Erämaan laki (My Darling Clementine)
 
Pääosissa: Henry Fonda, Cathy Downs, Victor Mature
 
Ohjaus: John Ford (1946) 97min
 
Earpin veljekset ajavat karjaa Kaliforniaan, kunnes pysähtyvät Tombstonen lähettyvillä lepäämään. Vanha Clantonin ukko (Walter Brennan) yrittää ostaa Earpien karjan, mutta Wyatt (Henry Fonda) kieltäytyy. Sen sijaan hän, Morgan (Ward Bond) ja Virgil (Tim Holt) menevät kaupunkiin ja jättävät Jamesin (Don Garner) huolehtimiaan karjasta. Wyatt tekee vaikutuksen kaupunkilaisiin taltuttamalla juopuneen intiaanin ja hänelle tarjotaan sheriffin virkaa. Wyatt kieltäytyy siitäkin. Palatessaan Jamesin luo, he huomaavat karjan varastetuksi ja veljensä surmatuksi. Wyatt ryhtyy sheriffiksi löytääkseen veljensä murhaajan. Hän tutustuu kaupungissa uhkapeluriin nimeltä John ”Doc” Holliday (Victor Mature) ja tämän viettelevään naisystävään Chihuahuaan (Linda Darnell). Kaupunkiin saapuu myös Hollidayn entinen naisystävä Clementine (Cathy Downs), johon Wyatt ihastuu. Jossain vaiheessa Wyatt löytää Chihuahuan kaulasta korun, joka kuului Jamesille. Nainen väittää saaneensa korun Docilta, joka puolestaan on lähtenyt kaupungista. Wyatt saa Docin kiinni, ja kun Chihuahua kertoo kuulusteluissa saaneensa korun Billy Clantonilta (John Ireland), Billy ampuu hänet. Virgil lähtee pakenevan Billyn perään, kun taas Doc yrittää pelastaa naisen hengen vaativalla leikkauksella. Virgil haavoittaa Billyä kuolettavasti, ja kun tämä pääsee Clantonien tilalle, vanha Clanton ampuu hänet. He palauttavat Virgilin ruumiin Tombstoneen ja ehdottavat välienselvittelyä karja-aitauksessa. Wyatt haluaa, että asia pysyy perheen sisällä, mutta mukaan tulee Doc, joka on juuri menettänyt Chihuahuan.
 
John Fordin versio Wyatt Earpin seikkailuista on yksi ensimmäisistä (kolmas) legendaarisen hahmon valkokangasseikkailuista. Tämä Stuart N. Laken kirjaan ”Wyatt Earp: Frontier Marshal” pohjautuva elokuva on kylläkin hyvin kaukana todellisista tapahtumista. Ainoastaan lopputaistelun kesto on lähinnä totuutta, sen lopputulos sitäkin kauempana. Klassikoksi kohonnut elokuva ei ole sen enempää paras John Fordin western kuin paras Wyatt Earp elokuvakaan. Itseäni eniten kaihersi se, että Clantonien osuus jää varsin vähäiseksi, etenkin kun he ovat koko hässäkän alkuun panijat eivätkä kaikki näyttelijävalinnat ole ihan täysin onnistuneet. Clementine on koko lailla turha hahmo, mutta kun elokuvan nimi pohjautuu samannimiseen kansanlauluun, on nainen lisätty tarinaan. Mikään todellinen hahmo Clementine ei ole ollut edes Laken kirjassa.
 
Elokuvan keskiössä on Wyattin, Docin ja näiden naisten suhde. Vaikka Fonda tulkitseekin Earpiä tutun taidokkaasti, ei tämäkään versio anna kunnon kuvaa siitä, mikä Earp todellisuudessa oli: ensinnäkin hän oli hyvin kaukana kunniallisesta sheriffistä. Yksi osuva, jopa hieman koominen, kohtaus elokuvassa on: siinä kovapintainen sheriffi osallistuu tanssiin Clementinen kanssa. Ikään kuin siinä ei olisi tarpeeksi kestämistä, yksi soittajista vaatii muita antamaan tilaa sheriffille. Nöyryytys on täydellinen. Mitäpä mies ei tekisi rakkauden eteen. Yksin tuo kertoo enemmän miehestä nimeltä Wyatt Earp kuin muu elokuva. Wyatt ja Doc keskinäinen jännite on hieman korkeampi kuin muissa näkemissäni elokuvissa. Miehet ovat paikoin jopa vihamiehiä keskenään. Docista paljastetaan huomattavasta enemmän, mutta tässäkin tapauksessa tieto on muutettua: Doc oli hammaslääkäri, ei kirurgi. Hän on aikanaan jättänyt Clementinen taakseen, koska ei halunnut olla taakaksi tälle johtuen sairaudestaan. Victor Mature on hyvinkin terveen näköinen kärsiäkseen tuberkuloosista. Tässä mielessä 90-luvun Hollidayt, eli Val Kilmer sekä Dennis Quaid, ovat eniten roolihahmonsa oloisia, vaikka legendaarista pyssymiestä ovat esittäneet myös sellaiset nimet kuin Kirk Douglas ja Jason Robards. Mature ei vedä vertoja kellekään em. näyttelijöistä. Naisosan esittäjistä Downsin naaman unohtaa sama tien kuteen hänen hahmonsa, mutta Linda Darnell on sitäkin piristävämpi näky. Walter Brennan vanhana Clantonina jää mieleen, muut eivät, mikä on sikäli outoa, että vanha Clanton ei ollut O.K. Corralin aikaan enää hengissä. Earpin muut veljet jäävät Clantonien tapaan soittamaan toista viulua, ja uskomattoman kökkö ratkaisu on tuo Virgilin kuolema: mies ratsastaa suden suuhun, kääntäen vielä selkänsä miehille, joka on murhannut hänen veljensä.
 
Ford on erinomainen luomaan tunnelmaa kuvillaan ja nytkin valojen ja varjojen käytöllä saadaan aikaan uhkaavia tunnelmia. Monument Valleyssä kuvattu vauhdikas kohtaus, jossa Wyatt jahtaa pakenevaa Docia on myös osoitus hänen taituruudestaan: monet elokuvat ovat velkaa näille kuville, jotka tulivat tutuksi jo ”Hyökkäys erämaassa” myötä. Jotenkin tuntuu, että Ford on ollut parhaimmillaan juuri mustavalkoisen elokuvan kanssa, ”Etsijät” tietenkin poikkeuksena.
 
Arvosana: ***½