen on esiteltävä akrobaattisia hyppelytaitojaan yms. lähes joka elokuvassa. Näistä vajavaisuuksista huolimatta hän on kuitenkin päässyt varsin kelvollisiin elokuviin enkä muista nähneeni oikeastaan yhtään huonoa westerniä. Ringo-elokuvia tuli kaksi, joista se parempi, jälkimmäinen osa ”Vasenkätinen tappaja” tai ”Lännen vaarallisin mies (Il ritorno di Ringo/Return of Ringo)” ei liity mitenkään tähän elokuvaan tai edes samaan hahmoon.

Ringo on sekoitus amerikkalaista ja italialaista westerniä. Sankarikaksikko eli Ringo ja Ben ovat pukeutuneet amerikkalaisen tyylikkäästi (vaikka tosielämässä italialaiset taitavat olla maailman tyylikkäimmin pukeutunut kansa). Toimintatavat ovat sitten eurooppalaisempaa perua niin sankareilla kuin pahiksillakin. Meksikolaisbandiitit ovat kliseisen pahoja, pois lukien Dolores. Onkin hieman outoa, että elokuvan mielenkiintoisimmat hahmot ovat naisia. Panttivankeja ja bandiitteja ammutaan surutta ja uhriluku kasvaa melkoiseksi. Pakolliset nyrkkitappelutkin kuuluvat asiaan. Vaihtelua rutiiniin tuo elokuvan naiset: Ruby, Benin morsian, alkaa selvästi lämmetä Ringolle, kun huomaa tämän lopulta olevan heidän puolellaan. Dolores on kuitenkin vielä mielenkiintoisempi hahmo: ilmeisesti koko ikänsä huonosti kohdeltu kaunotar muuttuu, kun majuri Clyde kohtelee häntä kuin naista. Clyden tarkoitus oli alkuun vain miellyttää, jotta heitä kohdeltaisiin hyvin. Jotta elokuvaan saadaan marttyyri (meksikolaistyöläisten kohtalosta kun ei ole niin väliä), niin tämäkin romanssi päättyy romeo & juliamaisesti.

Tarina on huomattavasti mielenkiintoisempi kuin toteutus. Ringo hyppää katolla miehen päälle ja menee katon läpi pää edellä, mutta sisällä putoaa jaloilleen pianon päälle. Välillä on hirveä kontrasti dialogin ja taustamusiikin välillä. Ammunnan kaiut loppuvat välillä kuin seinään ja muuta pientä viilausta on jäänyt tekemättä. Tahatonta komiikkaa lisää huono englanninkielinen dubbaus: etenkin Fernando Sanchon puheesta ei välillä tahdo saada mitään selvää. Elokuvan alussa kaksi miestä seisoo vastakkain, lähtevät kävelemään ja toivottavat hyvää joulua. Siitä ei puutu enää kuin ohjaajan komento ”Ääni? Kuvaus? Ja olkaa hyvä!” tai mitä lie komentoa Italiassa käyttävätkään: ”Suono? Macchina fotografica? E di Azione!” Tähän kaikkeen kun lisätään Gemman koikkelehtiminen, ja etenkin vaihe, jossa Ringo selittelee pettävänsä sheriffin ja Sanchon, alkaa olla sellaista juupas-eipästelyä, jotta hohhoijaa: ”Sheriffi lupasi 50 prosenttia saaliista, anna 60 niin autan.” Sanchona olisin pistänyt kuulan kalloon, mutta ilmeisesti meksikolaisbandiitti ei ole piñatan paras karamelli. George Martin olisi hyvin voinut näytellä tuota Ringon roolia. Gemma tekee Ringosta sen verran särmittömän, että elokuvan muut henkilöt ovat mielenkiintoisempia, varsinkin kuin Nieves Navarro, Antonio Casas, George Martin ja miksei myös Lorella De Luca pyyhkivät suorituksillaan Gemmalla pöytää. Gemma on myös turhan kevytmielinen tarinan yleissävyyn verrttuna. Laajakuvaa on käytetty hyvin hyväkseen ulkokohtauksissa ja muutenkin kuvaus on varsin näyttävää. Morriconen tunnuslaulu osoittaa, että Italiassa on aina tehty varsin melodista musiikkia. Tuo biisi löytyy melkein jokaiselta The best of Morricone kokoelmalta.

Arvosana: **½

a_pistol_for_ringo-normal.jpg