One Damned Day at Dawn .. Django meets Sartana! (Quel maledetto giorno d'inverno... Django e Sartana all'ultimo sangue!)

Pääosissa: Hunt Powers (Jack Betts), Fabio Testi, Dino Strano

Ohjaus: Demofilo Fidani (1970) 82min

Black Cityyn saapuu uusi sheriffi, Jack Ronson (Fabio Testi) sekä mystinen asesankari Django (Hunt Powers), joka aikoo kostaa vaimonsa veljen kuoleman. Black City on Bud Willerin (Dino Strano) ikeen alla. Jos tässä ei olisi vielä tarpeeksi, Willer on liittoutunut meksikolaisen rikollisen, Paco Sanchezin (Benito Pacifico) kanssa. Django ei usko Ronsonin pystyvän vastustamaan Willeriä tai Sanchezia, joten hän ottaa Ronsonin paikan, kun tämä on haastanut Willerin kaksintaisteluun. Tästä suivaantuneena Ronson luopuu virastaan ja aikoo poistua kaupungista. Miehensä menettänyt leski Sturges (Simone Blondell) kääntää Ronsonin pään, koska pelkää Sanchezin tuhoavan koko kaupungin kostonhimossaan. Django aikoo jälleen asettua Ronsonin vaatteisiin, mutta Ronson ei olekaan enää niin helposti huijattavissa.

On elokuvia, jotka lyhyestä kestostaan tuntuu pituudessaan ainakin kaksinkertaiselta. Toisin sanoen katselukokemus on yhtä tuskaa. ”Django meets Sartana!” täyttää kaikki nämä odotukset. Muut näkemäni Fidanin elokuvat ovat olleet mielenkiintoisia vielä synopsismuodossa, tämä ei edes siinä. Juonen aukot ja puutteet on korvattu tappeluilla, jotka enemmän ja vähemmän eivät liity yhtään mihinkään: tapellaan joko omia tai vihollisia vastaan. Lukuisista tappeluista ja ammuskeluista huolimatta, elokuva on tavattoman tylsä: Fidani ei ole onnistunut luomaan minkäänlaista intensiivisyyttä. Puitteet ovat luokattomat: sama kaupunki esittää kahta kaupunkia, ainakin kadun hirttolava, vai mikä lie, on samanlainen, samoin kirkko. Osa ajasta istutaan kaupungin saluunassa. Juolahti mieleen, että onkohan samoja kuvia käytetty eri kohtauksissa. Liki pitäen jokainen kuolema pitää tehdä piruetin kanssa. Lopun yllätysmomentti (oliko sitä edes) pilataan jo heti alussa, kun näytetään sheriffin toimistosta tulevan jalat. Katsojan kun piti olettaa, että sieltä Django taas tulee Ronsonin paikalla. No, Ronson pukeutuu ruskeisiin vaatteisiin, kun taas Django mustiin sekä tummansiniseen viittaan. Jotkut sanovat, että Ronson paljastuisi lopussa Sartanaksi. Minä en tällaista huomannut.

Hunt Powers on ilmeisesti huomannut, ettei elokuvasta ole mihinkään, ja siksi miehen näytteleminen vaikuttaa yhdentekevältä. Esimerkiksi ”Sugar Coltissa” hän on varsin hyvä, vaikka muuten elokuva olikin vaatimaton. Fabio Testi yrittää edes vähän jonkinlaista tulkintaa vaatimattoman käsikirjoituksen antamissa puitteissa. Mutta kun hahmoissa ei ole mitään mielenkiintoista, puhumattakaan mitään ulottuvuutta, niin oli näyttelijä kuinka hyvä tahansa, vaikea siitä on mitään synnyttää. Vaikka kuinka yrittäisin keksiä elokuvasta mitään hyvää sanottavaa, niin en vain löydä.

Tämäkin elokuva päätyi hyllyyn Sartana-boksin yhtenä osana. Näistä ylijäämäelokuvista huolimatta boksi on kannattava ostos, sillä alkuperäiset Sartanat ovat ostamisen arvoisia. Boksin Fidani-dvd:n, voi sitten hyödyntää vaikka kahvikupin alusena.

Arvosana: *

one_damned_day_at_dawn_django_meets_sart