Hiljainen muukalainen (Lo straniero di silenzio/The Silent Stranger)
 
Pääosissa: Tony Anthony, Lloyd Battista, Kin Omae
 
Ohjaus: Luigi Vanzi (1968) 90min
 
Muukalainen (Tony Anthony) etsii hevostaan lumisessa Klondikessa. Sattumalta hän törmää japanilaismieheen, joka kuolinhetkellään antaa japanilaista tekstiä sisältävän käärön. Mies sanoo sen olevan 20000 dollarin arvoinen ja se pitää viedä Matorille (Kin Omae) Japaniin. Kun Muukalainen astuu Japaniin, on hän heti tapon kohteena. Lopulta Matorin samurai (Yoshio Nukano) saa hänet kiinni ja lähtee viemään häntä Matorille. Matkan aikana toisen klaanin, Katsugon (Kanji Ohara) miehet hyökkäävät heidän kimppuun ja Muukalainen onnistuu pakenemaan ja ottaa yhden Katsugon samurain vangiksi niin ikään. Kylässä on käynnissä verojenkeräys ja konekiväärillä tapahtuneen ampumavälikohtauksen jälkeen Muukalainen viedään Matorin puheille. Tulkkina toimii hänen vaimonsa siskontyttö, joka on itse asiassa prinsessa (Rita Maura). Muukalainen saa rahat kääröstä, mutta Matori haluaa, että Muukalainen tappaa Katsugon. Muukalainen jää kuitenkin kiinni, mutta onnistuu ottamaan osan konekivääristä. Kun hän ilmoittaa Matorille, ettei konekivääri toimi, Matori hyökkää Katsugon kimppuun. Sillä välin Muukalainen varastaa käärön, koska hänelle maksettiin väärällä rahalla, ja vie konekiväärin osan takaisin Katsugon apumiehelle, Amerikkalaiselle (Lloyd Battista). Muukalainen tekee Amerikkalaisen kanssa diilin ja antaa puolet kääröstä hänelle, kun tämä kertoo käärön olevan miljoonan dollarin arvoinen. Amerikkalainen ei tyydy puolikkaaseen kääröön ja muukalainen otetaan kiinni ja hänen kätensä telotaan. Kun kummallakin klaanilla on puolikas käärö, Matori ja Katsugo tekevät näennäisen rauhan ja prinsessa aiotaan vihkiä Katsugon kanssa. Muukalainen on pelastettu ristipuulta ja hän palaa kostamaan…
 
Kun yhdistetään samurai- ja westerngenre, niin ainakin meikäläinen innostuu ideasta välittömästi. Tony Anthony oli kaiketi ensimmäinen, joka yhdisti nämä genret. Charles Bronsonin ja Toshiro Mifunen tähdittämä ”Verenpunainen aurinko” tehtiin muutamaa vuotta myöhemmin, olkoonkin, että ”Hiljainen muukalainen” julkaistiin vasta 1974. MGM:n sisäisten ristiriitojen myötä elokuva joutui vuosiksi hyllylle, ja kun se lopulta julkaistiin, oli sitä leikattu vastoin Anthonyn toiveita, ja kertojaääni oli lisätty. Anthony itse ei pitänyt kertojasta, mutta minusta elokuvan ääniraita olisi todella niukka, ilman Muukalaisen mietteitä täysin vieraassa maassa ja kulttuurissa. Muukalaisen ääneen höpöttely olisi saanut sankarin vähäjärkiseltä. Mielenkiintoisalla tavalla kulttuurit törmäävätkin, ja kun elokuvassa ei ole tekstitystä, edes japaniksi puhutuissa kohdissa, katsoja pääsee samaistumaan sankariin ja pohdiskelemaan, että mistä on kyse. Varsin rohkea ratkaisu on eikä elokuva ehkä siksi saavuttanut samaa suosiota kuin edeltäjänsä. Itse en pidä sitä minään ongelmana. Suurin ongelma on täysin päätön juoni.
 
Käärö on vain tekosyy sille, että päästään eksoottisiin maisemiin ja yhdistämään genret. Muukalainen jää monta kertaa vangiksi, vaikka onkin ovela. Tästä johtuen monet käänteet ovat varsin tekemällä tehdyn oloisia. Mutta kun kerran Japaniin on päästy, siitä otetaan kaikki irti. Miekkailu on näyttävää, kohtaukset eivät häviä yhtään japanilaismestareiden (mm. Akira Kurosawa, Masaki Kobayashi, Kihachi Okamoto) elokuville. Tuiki tuntematon japanilainen näyttelijäkunta on erinomaista luokkaa, ja välillä samurait ajavat mielenkiintoisuudessaan Muukalaisen ohi. Varsinkin Matorin parasta samuraita näyttelevä Yoshio Nukano on vangitseva. Anthony näyttelee paikoin yli, ehkä korostaen amerikkalaisten ja japanilaisten eroja: Muukalaisen kestovirne käy pitemmän päälle rasittamaan, mutta onneksi Raf Baldassarre ei ole irvistelemässä. Miehen nimi on mainittu elokuvan varsin suppeassa tekijäluettelossa, mutta onneksi en tunnistanut häntä: ilmeisesti hän on yksi japanilaismiehen tappaneista miehistä. Suppeista tekijätiedoista johtuen hahmojen nimet ja esittäjät voivat olla vähän sinnepäin.
 
Kulttuurierot luovat hauskoja tilanteita: yksi sellainen on, kun samurai ja Muukalainen keskustelevat. Samurai haluaa viedä Muukalaisen Matorin luo, kun Muukalainen haluaa vain hevosensa takaisin. Samurai kirjoittaa paperille jotain ja Muukalainen piirtää siihen hevosen kuvan. Muukalaisella on jonkin verran aukkoja samuraimiekan terävyydestä, kun uskaltautuu bambun varresta tehdyllä kantokepillä taisteluun samuraita vastaan. Mutta yhden asian Muukalainenkin ymmärtää: kun veronkeräyksessä ilmenee pinnari, hänen vaimo kaupataan ja mies itse tapetaan kadulle. Muukalainen toteaa: ”Aivan kuin kotona. On kaksi varmaa asiaa, verot ja kuolema.” Toinen varma asia on se, että kun Amerikkalainen on ottanut Muukalaisen revolverin, joutuu hän etsimään korvaavan tuliaseen. Kivääri, jonka hän löytää, on meluisampi ja tuhoisampi kuin edellisessä elokuvassa, ja jos jo siinä ampuminen näytti brutaalilta, niin nyt pannaan vielä paremmaksi, varsinkin kun Muukalainen katkaisee kiväärin piipun ja tekee siitä vielä hurjemman vempeleen.
 
Höpö-höpö-tarinan vastapainoksi teknisesti elokuva on siis hyvää luokkaa, mutta olisi kyllä mukava nähdä se restauroituna, kaikessa väriloistossaan ja leikatut kohtaukset lisättynä. Ilmeisesti ”Kalpean kostajan” 3-D-projekti on vienyt Anthony ajan ja ”Stranger-sarjan” on saanut jäädä joiltakin osin odottamaan parempia julkaisuja.
 
Arvosana: ***