Dollari hampaissa (Un Dollaro tra i denti/A Stranger in Town)
 
Pääosissa: Tony Anthony, Frank Wolff, Jolanda Modio
 
Ohjaus: Luigi Vanzi (1967) 86min
 
Muukalainen (Tony Anthony) saapuu autiolta näyttävään meksikolaiskaupunkiin. Rauha rikkoontuu, kun tavernan pitäjä kehottaa muukalaista poistumaan. Pian kaupunkiin saapuu meksikolaissotilaita ja joukko bandiitteja johtajansa Aguilarin (Frank Wolff) johdolla. Bandiitit tappavat sotilaat ja vievät näiden univormut. Muukalainen menee Aguilarin puheille, Yhdysvaltain ratsuväen univormuun pukeutuneena ja lupaa todistaa Aguilarin olevan aito meksikolaisupseeri, joka on tullut ottamaan vastaan Yhdysvaltain antamaan kultalähetystä. Palkkioksi hän haluaa osan kullasta. Kun kultalähetys on saatu, Aguilar ei suostu antamaan yhtä kolikkoa enempää. Muukalainen pakenee ja päätyy piileskelemään erään naisen, Chican, luokse (Jolanda Modio). Aguilar vangitsee Chican, ja kun muukalainen huomaa tämän, hän lähtee seuraamaan Aguilaria ja löytää tämän piilopaikan. Hän jää kuitenkin kiinni, mutta onnistuu pakenemaan pahoinpitelyn jälkeen, vapauttaa Chican, jonka jälkeen he palaavat kaupunkiin. Chica antaa muukalaiselle haulikon tämän menettämän revolverin tilalle. Yksitellen hän alkaa tappaa perään tulleita Aguilarin miehiä.
 
Joissakin yhteydessä on mainittu, että tarina ja sen muukalaishahmo perustuisi löyhästi Eastwoodin ja Leonen luomaan Man with no name - hahmoon. Tarina on lähes suora kopio ”Kourallisesta dollareita”: mm. Frank Wolffin ja Gian Maria Volontén hahmot ja jotkut kohtaukset ovat yks yhteen. Muuten vertaaminen on syytä jättää vähemmälle, sillä päätä lyhyemmällä Anthonylla ei ole Eastwoodin karismaa tai preesensiä eikä Luigi Vanzilla ole Leonen rytmitajua tai näkemystä. Budjetin pienuus näkyy kaikessa, vaikka elokuva on MGM:n levittämä. Muukalainen ja koko elokuva ovat varsin nuhruisia. Tapahtumapaikat on rajattu pieniksi ja muutenkin kuvat kärsivät ahtaudesta. Kahta musiikkiteemaa toistetaan jatkuvasti, kun taas psykedeelisesti soivat kitarafillit ovat kuin jostain toisesta elokuvasta. Elokuvan dialogi antaa uuden merkityksen vähäpuheisuudelle: elokuva keskivaiheilla tulee puolen tunnin osio, jossa repliikkien määrän voi laskea Hound Dog Taylorin vasemman käden sormilla. Jolanda Modion en huomannut sanovan elokuvassa yhtään repliikkiä No, no, no! – huutojen lisäksi.
 
Vaan on elokuvalla ansionsakin. Kun tarinan samankaltaisuudet muiden elokuvien kanssa siirtää sivuun, niin tarinassa on verkkaisuudesta huolimatta imua, ja etenkin toimintakohtauksiin on panostettu, mutta nehän eivät ole koskaan olleet Anthonyn elokuvien heikkous. Haulikolla räiskivä muukalainen nousee monen muun sankarin yläpuolelle. Hän ilmaantuu Sartanan tapaan oikeisiin paikkoihin ja yllättää vastustajansa niin sanotusti housut kintuissa. Vanzi pitää kuitenkin vakavaa linjaa loppuun asti eikä Anthonyn veijarimaisuudesta ole vielä tietoakaan.
 
Elokuvan merkillisimmästä hahmosta vastaa Aguilarin naisystävä Maruca, jota esittää Gia Sandri. Maruca on varsin estoton nainen, masokisti, joka flirttailee niin Chican kuin kiduttamansa muukalaisenkin kanssa. Kaiken kaikkiaan Maruca jää kuitenkin liian pieneen rooliin eikä selitetä mitenkään esim. sitä, miksi Aguilar lopettaa muukalaisen pahoinpitelyn Marucan pyynnöstä. Ilmeisesti kaksikon suhde on varsin vapaa, Aguilar kun himoitsee Chicaa ja Marucan tuntien tämä varmaan rohkaisisi miestä raiskaamaan naisen. Wolff on oiva valinta meksikolaisbandiitiksi: hän ei ylinäyttele, mikä on usein vikana, kun kuvataan meksikolaisia sotilaita ja rosvoja. Anthonylle tämä oli lähtölaukaus: hän alkoi osallistua yhä enemmän elokuvien suunnitteluun ja tekikin varsin omaperäisiä elokuvia, joissa hän myös näyttelijänä oli omimmillaan. 80-luvun alussa hän kokeili myös 3-D tekniikkaa kahdessa elokuvassa (”Kalpea kostaja” ja ”Aarrehait”). Varsinaisesti mitään klassikoita Anthonyn elokuvat eivät ole, mutta onhan niissä oma vinksahtanut viehätyksensä.
 
Arvosana: ***½