Hämärästä aamunkoittoon 3 (From Dusk Till Dawn 3: The Hangman’s Daughter)

Pääosissa: Marco Leonardi, Michael Parks, Temuera Morrison

Ohjaus: P.J. Pesce (1999) 94min

Amerikkalainen Ambrose Bierce (Michael Parks) on saapunut Meksikoon liittyäkseen Pancho Villan joukkoihin. Eräässä meksikolaisessa kylässä hän todistaa, miten pahamaineinen rikollinen Johnny Madrid (Marco Leonardi) aiotaan hirttää. Johnnyn pelastaa salaperäinen kiväärinainen Cathrine Reece (Jordana Spiro), joka haluaa liittyä Johnnyn jengiin. Johnny ottaa Pyövelin (Temuera Morrison) tyttären Esmeraldan (Ara Celi) panttivangiksi ja pakenee erämaahan, kun taas Bierce hyppää postivaunujen kyytiin seuranaan juuri vihitty saarnaajapariskunta Mary ja John Newlie (Rebecca Gayheart ja Lennie Loftin). Pyöveli kokoaa sotilaista etsintäpartion ja lähtee Johnnyn perään. Cathrine onnistuu vakuuttamaan, että Bierce kuljettaa jotain arvokasta Pancho Villalle ja Johnny hyökkää postivaunujen kimppuun. Kun paljastuu, että mitään arvokasta ei ole, paitsi Bierce itse, Johnny tuskastuu ja eräällä hautausmaalla jättää Cathrinen hirtettäväksi. Cathrine ei kuitenkaan ehdi kuolla, kun Pyövelin etsintäpartio ehtii ajoissa paikalle. Erämaahan jääneet Newliet ja Bierce löytävät majatalon nimeltä La tetilla del Diablo eli Paholaisen rinta tjs. Myös Johnny ja Esmeralda sekä Pyövelin etsintäpartion saapuvat majataloon, ja taas pääsee helvetti valloilleen…

Vuonna 1996 valmistui yksi kaikkien aikojen parhaista hömppäelokuvista, eli ”Hämärästä aamunkoittoon”. Raju rikoselokuva muuttui vampyyrileffaksi tavalla, joka sai oluen ja perunalastut menemään väärään kurkkuun. Käsikirjoittaja Quentin Tarantino, jonka tarinan kirjoittaja ja efektimies Robert Kurtzman oli tehtävään palkannut 1500 dollarilla(!), ja ohjaaja Robert Rodríguez oli tuohon aikaan elokuvateollisuuden pelastanut parivaljakko tuoreilla näkemyksillään. Sittemmin on molempien herrojen sädekehä mielestäni himmentynyt. Elokuva oli myös viimeinen läpimurto George Clooneylle. Menestys oli niin huikea, että elokuva sai kaksi seuraajaa, jotka Tarantino/Rodríguez - tyyliin ilmestyivät väärässä järjestyksessä, kolmannen osan ollessa ensimmäinen ja toisen osan ollessa viimeinen. ”Hämärästä aamunkoittoon 2:ssa” kaksikko tyytyi vain tuottamaan elokuvaa, kun taas kolmannessa Robert ja velipoika Álvaro vastasivat tarinasta ja käsikirjoituksesta. Kakkososa olisi tarvinnut Rodríguezia ja Tarantinoa, mutta kolmannessa osassa, vaikka onkin aika pitkälle samanlainen kuin alkuperäinen elokuva, hommassa on taas tyyliä ja vähän järkeä, positiivisesti sanottuna.

Perinteisen westernin ystävät todennäköisesti karsastavat elokuvaa eikä se missään nimessä yllä ykkösosan tasolle, joka sai kriitikoiltakin ylistäviä sanoja, toisin kuin tämä päätösosa. Jos katsoja haluaisi saada jotain selvitystä vampyyriepidemialle, sitä ei kerrota. Esmeraldan äiti (Sonia Braga) on vampyyri ja ilmeisesti tämän äiti jonkinlainen esiäitivampyyri. Mitään viitteitä esimerkiksi Vlad Seivästäjään ja sitä myöten Draculaan ei ole. Mutta muuten vampyyrimytologia täsmää eurooppalaisten tarinoiden kanssa: risti karkottaa vampyyrit ja sydämen lävistäminen tai auringonvalo tekee selvää verenimijöistä. Ja voi veljet, miten veri elokuvatrilogiassa lentääkään. Verenvuodatuksesta huolimatta mässäilyyn ei sorruta yhdessäkään elokuvassa kuin vasta lopputaistelujen aikaan, jolloin sillä on vielä shokeeraava vaikutus. Seksuaalisuus on entistä vahvemmin mukana: majatalossa pidetään suorastaan orgioita, mutta todellisen luonteen tullessa esille, vampyyrien himoittava ulkonäkö muuttuu kuvottavaksi. Vaikuttaa vähän saarnaavalta ja moralisoivalta se, että kaikissa vampyyrielokuvissa seksuaalisuus johtaa väistämättä vaikeuksiin. Paljasta pintaa on runsaasti, ehkä jotain olisi voinut jättää mielikuvituksenkin varaan.

Danny Trejo on ainoa, joka näyttelee trilogian jokaisessa osassa ja miltei samaa hahmoa: baarimikon nimi ensimmäisessä ja kolmannessa osassa on Razor Charlie ja keskimmäisessä Razor Eddie. Michael Parks näyttelee myös ensimmäisessä osassa, mutta mitään yhtenevyyttä hahmojen välillä ei ilmeisesti ole. No, elokuvan ekstroissa on poistettu kohtaus, joka voi saada uuden kulman asiaan. Eihän tämän tyylisissä elokuvissa mitään luonnenäyttelijöitä tarvita, mutta mielestäni pääsankari Marco Leonardi ei häviä lainkaan ylinäyttelevälle Clooneylle, joskin karismaltaan ei ole Clooneyn tasolla. Temuera Morrison on yhtä vimmainen kuin ”Kerran sotureita” - elokuvassa. Naiset ovat koko trilogiassa poikkeuksetta kauniita, etenkin tämä Ara Celi, paitsi Jordana Spiro, joka on maskeerattu melkoisen miehiseksi, vaikka oikeassa elämässä onkin varsin viehättävä nainen.

Toinen osa oli surkea, mutta tämä kolmas osa on jäänyt ehkä vähän turhan vähälle huomiolle. Elokuvan suurin vika on vain se, että sarjan ykkösosa on niin hyvä, että tämä tuntuu vain sen kopiolta muutettuna toiseen aikakauteen. Yllätysmomentti, käännekohta tai kulminaatiopiste ei vain enää kunnolla toimi uudemman kerran. Elokuva kumartaa syvästi ”Hyvät, pahat ja rumat” – elokuvalle, käyttäen samanlaisia tapahtumia: hirttoköysi ammutaan poikki ja hautausmaalla laitetaan joku seisomaan hautaristin päälle hirttoköysi kaulassaan. Pescen toimintakohtaukset toimivat huomattavasti paremmin kuin kakkososan ohjanneen ja liikoja yrittäneen Scott Spiegelin. Lienee Rodríguez neuvonut vähän tarkemmin.

Arvosana: ***

from_dusk_till_dawn-normal.jpg