Ratsasta henkesi edestä (Corri uomo corri/Run Man Run)

Pääosissa: Tomas Milian, Donal O’Brien, John Ireland

Ohjaus: Sergio Sollima (1968) 121min

Manuel ”Cuchillo” Sanchez (Tomas Milian) joutuu vankilaan ja sellikaveriksi osuu kirjailija ja vapaustaistelija Ramirez (Jose Torres). Ramirez lupaa Cuchillolle 100 dollaria, mikäli tämä auttaa hänet pakenemaan Teksasiin. Cuchillo suostuu ja miehet pakenevat, saaden perään hallituksen ranskalaiset ”asiamiehet” (Marco Guglielmi, Luciano Rossi), entisen sheriffin Nathaniel Cassidyn (Donal O’Brien) sekä Cuchillon naisystävän Doloresin (Chelo Alonso). Miehet pysähtyvät Ramirezin kotikylässä, jonka on vallannut meksikolaistaistelija Riza (Nello Pazzifini), joka vaihtaa puolta parhaaksi katsomallaan tavalla. Ramirez joutuu ammutuksi, mutta ennen kuolemaa hän kertoo Cuchillolle, että Teksasissa Burton Cityssä odottaa 3 000 000 dollarin edestä kultaa ja se olisi tuotava kapinallisten käyttöön. Cuchillo jatkaa pakenemistaan ja ryhtyy pelastusarmeijalaisen Penny Banningtonin (Lind Veras) avustajaksi, sillä tämä on kotoisin Burton Citystä. Kaksikko ajautuu matkan aikana vaikeuksiin, josta heidät pelastaa kenraali Santillana (John Ireland) miehineen. Santillana lupaa odottaa Cuchilloa Ramirezin mukaan nimetyssä kaupungissa. Cassidy ehtii Burton Cityyn ennen Cuchilloa, mutta ei löydä kultaa. Sen sijaan hän päätyy, kaiken varalta, vankilaan, kuten myös kaupunkiin saapuva Cuchillo. Sillä välin Dolores on joutunut ranskalaisten käsiin ja tämä paljastaa Cuchillon määränpään. Ranskalaiset liittoutuvat Rizan kanssa ja esittävät Burton Cityn asukkaille ultimaatumin: luovuttakaa Cassidy ja Cuchillo tai he tuhoavat kaupungin. Paettuaan vankilasta, Cassidy ja Sanchez löytävät kullan. He käskevät kaupungin johtoa tyhjentämään kaupungin, ja lähettävät kullan pakenevien joukkoon, jääden odottamaan Rizaa. Mutta sitten Cuchillo huomaa olevansa yksin veitsiensä kanssa.

Luodin laissa” esiintynyt Cuchillo sai toisen elokuvansa. Tällä kertaa kohtalo heittää miehen Meksikon vallankumoukseen ajalla, jolloin presidenttinä toimi Porfirio Diaz, eli joko 1876 – 1880 tai 1884 – 1911. Elokuva ei ole edellistä seuraava jatko-osa, vaan itsenäinen osa, joka voi yhtä hyvin tapahtua ennen ”Luodin lain” tapahtumia, jossa Cuchillo on jo naimisissa, tosin Rosita-nimisen naisen kanssa. Ohjaaja Sollima kertoo, että elokuva on tehty lähinnä Cuchillon hahmon takia. Ja, mikäs siinä, Cuchillo on varsin mielenkiintoinen hahmo, ilman, että sitä olisi kulutettu loppuun epämääräisten jatko-osien kautta.

Cuchillon lähtökohtana on ollut (yllätys, yllätys) ”Seitsemän samurain” hahmo Kikuchiyo, jota esittää Toshiro Mifune. Molemmat ovat köyhiä maalaisia, resupekkoja, jotka ovat eläinten kaltaisilla vaistoilla pysyneet hengissä. Aivan kuten Kikuchiyo ei ole samurai, ei Cuchillokaan ole vapaustaistelija. Hän itse sanoo, että on rauhan mies, ja toiseen aikaan toisessa paikassa hän käyttäisi veistään vain leivän leikkaamiseen. Ilmeikäs Milian istuu Cuchillon rooliin täydellisesti, vaikka paikoin tietty ylinäytteleminen onkin varastaa show’n. Monipuolisuutensa hän kuitenkin osoittaa kyynelehtiessään dynamiittipötkö suussa tai herkistäessään kaikki aistinsa äärimmilleen vaaran uhatessa Cuchilloa.

Tarinan toinen sankari Cassidy on pidetty tarkoituksella pienempänä roolihahmona eikä rooliin ole edes harkittu kaikkein tunnetuimpia nimiä. Donal O’Brien on kuitenkin kelpo näyttelijä, vaikkei karismaltaan Cleefin, Neron tai Eastwoodin tasoinen. Eleettömällä suorituksellaan hän täydentää vahvasti elehtivää Miliania hyvin ja on jatkumo arvoituksellisille asesankareille, joiden motiivit henkilökohtaisesta rikastumisesta vaihtuvat yleishyödylliseen auttamiseen tarinan aikana.

Jos se on vahvuus, että tarina on kirjoitettu yhdelle hahmolle, on se myös tarinan heikkous. Etenkin elokuvan alku on kirjoitettu todella levottomaksi, Cuchillon törmätessä seikkailuihin lukuisten hahmojen kanssa. Kyllä kaikille hahmoille paikka elokuvan juonesta löytyy, mutta sekasotkun kustannuksella. Sollimalta on unohtunut edellisten elokuvien motto ”pieni on kaunista”. Cuchillo vangitaan monta kertaa ja saa tuntumaan turhalta toistolta. Rizan ja Santillanan roolit jäävät valitettavan pieniksi eivätkä ranskalaisetkaan oikein nouse sankarikaksikon vaatimalle vastustajatasolle. Cuchillo tempoilee kahden naisen välillä, mikä oikeuttaa luonnollisesti yhteen kissatappeluun. Penny on kiinnostunut Cuchillosta vain kuulemansa 3 000 000 dollarin takia, kun taas Dolores haluaa vihdoin naimisiin miehen kanssa ja tyytyy ranskalaisista saamaan tuhanteen dollariin. Dolores on naisista selvästi vahvemmassa roolissa, kun taas tuleva Veras mukana lähinnä tuomassa eksotiikkaa tummien ”meksikolaisten” joukkoon.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteista siis riittää, saadaan klassinen kaksintaistelu sekä lopetus, joka jättää kysymyksen ”Mitäs tämän jälkeen tapahtuu?”.  Jospa Cuchillo vain pakeni meksikolaisarmeijaa ja joutui ”Luodin lain” tapahtumiin. No, ehkei kuitenkaan. Ennio Morriconen musiikki vauhdittaa tätäkin seikkailua, vaikka joistain lakisyistä alkuteksteissä säveltäjäksi mainitaan tämän hovikapellimestari Bruno Nicolai. Näin ainakin Solliman mukaan. Tunnussävel on Tomas Milianin laulama.

Arvosana: ***½

run_man_run-normal.jpg